Avainsana-arkisto: novellit

Eräs ihmissuhdenovelli… (von Schoultz, 1)

Solveig von Schoultz: Ja juotan kamelisikin : kahdeksan novellia (suomentanut Toini Havu. WSOY, 1967)

”- Mutta rokasnohvi merkitsee paljon enemmän, sanoi tyttö yhtä epätoivoisen tunnontarkasti kuin äskenkin, ymmärrätkö rokasnohvi merkitsee —
– Niin niin, uskonhan minä. Älä rasita itseäsi.
– Ja se tuntuu hassulta vasta kun joku toinen päästää sen suustaan, sanoi tyttö ja kätki rokasnohvin syvälle sinne missä se oli vain kahden ihmisen tavoitettavissa. Siellä piili yhtä jos toistakin. Ja hän oli luvannut näyttää Tommille kaiken. Sellaisen lupauksen tämä oli vaatinut, heti alussa. Kaikki avointa, selvää ja salailematonta. Helpotus, jonka tyttö koki, upottaessaan rokasnohvin sielunsa syvyyksiin, oli tiettyä petturuutta. Helpotus, salainen ja nopea, juuri sellainen kuin se ei saa olla.”

Kirjaston poistolaatikossa oli kirja, jonka nimi herätti kiinnostusta. Även dina kameler, myös sinun kamelisi…? Kirjaa selailemalla selvisi, että se on Solveig von Schoultzin novellikokoelma vuodelta 1965. Ruotsinkielinen teksti ei vaikuttanut mitenkään vaikealta ja siksi se lähti matkaan viikonloppulukemiseksi. Alkuperäisessä ruotsinkielisessä kirjassa on kaikkiaan kahdeksan novellia. Niistä kolme on suomennettu tähän painokseen, ja loput viisi ovat aikaisemmilta vuosilta.

Ruotsinkielinen versio kirjasta ilmestyi jokseenkin täsmälleen von Schoultzin uran keskipisteessä. Hänellä oli tähän mennessä jo 30 vuoden kirjoittajakokemus erilaisten tekstien parissa. Saman verran hänen luomiskautensa tämän jälkeen myös jatkui. Solveig von Schoultzia pidetään erityisen taitavana naisten ja lasten kuvaajana lyhytproosassaan. Kirjassa alkaa näkyä iduillaan suuntaus, joka vahvistui myöhemmissä kirjoissa. Naisten lisäksi myös miehet pääsivät vähän näkyvämmin esille, kun naisten ongelmien lisäksi hän alkoi käsitellä ihmisen ehtoja laajemmin.

Kirjan niminovellin voi referoida nopeasti. Vastikään naimisiin menneet nuoret, Tommi ja Kati, ovat matkustaneet vuodeksi Italiaan. Mies on valokuvaaja ja hän on saanut matkastipendin. Vaimo odottaa ensimmäistä lasta ja kaipaa edelleen kotia, isäänsä ja etenkin pikkusisartaan. Hän saa sisarelta kirjeen ja mies haluaa tietää sen sisällöstä. Kirje tuntuu vievän naista entistä kauemmas miehestään, kun se palauttaa mieleen muistoja lapsuudesta. Konflikti ratkeaa, kun Kati tajuaa, että eräitä muistoja on mahdoton jakaa, sillä niihin liittyy niin paljon yhdessä koettua.

… ja sen tulkinta (von Schoultz, 2)

Jo. -Nej. : metodologiska läsningar av Solveig von Schoultz novell ”Även dina kameler” / redaktör Kristina Malmio (Helsingfors universitet, avdelningen för nordisk litteratur, 2010)

”Toisin sanoen: kirjallisuus ei ainoastaan heijasta vaan myös luo maailmaa, jossa tekstit kirjoitetaan ja jossa niitä luetaan. Se mikä on mahdotonta todellisuudessa, voidaan luoda kaunokirjallisuudessa. Siellä kirjailijat voivat luoda vaihtoehtoisia todellisuuksia ja esitellä mahdollisuuksia, jotka vaikuttavat lukijoiden käsitykseen todellisuudesta.”
Kristina Malmio Ruth Robbinsin mukaan

