Totalitarismin leppymätön kriitikko

Kurt Sontheimer : Hannah Arendt : suuren ajattelijan elämä (suomentanut Maija Pietikäinen. Into, 2019)

"Hannah Arendtin kirja totaalisen herruuden syistä ja elementeistä oli omaperäinen yritys tulkita totalitarismi uudeksi valtiomuodoksi. Tämän valtiomuodon päämääränä oli tuhota ihmisen ymmärrys politiikasta ja antaa valtiomuotojen länsimaiselle historialle uudenlainen ja äärimmäinen ominaislaatu, jonka voittokulku johtaisi inhimillisyyden tuhoutumiseen. Historioitsijoille ja politiikan julkisille keskustelijoille, jotka olivat pohtineet totalitarismin ongelmaa, sen syntymissyitä ja olemassaolon vaikutuksia, Arendtin kirja ei ollut mikään helppo pala purtavaksi. Teoksesta kävi ilmi, että siinä asialla oli filosofi, joka käsitteli ihmisenä olemisen kohtaloa omana aikanaan. Hän ei ollut yksityiskohtiin keskittyvä historioitsija, joka yksinomaan yrittäisi luonnostella sitä kehityskulkua, joka oli tehnyt totalitaarisen järjestelmien synnyn kansallissosialismissa ja bolsevismissa mahdolliseksi."

Kurt Sontheimer oli yksi Saksan huomattavimpia politiikan tutkijoista. Hän toimi valtio-opin professorina Berliinissä ja Münchenissä. Tämä 2006 julkaistu kirja Hannah Arendtista jäi hänen viimeisekseen, sillä hän kuoli 2005. Alussa ollut ote käsittelee Arendtin teosta vuodelta 1951 The origins of totalitarianism (suom. Totalitarismin synty, 2013). Kirjaa pidetään Arendtin avainteoksena, sillä siinä näyttäytyvät hänen poliittisen teoriansa peruspiirteet, joita hän myöhemmin työsti edelleen. Se oli aikanaan sensaatio, koska yksi voittajavaltioista Neuvostoliitto julisti kommunistisen valtiomuotonsa natsismin vastakohdaksi. Arendt osoitti, että vaikka ne poikkeavat toisistaan ideologiselta sisällöltään, niin ne ovat muodoltaan samankaltaiset. Molemmat perustuvat alistettujen aktiiviseen osallistumiseen

Kurt Sontheimer käy kirjassa läpi Hannah Arendtin elämän vaiheet: erottaminen tyttölyseosta, sopimaton suhde opettaja Martin Heideggerin kanssa, Gestapon pidätykset, pako Ranskaan, toiminta juutalaisten avustusjärjestöissä, uusi pakomatka Yhdysvaltoihin sekä siellä syntyneet tutkimukset. Sontheimer kuvaa selkeästi ja ymmärrettävästi Arendtin ajattelun keskeisiä teemoja. Myös Arendtin kirjojen saama välillä tuomitsevakin vastaanotto sekä hänen marginalisointinsa tiedeyhteisön taholta noteerataan.

Kirjan kuusi osaa kuvaavat miten Sontheimer on aihetta lähestynyt:

Osa I: Poikkeuksellinen elämä
Osa II: Ajattelun kehitys
Osa III: Poliittinen esseisti
Osa IV: Eichmann-erimielisyydet
Osa V: Arendtin lähipiiri
Osa VI: Mitä jää jäljelle? Hannah Arendtin henkinen testamentti

Arendtilla oli lukuisia kriitikoita. Eräs syy oli hänen monipuolinen ajattelunsa, joten häntä ei voinut kunnolla "lokeroida". Arendt ei varsinaisesti edustanut mitään "oppiainetta", hän ei ollut historioitsija eikä sosiologi. Monet pitivät hänen poliittista filosofiaansa romantiikan ja eksistentialismin vanhentuneena sekoituksena. Arendt julistikin pontevasti, että hänen henkinen ponnistelunsa oli ajattelua ilman kaiteita. Hän oli myös koko ajan valmis tarkistamaan kantojaan, jos hänen käsityksensä todellisuudesta osoittautui virheelliseksi. Hän ajatteli ja arvosteli itsenäisesti tavoittelematta minkäänlaista suosiota. Riippumattomuus oli tärkeämpää kuin kuuluminen johonkin suuntaukseen tai ryhmään.

