Avainsana-arkisto: 1800-luku

Virkatalo ja vähäinen peltotilkku

Taavi Ilenius: Tilastollinen ja biografillinen Suomen evankelis-lutherilaisten seurakuntain kanttorien ja urkurien matrikkeli (Turku, 1888)

”Ristijärven kappeli Kajaanin provastikunnassa 1880-luvulla:
Väkiluku noin 2,100. Kinkerikuntia kuusi ja kirkko, puusta, 48 kilometriä Kajaanista. Ilmoitettu: Ei sataan vuoteen täällä ole urkuja.
Kanttorin palkka: 14 tynnyriä, 15 kappaa (28,91 hehtolitraa) viljaa suntion palkan kanssa.
Virkatalo 1/8 manttaalia elätetään hevonen, 2 lehmää ja 3 lammasta, metsä hyvä, peltoa vähä.
Kanttori: Juha Kajander, synt. 1836.”

Kirjastoihmiset sen ainakin tietävät: kirjojen kanssa ei tule koskaan ikävä. Joku puhuttelee mukaansatempaavalla tarinalla. Toinen maalaa vaikuttavaa panoraamaa leveällä pensselillä. Sitten on niitä, joiden ääressä vaipuu lähes meditatiiviseen mielentilaan. Niitä selailee pieninä paloina, kun ajatukset alkavat harhailla toisiin todellisuuksiin tai menneisiin aikoihin.
Tämä pieni ja vanha kirjanen on noita viimeksimainittuja. Taavi Ilenius tuli koonneeksi kanttorien ja urkurien nimien lisäksi huomaamattaan kiinnostavia havaintoja Suomesta.

”Suomussalmen pitäjä. Osoite: Suomussalmi.
Suomalainen, väkiluku noin 6,000. Kinkerikuntia 10. Kirkko, puusta, 129 kilometriä Kajaanista.
Kanttorin palkka: 30 tynnyriä viljaa ja vähän rahoja.
Virkatalo, Roinila 1/16 manttaalia. Pellot rappiolla, niitut pienet, metsä hyvä ja lähellä. Kaksi torpparia tekevät päivätöitä.
Kanttori: Paavo Saastamoinen, synt. (?)”

1800-luvun lopulla edistys ja teollistuminen näkyivät jo ”maalikylissä” etelässä ja rannikoilla. Siellä myös kanttorien ja urkurien osalta tilanne oli ratkaisevasti erilainen kuin syrjemmällä. Heillä saattoi olla jopa sijaisia ja kunnolliset soittopelit.

”Porin kaupunki- ja maaseurakunta yhdessä, jotenkin suomalaista. Väkiluku kaupungissa n. 9,200; maaseurakunnassa n. 4,700. Kinkerikuntia kaupungissa 6, maaseurakunnassa 9. Kirkko, tiilistä, ja varustettu lämmityslaitoksella. Urut 28 äänikerralla, jaettuna 2 manuaalille ja oblikaatti-pedaalille, rakentanut J. A. Zachariassén.
Kanttorin palkka: kaupungista 1,000 mk ja maaseurakunnalta 8 tynnyriä viljaa (enimmäkseen rukiita); teollisuuslaitoksista 275 mk. ja pieniä tuloja noin 500 mk.
Urkurin palkka: 1,200 mk. ja teollisuuslaitoksista 5 à 700 mk.
Virkataloja ei ole.
Kanttori: Johan Ahlbäck, synt. 22/6 1823, sijaisena Aksel Almqvist, kansakoulunopettaja.
Urkuri: Heikki Nisonen, synt. 2/11 1855.”

Ilmassa katastrofin ainekset

Per Olof Sundman: Insinööri Andréen ilmapurjehdus (1969)

Insinööri Andréella oli iili. Isoäitini, Tampereen seudun Heinosia, olisi sanonut, että hänellä oli oikea rökkä. Andrée halusi olla ensimmäinen ihminen, joka käy pohjoisnavalla. Tai käydä on väärä termi, hän halusi lentää sen yli kuumailmapallolla ja pudottaa Ruotsin lipun tuonne maan akselin pohjoiselle jatkeelle.