Solveig von Schoultzin novelli Även dina kameler (Ja juotan kamelisikin) on todella monitahoinen tapaus. Ei tule kovinkaan monta suomalaista novellia mieleen, joille olisi omistettu tällainen huomio oman tieteellisen julkaisun muodossa. Kristina Malmio toimitti novellista tämän lähinnä opetustarkoituksiin ajatellun kirjan. Kirjassa viisi kirjallisuustieteilijää esittää kuudessa artikkelissa omat tulkintansa kyseisestä novellista. Opiskeluaikana Malmio olisi itse kipeästi kaivannut tämäntapaista kirjaa, joka olisi selkeästi osoittanut ja selittänyt miten luettua tekstiä tulee analysoida. Kaunokirjallisuuden tulkintamenetelmät voivat nimittäin opiskelun alussa tuntua joistakin niin raadollisilta, että lukemisen ilo katoaa täysin, kun lukuelämystä aletaan purkaa alkutekijöihinsä. Jotkut jättävätkin silloin opinnot kesken. Malmion mukaan tuntui kuin silloiset oppikirjat olisi joskus kirjoitettu lähinnä toisia tutkijoita eikä opiskelijoita ajatellen. Niissä kirjoittaja halusi ilmeisesti osoittaa omaa oppineisuuttaan toisille kollegoille.

Anne-Marie Londenin artikkeli kirjassa kysyy ’Kuka kertoo, kuka näkee?’. Se pakotti tarkistamaan myös omaa lukuelämystä. Selvisi miksi sympatiat tuntuivat lukiessa olevan niinkin vahvasti kertomuksen nuoren naisen puolella. Artikkelin lopussa Londen käy lyhyesti läpi ”strukturalistien” ja ”narratologien” välistä eroa. Suunnilleen Aristoteleesta alkaen kirjallisuudessa kuvatut henkilöt ovat olleet sivuroolissa, vaikka juuri henkilöt ovat lukijalle yleensä tekstin yhtenäisyyttä luova voima. Ongelmana on, ovatko nämä henkilöt ihmisiä vai sanoja. Lisäksi mikä on heidän suhde toimintaan: ovatko he toiminnalle alistettuja hahmoja vai voiko heille kuvitella itsenäisyyttä sen suhteen. Monet kirjailijat todistavat, että romaanin hahmot ovat alkaneet ”elää omaa elämäänsä” ja vieneet tapahtumia ennalta arvaamattomaan suuntaan. Uudemmassa narratologiassa tarkastellaan eri yhteyksiä laajemmin, myös lukutapahtumaa ja lukijan toimintaa, kun hän luo lukiessaan merkityksiä.

Merete Mazzarella on käyttänyt kaunokirjallisuutta Uppsalassa lääkäriopiskelijoiden parissa. Hän kirjoittaa artikkelissaan, että tuolloin on pidettävä mielessä opiskelijoiden aikaisemmat käsitykset kaunokirjallisuudesta ja yritettävä laajentaa niitä. Toisaalta on annettava mahdollisuus eläytyvään lukemiseen, jota kirjallisuustieteen piirissä pidetään naiivina (ne ovat vähemmän kiinnostavia ”läsarfiktioner”). Lukijoiden on voitava samastua hahmoihin tai torjua ne kuin ne olisivat todellisia ihmisiä. Sitten on kuitenkin yritettävä tuoda esille myös kirjallisuustieteellinen näkökulma. Miten kirjailija on luonut hahmonsa? Millaisia tehokeinoja riveiltä ja niiden välistä löytyy? Millaisia siltoja muihin teksteihin kirjasta rakentuu?

Selkokieltä ja metsän kauneutta

Tuija Takala: Niin metsä vastaa. Novelleja. Avain 2021.

Selkokirjoja eli kieleltään yksinkertaistettuja ja helpotettuja kirjoja julkaistaan Suomessa vuosittain 20‒30, ja esimerkiksi Helmet-verkkokirjastosta löytyy 500 selkokirjaa: Mikä on selkokirja? | Helmet

Selkokielen tarve on Suomessa kasvamaan päin. Aihetta koskevan LAB Focus –blogissa julkaistun artikkelini voit lukea tästä. Eri-ikäiset ja erilaisissa elämäntilanteissa olevat tarvitsevat selkokielisiä palveluja, joista kirjat ovat yksi osa.