Juutalainen joka suututti juutalaiset... Hannah Arendt kannatti Israelin valtiota. Tosin sen olisi hänestä pitänyt olla sellainen, joka olisi ottanut palestiinalaisten oikeutetut vaatimukset tasapuolisesti huomioon, eräälaista liittovaltiota. Kun niin ei sitten käynyt, niin hän otti etäisyyttä militantteihin sionisteihin. Ja sitten 1963 tuli se Eichmann-kirja, Eichmann in Jerusalem - A Report on the Banality of Evil (Eichmann Jerusalemissa : raportti pahuuden arkipäiväisyydestä, 2016). Aikana jolloin vähätteleväksi arveltu asenne, kuten pahuuden arkipäiväistäminen tai joukkomurhaajan luonnehtiminen "narriksi" eivät olleet pelkästään paheksuttuja. Ne olivat petoksia kaikkia juutalaisia kohtaan.

Kurt Sontheimerin mielestä tuomio oli kohtuuton ja pikaistuksissa tehty. Lisäksi:

"On kuvaavaa, että Eichmannissa sen suoranaisen pahan ohella, joka näyttäytyi hänelle samalla kertaa myös banaalina, ajattelukyvyn puute merkitsi Arendtille suurinta pahuutta. Siksi ajattelu oli hänelle niin tärkeää; siksi hän suositteli itsenäisen ajattelun hyvettä, jota hän itse harjoitti esimerkillisellä tavalla."

Hannah Arendtin ajatteluun vaikuttaneet kokemukset liittyvät 1900-luvun totalitarismin katastrofeihin. Ne johtivat kaiken politiikan tuhoutumiseen. Hän omistautui ajattelussaan tehtävälle, kuinka voitaisiin luoda sellainen politiikka, joka kykenisi torjumaan nykyaikaan sisältyvät vaarat. Inhimillisempi maailma voidaan luoda politiikan uudenlaisen tavan ja idean avulla. Sontheimer kirjoittaa, että Arendtin viesti ei ole vanhentunut lainkaan ja pätee mitä suurimmassa määrin edelleen:

"Ottakaa poliittista vastuuta yhteisöstänne, pitäkää toiminnallanne huolta maailman tilasta, älkää antako kulutushalun ohjata teitä, sillä se tekee sokeaksi vapaan julkisuuden luomiselle. Arendtin merkitys poliittisena ajattelijana ei perustu ongelmiin annettuihin valmiisiin vastauksiin, joihin voisi vain vedota. Sen sijaan se perustuu hänen kehotukseensa tutkia mahdollisuuksia inhimillisen maailman luomiseksi ja hänen varmuuteensa siitä, että maailma on luotava poliittisen toiminnan avulla sellaiseksi, että sitä voi myös rakastaa (Arendtin amor mundi)."

Arendt on häikäilemätön optimisti: meillä on aina uuden alun mahdollisuus. Hän siteeraa usein Augustinuksen sanoja, jonka mukaan ihminen on luotu, jotta alku olisi olemassa. Sen jatkuvuutta ei voi katkaista, sillä jokaisen ihmisen syntymä on takuu siitä. Hän uskoo inhimillisen toiminnan vaikuttavuuteen. Se on politiikkaa, joka perustuu kykyyn aloittaa aina jotain uutta. Tätä voidaan pitää romantisoivana periaatteena. Tavallisesti ihmiset syntyvät annettuihin olosuhteisiin ja niihin on sopeuduttava. Joskus ne ovat niin ankarat, että jää peplkästään toive ja luottamus siihen, että uudet ihmiset voivat aloittaa jotain uutta.

"Myös Hannah Arendt tiesi toiminnan, joka aloittaa jotain uutta, kulun ja vaikutusten olevan arvaamattomia. Hänelle oli kuitenkin tärkeää rohkaista ja mahdollistaa tällaista toimintaa, ettei mahdollisuus aloittaa jotain uutta jäisi käyttämättä."

Saksalainen Piper-kustantamo on julkaissut laajasti Arendtin tuotantoa. Kustantaja halusi lisäksi julkaista orientoivan kirjan, joka toimii johdatuksena Arendtin elämään ja henkiseen kehitykseen. Toiveena oli kirja, joka samalla innostaisi laajempaa yleisöä tutustumaan tarkemmin filosofin kirjoihin ja ajatuksiin. 

