Eric-Emmanuel Schmitt : Pilatuksen evankeliumi (suomentanut Marja Haapio. Like, 2006)
”Galilealaiset kuuntelivat minua suu ammollaan, sillä he kuulevat suullaan; korvillaan he eivät kuule mitään. Sanani kimmahtivat kallosta toiseen uppoamatta yhteenkään. He arvostivat vain ihmetekojani.
Minun piti tehdä asialle jotakin, kieltää opetuslapsia päästämästä ainuttakaan sairasta luokseni. Mutta hyökyaaltoa ei pysäyttänyt enää mikään: vuoteeseen sidottuja ujutettiin sisään ikkunoista tai katon kautta. Tiberiaanjärvellä minun täytyi lähteä vesille voidakseni puhua kyläläisille heidän tulematta koskettamaan minua ja anelemaan minulta. Turhaan! Kaikki sietivät saarnojani vain ollakseen minulle mieliksi, niin kuin sitä ahmitaan hajamielisesti alkuruoka jotta päästäisiin käsiksi pääruokaan: ihmeeseen.
Minusta oli tullut Jumalan virkamies. Teko jota minulta odotettiin seisten monta tuntia pitkissä jonoissa, minun sinettini, leimasimeni oli jokin pieni tunnusteko. Sen todistettuaan ihmiset, terveet katselijat tai parantuneet sairaat, lähtivät pois nyökytellen ja vakuuttuneina, sillä olivathan he nähneet kaiken omin silmin.
’Aivan, aivan, kyllä hän on Jumalan poika.'”
Kaksi kristilliseen pääsiäiseen keskeisesti liittyvää miestä, kaksi monologia. Kirja alkaa pitkällä prologilla: Kuolemaantuomitun tunnustus hänen pidätyspäivänsä iltana. Alun ote on poimittu siitä. Prologissa Nasaretista kotoisin ollut puuseppä Jeshua pohtii miten hän päätyi tuohon puutarhaan Jerusalemin lähellä odottamaan vangitsemistaan ja sotilaskohortin tuloa.
Kirjan toinen osa koostuu Pontius Pilatuksen kirjeistä veljelleen Titukselle. Käskynhaltija oli hyvillään, kun arveli pääsevänä lähtemään inhoamastaan Jerusalemista takaisin Kesareaan. Pääsiäisjuhla oli sujunut rauhallisesti, vain 15 pidätettyä ja kolme ristiinnaulittua. Lähtö kuitenkin lykkääntyi, kun Pilatukselle tultiin kertomaan, että yhden ristiinnaulitun, Jeshuan ruumis oli kadonnut.
Kirjan rakenne on onnistunut. Jeshuan osuus päättyy kiinniottoon. Hänen kuulustelunsa ja Golgatan tapahtumat tulevat pikkuhiljaa esille Pilatuksen kirjeissä. Vasta aivan lopussa Schmitt saattaa molemmat miehet yhteen. Hän kirjoittaa vuoropuhelun, mitä hänen mielestään Pilatuksen ja Jeshuan kuulustelussa tapahtui. Pilatuksen kirjeiden selkeä kieli sekä tapahtumien kuvaaminen lähes salapoliisiromaania muistuttavin kääntein pitivät mielenkiinnon yllä loppuun saakka.
Eric-Emmanuel Schmitt rohkeni ottaa melkoisen haasteen kuvatessaan Jeshuan kypsymistä tehtäväänsä. Tapahtumat seuraavat Raamatun kertomusta, mutta Schmittin Jeshua vaikuttaa välillä vastahakoiselta hänelle asetettujen ristiriitaisten vaatimusten edessä. Vielä noin kolmenkymmenen ikäisenä hän tuskaili sitä, että kaikilla muilla tuntui olleen käsitys hänen kohtalostaan. Hän oli jokseenkin surkea puuseppä, jolla oli vahva taipumus pohdiskella ja kyseenalaistaa juutalaisten kirjanoppineiden uskonnollisia käsityksiä. Mikä oikeuttaa lain? Mihin perinne perustuu?
Isän kuoleman jälkeen Jeshua yritti pitää verstasta toiminnassa, mutta ahkeruus ei kompensoi lahjattomuutta kuten Jeshuan äiti Mirjam Nasaretilainen puutöitä arvioi:
”Rampa ei hyppää muurin yli, vaikka olisi kuinka ahkera.”
Jeshualla oli yksi merkittävä etu, joka piti liiketoiminnan käynnissä. Hän oli erinomainen kuuntelija ja rakastava lähimmäinen, joka osasi lohduttaa ihmisiä surussa ja neuvoa heitä. Isän kuolema oli havahduttanut häntä. Jeshuan mielestä kärsimys ei ollut syy vihaan vaan entistä suurempaan rakkauteen:
”Ja ennen kaikkea rakasta muita, lähimmäisiäsi, ja kerro heille rakkaudestasi. Tee se pian. Kuolema opettaa meille vain sen: on tärkeää rakastaa.”