Uusista selkokirjoista osa on mukautettuja, osa kirjoitetaan suoraan selkosuomeksi, kuten Tuija Takalan Niin metsä vastaa, jota käsittelen tässä.

Pidän selkokielisistä kirjoista. Niiden erikoislaatuinen tunnelma syntyy pelkistämisestä ja selkeyttämisestä, eikä siksi olekaan ihme, jos proosakirjaa lukiessani tunnen siirtyväni runouden ja aforistiikan alueelle.

Äiti muisti, minkälaista on olla nuori.

Silloin tuntee vahvasti, muuttuu

ja on täynnä salaisuuksia.

Nuoren on kokeiltava,

mistä puusta hänet on tehty.

Niin äidin äiti oli sanonut.

Äiti sanoi saman asian tyttärelleen:

‒ Kyllä sinä vielä löydät sen,

kuka olet ja mikä sopii sinulle.

Tuija Takala palkittiin vuonna 2019 Seesam-palkinnolla selkokirjallisuuden edistämisestä. Hänen uusi novellikokoelmansa sisältää kolmetoista kertomusta, joiden yhteisenä nimittäjänä on metsä.

Suomalainen metsä, myyttinen paikka, merkityksiä täynnä, luo puitteet erilaisille tarinoille. Joku menee metsään saadakseen vain olla, kuunnella ja katsella, toinen  purkaa metsään sieluntuskansa, kolmas samastuu nimikkopuuhunsa, pihlajaan. Jokainen kertomus on itsenäinen yksikkö, jonka voi lukea nautiskellen vaikka rauhoittavana iltasatuna.

Takalan teksti huokuu metsän tunnelmaa ja vaihtuvia näkymiä.

Kesällä nainen muutti reittejä,

joilla hän kulki tutussa metsässä.

Hän sääli sammalta,

eikä halunnut jättää jälkiä maahan.

Joskus hän poimi mustikoita,

vaikka se ei häntä innostanut.

Nainen halusi kulkea ja katsella,

ei tehdä metsässä työtä ja suorittaa.

Monissa kirjan kertomuksissa esiin nousee salaperäinen elementti. Metsässä ja puissa uskottiin ennen olevan kätkettyjä voimia. Saattoi jopa joutua metsänpeittoon eli mennä sekaisin ja joutua sen takia vaaraan. Menninkäiset, kotitontut ja kunnioitettavat eläimet vaativat metsään menijältä oikeata asennetta.

Novellien henkilöt ovat eri-ikäisiä, miehiä, naisia. On yksinäisiä, on perheisiinsä väsyneitä. On itsepetosta, havahtumisen hetkiä ja ihanaa rakkautta. Metsä pelottaa, kiehtoo, lohduttaa ja opettaa. Pyhät pihlajat ja havisevat haavat; kirja on täynnä kauneutta.

Taina

Musiikkia turhautumisen partaalla

Ishiguro, Kazuo: Yösoittoja. Suom. Helene Bützow. Tammi 2009.

Olen Ishigurosta intoillut näillä sivuilla ennenkin ja jatkan samoilla linjoilla. Yösoittoja-novellikokoelmassa Ishiguro osoittaa hallitsevansa taiturimaisesti myös lyhyempää proosaa. Viiden kertomuksen yhteiset teemat ovat yhteneväiset: musiikki ja ajan kulumisen traagisuus. Jokaisessa on minäkertoja. Jokaisen tarinan päähenkilö on lisäksi jonkinlaisessa käännekohdassa, ja kaikkea maustaa ishiguromainen arvoituksellisuus.

Niminovelli Yösoittoja on näistä viidestä kertomuksesta se, joka jää eniten askarruttamaan mieltä. Tapahtumapaikkana on hienostohotelli, jossa julkkikset ja rahakkaat toipuvat kauneusleikkauksista päät kääreissä. Saksofonisti Steve ei oikeastaan kuulu joukkoon, mutta erikoisten sattumusten takia pääsee korjauttamaan ”luuserimaisen rumuutensa”. Manageri Bradleykin arvelee, että ura voi urjeta, kunhan ulkonäkö korjataan. Kertoja Steve:

”Ymmärrätte varmaan, että kauneusleikkaus ei suuremmin kiehtonut.

