Avainsana-arkisto: tutkimusmenetelmät

… ja sen tulkinta (von Schoultz, 2)

Jo. -Nej. : metodologiska läsningar av Solveig von Schoultz novell ”Även dina kameler” / redaktör Kristina Malmio (Helsingfors universitet, avdelningen för nordisk litteratur, 2010)

”Toisin sanoen: kirjallisuus ei ainoastaan heijasta vaan myös luo maailmaa, jossa tekstit kirjoitetaan ja jossa niitä luetaan. Se mikä on mahdotonta todellisuudessa, voidaan luoda kaunokirjallisuudessa. Siellä kirjailijat voivat luoda vaihtoehtoisia todellisuuksia ja esitellä mahdollisuuksia, jotka vaikuttavat lukijoiden käsitykseen todellisuudesta.”
Kristina Malmio Ruth Robbinsin mukaan

Solveig von Schoultzin novelli Även dina kameler (Ja juotan kamelisikin) on todella monitahoinen tapaus. Ei tule kovinkaan monta suomalaista novellia mieleen, joille olisi omistettu tällainen huomio oman tieteellisen julkaisun muodossa. Kristina Malmio toimitti novellista tämän lähinnä opetustarkoituksiin ajatellun kirjan. Kirjassa viisi kirjallisuustieteilijää esittää kuudessa artikkelissa omat tulkintansa kyseisestä novellista. Opiskeluaikana Malmio olisi itse kipeästi kaivannut tämäntapaista kirjaa, joka olisi selkeästi osoittanut ja selittänyt miten luettua tekstiä tulee analysoida. Kaunokirjallisuuden tulkintamenetelmät voivat nimittäin opiskelun alussa tuntua joistakin niin raadollisilta, että lukemisen ilo katoaa täysin, kun lukuelämystä aletaan purkaa alkutekijöihinsä. Jotkut jättävätkin silloin opinnot kesken. Malmion mukaan tuntui kuin silloiset oppikirjat olisi joskus kirjoitettu lähinnä toisia tutkijoita eikä opiskelijoita ajatellen. Niissä kirjoittaja halusi ilmeisesti osoittaa omaa oppineisuuttaan toisille kollegoille.

Anne-Marie Londenin artikkeli kirjassa kysyy ’Kuka kertoo, kuka näkee?’. Se pakotti tarkistamaan myös omaa lukuelämystä. Selvisi miksi sympatiat tuntuivat lukiessa olevan niinkin vahvasti kertomuksen nuoren naisen puolella. Artikkelin lopussa Londen käy lyhyesti läpi ”strukturalistien” ja ”narratologien” välistä eroa. Suunnilleen Aristoteleesta alkaen kirjallisuudessa kuvatut henkilöt ovat olleet sivuroolissa, vaikka juuri henkilöt ovat lukijalle yleensä tekstin yhtenäisyyttä luova voima. Ongelmana on, ovatko nämä henkilöt ihmisiä vai sanoja. Lisäksi mikä on heidän suhde toimintaan: ovatko he toiminnalle alistettuja hahmoja vai voiko heille kuvitella itsenäisyyttä sen suhteen. Monet kirjailijat todistavat, että romaanin hahmot ovat alkaneet ”elää omaa elämäänsä” ja vieneet tapahtumia ennalta arvaamattomaan suuntaan. Uudemmassa narratologiassa tarkastellaan eri yhteyksiä laajemmin, myös lukutapahtumaa ja lukijan toimintaa, kun hän luo lukiessaan merkityksiä.

Merete Mazzarella on käyttänyt kaunokirjallisuutta Uppsalassa lääkäriopiskelijoiden parissa. Hän kirjoittaa artikkelissaan, että tuolloin on pidettävä mielessä opiskelijoiden aikaisemmat käsitykset kaunokirjallisuudesta ja yritettävä laajentaa niitä. Toisaalta on annettava mahdollisuus eläytyvään lukemiseen, jota kirjallisuustieteen piirissä pidetään naiivina (ne ovat vähemmän kiinnostavia ”läsarfiktioner”). Lukijoiden on voitava samastua hahmoihin tai torjua ne kuin ne olisivat todellisia ihmisiä. Sitten on kuitenkin yritettävä tuoda esille myös kirjallisuustieteellinen näkökulma. Miten kirjailija on luonut hahmonsa? Millaisia tehokeinoja riveiltä ja niiden välistä löytyy? Millaisia siltoja muihin teksteihin kirjasta rakentuu?