Johdannossaan Kurt Sontheimer kirjoittaa, että hän halusi ymmärtää Arendtia hänen elämänsä ja ajattelunsa pohjalta. Hän keskittyi olennaiseen ja yritti esittää sen niin ymmärrettävästi kuin mahdollista. Tulos on mukaansatempaava kuvaus erään merkittävän filosofin elämäntiestä sekä hänen keskeisistä ajatuksistaan. Kurt Sontheimer onnistuu kirjassaan paketoimaan painavan ja vakavan filosofisen viestin ilmavaan muottiin.

"Arendtin pyrkimyksenä oli vaikuttaa ajattelun avulla siihen, että ihmiset kykenevät luomaan oman elämänsä. Parasta Arendtin tuotannossa ja hänessä henkilönä ovat intohimo ja se vakavuus, jolla hän keskittyy pohtimaan ihmisen kannalta tärkeitä kysymyksiä."


Tommi

PS: Mikäli haluat lukea toisenlaisen arvion tästä kirjasta, niin VTT Markku Johannes Koivusalo on kirjoittanut tästä Politiikka-lehdessä nro 62(2020):3, s. 308-310. Se on aivan täydellinen tyrmäys. Kun tutkin FINNA-tietokannasta, mitä tämä VTT Koivusalo itse on julkaissut, niin Tiede & edistys -lehdessä 38(2013):4 on ilmestynyt artikkeli Totalitarismista uusliberalismiin : Hannah Arendt ja aikamme poliittisen ajattelun ahdinko. Siitä käy ilmi miten Koivusalo näkee hyväksi esitellä tätä filosofia. Tarkoittikohan professori Sontheimer tämmöisiä dosentteja kirjoittaessaan:  "... monet Hannah Arendtin tulkitsijat ovat pitäneet houkuttelevana yritystä olla monimutkaisempia kuin hän itse." Missään tapauksessa se ei olisi innostanut minua perehtymään aiheeseen.

Jahven luonnekuva

C. G. Jung : Job saa vastauksen (suomentanut Sinikka Kallio. Otava, 1974)

"Naiivi olettamus tai ennakkokuvitelma, että creator mundi, maailman Luoja, on tietoinen olento, on epäilemättä ollut seurauksiltaan kohtalokas, sillä se on myöhemmin johtanut uskomattomiin loogisiin sekaannuksiin. Niinpä esimerkiksi ei olisi koskaan tarvinnut turvautua sellaiseen mielettömään käsitteseen kuin privatio boni, hyvyyden puuttuminen (Jumalassa), ellei olisi ennalta otaksuttu mahdottomaksi, että hyvä Jumala tietoisesti tekee pahoja tekoja. Jos sitä vastoin ajattelemme Jumalan olennoksi, joka ei tiedosta itseään eikä harkitse tekojaan, päädymme käsitykseen että Jumalan teot ovat moraalisen arvostelun ulottumattomissa ja ettei hänen hyvyytensä ja hirvittävyytensä kesken synny ristiriitaa."

Carl Gustav Jung (1875-1961) oli 76-vuotias, kun hän lopulta vuosikausien pohdinnan jälkeen ryhtyi kirjoittamaan tätä hurjaa teosta. Kirja ilmestyi 1952 ja aiheutti kiivasta keskustelua puolesta ja vastaan. Tämä ei suinkaan ole ateistin rienakirja vaan vakaan sveitsiläisen protestanttisessa pappisperheessä kasvaneen tutkijan näkemys Jumalan varsinaisesta olemuksesta sellaisena kuin se Raamatun todistuksen mukaan ilmenee. Eräänlainen raikas häikäilemättömyys kirjalle on kyllä omiaan. Jung lataa tähän kaiken osaamisensa individuaatiosta, arkkityypeistä ja kollektiivisesta alitajunnasta. Tulos ei imartele analyysin kohdetta, Jahvea, jonka uskollinen palvelija Job on joutunut Saatanan rääkättäväksi:

"Tätä ennen hän [Job] oli ollut naiivi, oli kenties jopa elätellyt unelmaa 'rakkaasta' Jumalasta, hyväntahtoisesta herrasta ja valtiaasta ja oikeamielisestä tuomarista, kuvitellen että 'liitto' oli oikeuden pohjalle rakennettu ja että sopimuksen toinen osapuoli saattaisi vedota hänelle tunnustettuun oikeuteen. Ja että Jumala oli totuudellinen ja uskollinen tai ainakin oikeamielinen ja että hän, kuten kymmenen käskyn nojalla saattaisi päätellä, jossakin määrin tunnustaisi tietyt eettiset arvot tai edes tuntisi oman kantansa oikeuteen velvoittavaksi. Mutta kauhukseen Job saa nähdä, ettei Jahve ollutkaan ihminen, vaan eräässä mielessä vähemmän, nimittäin sitä mitä Jahve itse sanoo krokodiilista (Leviatanista) ...

