Musiikkia turhautumisen partaalla

Ishiguro, Kazuo: Yösoittoja. Suom. Helene Bützow. Tammi 2009.

Olen Ishigurosta intoillut näillä sivuilla ennenkin ja jatkan samoilla linjoilla. Yösoittoja-novellikokoelmassa Ishiguro osoittaa hallitsevansa taiturimaisesti myös lyhyempää proosaa. Viiden kertomuksen yhteiset teemat ovat yhteneväiset: musiikki ja ajan kulumisen traagisuus. Jokaisessa on minäkertoja. Jokaisen tarinan päähenkilö on lisäksi jonkinlaisessa käännekohdassa, ja kaikkea maustaa ishiguromainen arvoituksellisuus.

Niminovelli Yösoittoja on näistä viidestä kertomuksesta se, joka jää eniten askarruttamaan mieltä. Tapahtumapaikkana on hienostohotelli, jossa julkkikset ja rahakkaat toipuvat kauneusleikkauksista päät kääreissä. Saksofonisti Steve ei oikeastaan kuulu joukkoon, mutta erikoisten sattumusten takia pääsee korjauttamaan ”luuserimaisen rumuutensa”. Manageri Bradleykin arvelee, että ura voi urjeta, kunhan ulkonäkö korjataan. Kertoja Steve:

”Ymmärrätte varmaan, että kauneusleikkaus ei suuremmin kiehtonut.

Sitten oli tietysti myös periaatteellinen puoli. En pahemmin intoile taiteellisesta koskemattomuudesta, kuten jo sanoinkin. Soitan rahasta mitä tahansa purkkaa. Mutta tuollainen ehdotus oli aivan toinen juttu, ja on minulla sentään vähän ylpeyttä jäljellä. Bradley oli oikeassa yhdessä asiassa: olin kaksi kertaa lahjakkaampi kuin useimmat ihmiset tässä kaupungissa. Mutta sillä ei tuntunut olevan nykyään suurtakaan merkitystä. Kyse on imagosta, myytävyydestä, esiintymisestä aikakauslehdissä ja televisiossa, näyttäytymisestä juhlissa ja lounailla tietyssä seurassa. Sellainen kuvotti minua. Minä olin muusikko, miksi minun pitäisi osallistua siihen peliin? Miksi en vain voisi soittaa musiikkiani niin hyvin kuin osasin ja kehittyä koko ajan paremmaksi, vaikka sitten vain omassa kopperossani, ja ehkä oikeat musiikinharrastajat kuulisivat minua jonakin päivänä ja arvostaisivat työtäni. Mihin minä plastiikkakirurgia tarvitsin?” (s. 137)

Hän siis kuitenkin tarttuu tarjoukseen, leikkaus tehdään, ja toipumisvaiheessa Steve tapaa ikääntyvän seurapiirikaunottaren, jonka kauneusleikkaukselle on perusteluna nuoremman kumppanin vokottelu. Yhdessä he tulevat läpikäyneeksi turhautumisensa aiheita ja järjestävät puolivahingossa itselleen absurdin seikkailun öisessä hotellissa, joka valmistautuu musiikkiaiheiseen palkintogaalaan. Ishiguro kuvailee muuten todella osuvasti, miten satunnaiset kohtaamiset voivat johtaa ihmeelliseen tilittämiseen ja läheisyyteen, joka sitten haihtuu äkkiä kuin saippuakupla.

Come Rain or Come Shine kuvaa sitä haikeutta, jonka vanhan kaveripiirin väistämätön hajoaminen aiheuttaa. Pariskunta Charlie ja Emily kutsuvat luokseen vanhan ystävänsä Rayn ajatuksenaan, että Ray voisi ihmeen kaupalla pelastaa heidän rakoilevan liittonsa. Mutta ajan virtaan ei kukaan voi pysähtyä, eivätkä vanhat nostalgiset kappaleet enää tuota samoja väreilyjä kuin silloin joskus.

Herkullinen on myös Malvern Hills, jonka minäkertoja on yritteliäs, ei kuitenkaan erityisen menestynyt nuori kitaristi. Hän menee kesäksi asumaan ja työskentelemään sisarensa ja lankonsa pyörittämään maaseutukahvilaan. Omien kappaleiden kehittelyn ja pakollisen kahvilassa avustelun lomassa hän kohtaa sveitsiläisen muusikkopariskunnan, joka elää omanlaisessaan itsepetoksen kuplassa.

Novellikokoelmalle tuo hohtoa Ishiguron tietämys musiikista kaikkinensa, eri genreistä, soittamisesta, esiintymisestä, haaveista, lahjakkaiden kamppailusta. Kertomusten synkähkönä pohjaväreenä erottuu maailmassa toimimisen suuri uhka ja ongelma: turhautuminen. Se ei kuitenkaan estä jatkamasta matkaa, eihän pysähtyäkään voi. Se on ihmisen osa.

Kazuo Ishiguron teksteissä on usein jonkinlainen vinksahtaneisuus, jonka selvittely on lukijalle palkitsevaa. Iskelmähurmuri parodioi ikääntyviä showmaailman tähtiä, jotka suurin elein koettavat pitää kulissia yllä. Novelli Sellisti esittelee virtuoosisoittajan, joka ikään kuin ottaa siipiensä suojaan nuoren sellistin. Opetus tuottaa tuloksia, mutta tarinan edetessä lukija alkaa ihmetellä virtuoosin ominaislaatua ja … no, lue toki itse!

Taina