Sitten oli tietysti myös periaatteellinen puoli. En pahemmin intoile taiteellisesta koskemattomuudesta, kuten jo sanoinkin. Soitan rahasta mitä tahansa purkkaa. Mutta tuollainen ehdotus oli aivan toinen juttu, ja on minulla sentään vähän ylpeyttä jäljellä. Bradley oli oikeassa yhdessä asiassa: olin kaksi kertaa lahjakkaampi kuin useimmat ihmiset tässä kaupungissa. Mutta sillä ei tuntunut olevan nykyään suurtakaan merkitystä. Kyse on imagosta, myytävyydestä, esiintymisestä aikakauslehdissä ja televisiossa, näyttäytymisestä juhlissa ja lounailla tietyssä seurassa. Sellainen kuvotti minua. Minä olin muusikko, miksi minun pitäisi osallistua siihen peliin? Miksi en vain voisi soittaa musiikkiani niin hyvin kuin osasin ja kehittyä koko ajan paremmaksi, vaikka sitten vain omassa kopperossani, ja ehkä oikeat musiikinharrastajat kuulisivat minua jonakin päivänä ja arvostaisivat työtäni. Mihin minä plastiikkakirurgia tarvitsin?” (s. 137)

Hän siis kuitenkin tarttuu tarjoukseen, leikkaus tehdään, ja toipumisvaiheessa Steve tapaa ikääntyvän seurapiirikaunottaren, jonka kauneusleikkaukselle on perusteluna nuoremman kumppanin vokottelu. Yhdessä he tulevat läpikäyneeksi turhautumisensa aiheita ja järjestävät puolivahingossa itselleen absurdin seikkailun öisessä hotellissa, joka valmistautuu musiikkiaiheiseen palkintogaalaan. Ishiguro kuvailee muuten todella osuvasti, miten satunnaiset kohtaamiset voivat johtaa ihmeelliseen tilittämiseen ja läheisyyteen, joka sitten haihtuu äkkiä kuin saippuakupla.

Come Rain or Come Shine kuvaa sitä haikeutta, jonka vanhan kaveripiirin väistämätön hajoaminen aiheuttaa. Pariskunta Charlie ja Emily kutsuvat luokseen vanhan ystävänsä Rayn ajatuksenaan, että Ray voisi ihmeen kaupalla pelastaa heidän rakoilevan liittonsa. Mutta ajan virtaan ei kukaan voi pysähtyä, eivätkä vanhat nostalgiset kappaleet enää tuota samoja väreilyjä kuin silloin joskus.

Herkullinen on myös Malvern Hills, jonka minäkertoja on yritteliäs, ei kuitenkaan erityisen menestynyt nuori kitaristi. Hän menee kesäksi asumaan ja työskentelemään sisarensa ja lankonsa pyörittämään maaseutukahvilaan. Omien kappaleiden kehittelyn ja pakollisen kahvilassa avustelun lomassa hän kohtaa sveitsiläisen muusikkopariskunnan, joka elää omanlaisessaan itsepetoksen kuplassa.

Novellikokoelmalle tuo hohtoa Ishiguron tietämys musiikista kaikkinensa, eri genreistä, soittamisesta, esiintymisestä, haaveista, lahjakkaiden kamppailusta. Kertomusten synkähkönä pohjaväreenä erottuu maailmassa toimimisen suuri uhka ja ongelma: turhautuminen. Se ei kuitenkaan estä jatkamasta matkaa, eihän pysähtyäkään voi. Se on ihmisen osa.

Kazuo Ishiguron teksteissä on usein jonkinlainen vinksahtaneisuus, jonka selvittely on lukijalle palkitsevaa. Iskelmähurmuri parodioi ikääntyviä showmaailman tähtiä, jotka suurin elein koettavat pitää kulissia yllä. Novelli Sellisti esittelee virtuoosisoittajan, joka ikään kuin ottaa siipiensä suojaan nuoren sellistin. Opetus tuottaa tuloksia, mutta tarinan edetessä lukija alkaa ihmetellä virtuoosin ominaislaatua ja … no, lue toki itse!

Taina