Jeshuan vastahakoisuus selittyy sillä, että Schmittin Jeshua ei ole kovin varma kutsumuksestaan. Kohtaus Johanan Kastajan kanssa päättyy lähes Monty Python -ryhmän Brianin elämästä tuttuun inttämiseen. Sen seurauksen Jeshua pakeni erämaahan. Siellä hän rauhoittui ja löysi sisältään ihmeellisen voimavaran, jonka tulkitsi Jumalan ääneksi. Hän tunsi olevansa osanen kokonaisuudesta, jota ei tosin tarkasti ymmärtänyt. Jeshua löi vetoa ensimmäisen kerran:
”Veikkasin uskovani, että tekisin jonain päivänä jotain hyvää. Veikkasin uskovani itseeni.”
Erämaakokemuksen jälkeen hän kierteli muutamien ystäviensä kanssa köyhinä kulkureina ympäri maata. He ottivat vastaan almuja ja jakoivat heti kaiken ylimääräisen muille. Iloinen meininki houkutteli mukaan muita nuoria. Seuraajiksi hyväksyttiin poikkeuksellisesti myös naiset, sillä Jeshua huomasi, että Jumalan hänelle antamat hyveet olivat kaikki naisellisia hyveitä.
Ikävyydet alkoivat ihmetekojen vuoksi. Ihmiset halusivat muistaa ihmeistä vain ne, jotka olivat onnistuneet ja suurennella niitä. Jeshua peräti epäili, että opetuslapset olivat saattaneet joskus lavastaa muutamia. Vähitellen Jeshua tunsi muuttuneensa kauppiaaksi, jolta kysyttiin pelkästään helpotusta ihovaivoihin ja kivuliaisiin kuukautisiin.
Lopulta lähti liikkeelle huhu, että Jeshua oli kirjoitusten ennustama Messias. Jeshua halusi paeta, mutta matkalla tapahtunut käänne sai hänet arvioimaan tilanteen uudelleen. Hän löi mielessään vetoa toisen kerran ja lähti Jerusalemiin toteuttamaan messiaanista tehtäväänsä.
Jeshuan lempeyteen verrattuna Schmittin Pontius Pilatus edustaa vastakkaista äärilaitaan. On vain yksi asia, jota Pilatus inhosi enemmän kuin Jerusalemia. Se oli Jerusalem pääsiäisen aikaan. Hänelle Rooma edusti järkeä ja johdonmukaista ajattelua, kun taas juutalaisuus oli uskonnollista houretta ja sekavuutta. Pilatuksen mielestä pääsiäisen aika edusti tuon taikauskon huippukautta. Tällä kertaa tilanne oli vaarassa eskaloitua, sillä Jeshuan ruumis hävisi.
Kirjassa Pilatus loi mielessään erilaisia teorioita tapahtuneesta. Niiden perusteella hän suoritti tutkimuksia, mutta ei onnistunut löytämään ruumista. Sen sijaan hän niiden aikana sai kuulla uutta tietoa Jeshuasta, mikä monipuolistaa Jeshuan omaa kertomusta kirjan alkupuolelta. Rationaaliselle järjelle todisteet kuolleista heränneestä ovat ylivoimaisia. Pilatuksen oli pakko myöntää, että tapaus Jeshua ei ollut vain arvoitus, se oli mysteeri. Arvoitus on rauhoittava: se on ongelma, joka odottaa tilapäisesti ratkaisua. Mysteeri oli hänestä tuskallinen. Se on ongelma, jolle ei ole ratkaisua ja se antaa ajattelemisen ja kuvittelemisen aihetta.
Pahimman iskun Pilatuksen älyllinen varustus koki, kun Jeshua ilmestyi hänen rakkaalle puolisolleen Claudialle. Schmitt luo Claudiasta vahvan ja älykkään toimijan, joka tukee miestään mutta samalla säilyttää oman itsenäisyytensä. Hänen vaikutuksestaan Pilatuksen aluksi täysin torjuva asenne alkoikin loppua kohti pehmetä.
Jeshuan ja Pilatuksen keskustelusta Pilatuksen näkökulmasta:
”Me vaikenimme.
Hiljaisuus puhui välissämme. Se sanoi tuhansia, nopeita, epäselviä, levottomia ja epävarmoja asioita.
Ja kumma kyllä hiljaisuus kertoi minulle itsestäni. Mitä sinä siinä teet? tiedusteli hiljaisuus minulta. Kuka antaa sinulle oikeuden päättää ihmishengistä? Kuka valaisee sinua päätösten teossa? Tunsin olevani loppuun kulunut, perin juurin uupunut. Se ei ollut uupumista valtaan, sillä sen minä jo tunsin, se häviää kunhan lepää. Tämä oli hiipivämpää, turmiollisempaa, hitaampaa henkistä ja ruumiillista uupumusta, joka söi ruumistani kuin myrkky: se oli vallan mielettömyyttä. Mitä minulla oli enemmän kuin tuolla juutalaisella kerjäläisellä? Strategista älyä, roomalainen syntyperä, virkapaikka joka takasi minulle sotilaita, aseita ja paljon muutakin… Mutta oliko sillä merkitystä?
’Millä on merkitystä?’
Näin tuo juutalainen oli muuttanut totuutta koskevan kysymykseni. Mitä merkitystä on sillä että taistellaan? Että kuollaan? Että eletään? Millä loppujen lopuksi on merkitystä?”
Eric-Emmanuel Schmittin kirja on puhutteleva vetoomus suvaitsevuuden ja välittämisen puolesta.
Tommi
Tainan ja Tommin aarrearkku 