"Murha ja tappo - mitäpä mokomalla väliä, ja kun niikseen sattuu, hän voi näytellä feodaaliherraa ja suoda omalle maaorjalleen ruhtinaallisen korvauksen vahingoista, joita ajometsästys tämän viljapelloilla on aiheuttanut. 'Vai niin, vai olet sinä menettänyt poikasi ja tyttäresi ja palvelusväkesi. Ei sillä väliä, minä annan sinulle uudet ja paremmat.'"

Nykyaikaiselle lukijalle Jobin tarina on karmea. Sitä se on kirkollekin, jolle kärsimys ja pahuus yleensäkin on epämukava aihe. Kotiseurakunnan aihetta käsittelevässä esitelmätilaisuudessa Jobin tarinalle annettiin muutamia tulkintavaihtoehtoja. Se voisi olla myös vertauskuva tai pelkkää satua. Mutta jospa sekin pitää ottaa aivan kirjaimellisesti? Jobin tarinassa kärsimyksen määrä on niin poikkeuksellinen, että Jung itsekin ihmettelee: 

"Jumalan käyttäytyminen on ihmisen kannalta katsoen niin pöyristyttävää, että on pakko kysyä: Onkohan tämän kaiken takana jokin syvältä lähtevä salattu motiivi? Olisiko Jahvella jokin salainen aihe vastustaa Jobia? Se voisi selittää, miksi hän niin kerkeästi antaa periksi Saatanalle. Mutta mitä on ihmisellä sellaista, mitä Jumalalla ei ole?"

600-300 e.Kr., jolloin Jobin kirja oletettavasti syntyi, oli jo saatu Raamatun mukaan erinäisiä todistuksia Jahvesta. Hän oli tunteidensa heiteltävänä ja kärsi itsekin siitä. Hän myönsi, että viha ja mustasukkaisuus kalvoivat häntä. Hyvyyttä ilmeni julmuuden rinnalla ja luovaa voimaa kompensoi hävityshalu. Yksikään puoli ei ollut esteenä toisen esiintymiselle. Jahve on antinomia, vastakohtien summa omassa itsessään. Jungin mukaan tuon kaltainen tila on kuviteltavissa vain, kun harkitseva tietoisuus puuttuu tai kun harkinta on voimatonta suostumista siihen mikä on. Kuvaava sana on amoraalinen. Jahve on ilmiö ja hän käyttäytyy kuin tajua vailla oleva olento.

"Jahven asenne on kaksimielinen: yhtäältä hän häikäilemättä polkee jalkoihinsa ihmisen onnen ja elämän, toisaalta taas hän ehdottomasti haluaa pitää ihmisen vastapuolenaan ja siten asettaa tämän suorastaan mahdottomaan tilanteeseen. Ensin hän käyttäytyy kuin mieletön, alkaen arvaamatta riehua luonnonmullistuksen tavoin. Seuraavassa hetkessä hän taas tahtoo, että häntä rakastetaan, kunnioitetaan, palvotaan ja ylistetään oikeamieliseksi. Herkästi hän äityy joka sanasta, jonka lausumme, jos vain on ounasteltavissa kritiikin häivääkään, kun taas omasta moraalikoodeksistaan hän ei vähääkään välitä, silloin kun hän toiminnassaan sattuu sen pykäliin törmäämään.
"Tuonkaltaisen Jumalan eteen voi ihminen vain pelolla ja vavistuksella nöyrtyä, yrittäen epäsuorasti lepyttää absoluuttista valtiasta, ylistämällä häntä määrättömästi ja osoittamalla huomiota herättävästi kuuliaisuutta. Mutta oikeasta luottamussuhteesta ei tässä voi olla puhetta, nykyajan ihmisen kannalta katsoen. Eikä ainakaan moraalista hyvitystä voi odottaa saavansa tuollaisen itseään tajuamattoman luonnonolennon taholta."

Sivut: 1 2