Eletään 1800-luvun loppua ja ruotsalaisten ja norjalaisten kesken on käynnissä eräänlainen maaottelu siitä, kuka tuon maalin ensimmäisenä tavoittaa. Hallitsevathan nämä kaksi maata suvereenisti jään ja pakkasen asettamat esteet. Insinööri Andrée on töissä Ruotsin patenttivirastossa eli Kuninkaallisessa patentti- ja rekisterilaitoksessa, joksi se juuri oli nimetty. Ajatuksesta tavoittaa pohjoisnapa lentämällä on tullut hänelle suorastaan pakkomielle.

Andrée Tiedeakatemiassa pitämässään puheessa:
”Ruotsalaiset ovat lannistumattoman rohkeita, he ovat tottuneet pitkiin talviin ja ankaraan kylmyyteen, he pystyvät muita paremmin ratkaisemaan napakalotin arvoituksia. Me olemme valitut. Maailma odottaa että juuri me valloitamme pohjoisnavan. Pohjoisnapa on meidän. Meillä on velvollisuuksia.”

Ongelmana on, että ilmapallot ajelehtivat tuulen mukana vähän miten sattuu, mutta Andrée suunnittelee hidastavansa pallon lentoa pitkillä laahusköysillä. Jos pallo varustetaan lisäksi vinoon sijoitetulla purjeella, voidaan tuulta avuksi käyttäen saavuttaa silloin liikesuunta, joka poikkeaa tuulen suunnasta, Andréen kokeiden perusteella noin 30 asteen rajoissa. Sen takia hän ja hänen ryhmänsä ovat Huippuvuorilla odottamassa sopivaa ja riittävän kauan kestävää etelätuulta. Siinä tapauksessa uhkayritys saattaisi onnistua.

Maisemakuvia vanhasta Suomesta

Matkustus Suomessa. Ensimmäinen jakso / Kuvat tehdyt A. v. Becker’in ja muiden alkuperäisten öljymaalausten mukaan, selitykset Z. Topelius’en kirjoittamat ; suomentanut J. Krohn ; jälkikirjoitukset Rainer Knapas ja Pertti Koistinen. (1872-74, näköispainos 1998)

”Suomi-neidosta, tästä Euroopan viimeisestä, köyhimmästä, syrjimmäisestä tyttärestä tulee nyt puhe näissä lehdissä. Viimeinen on hän: sillä viimeiseksi on se kohonnut merestä ja kohoaa kohoamistaan yhä vielä. Köyhin on hän: sillä hän ei ole koskaan jaksanut kokonaan temmata itseänsä irti Pohjolan Hiiden käsistä, joka taistelee hänestä Euroopan, ihmiskunnan kanssa. Syrjimmäinen on hän: sillä vasta nyt on hän alkanut astua esille synkästä hongikosta, jonka kätkössä hän vietti yksinäisen lapsuuden-aikansa, puoleksi taistellen, puoleksi mietiskellen.”

Matkustus Suomessa -kirjan ennakkotiedoissa sanottiin, että sen kuvat (36 kappaletta) ”tuovat esiin omituisia tai merkillisiä kuvaelmia Suomenmaan luonnosta sekä Suomen kansan elämästä”. Uutta kirjassa oli Topeliuksen jokaiseen kuvaan laatima tarinoiva ja todellisuutta tavoitteleva tekstiosa. Laajaa lukijakuntaa ajatellen Topelius käytti kirjassa kaunokirjallista ja paikoin maalailevaa tyyliä. Johdannossa vedelläänkin välillä melko leveällä pensselillä.

”Välimeri lainehtivi viljavain maiden, rikasten kansain välillä; sen rannikoille on vetäyneet meidän maan-osamme komeimmat vallat, kirkkain kunnia. Pohjoisempi käsivarsi, kylmä, myrskyinen Itämeri hietasärkkineen, kallio-äyräineen, ja merenkultineen, jää-lohkareineen, se on puolestaan ko’onnut ympärilleen maineen ja muiston Pohjan kansain sankaritöistä.”

Tämä Eurooppa-kuningattaren tytär lupaa olla hänen rajavartijansa ikuisen lumen rynnäköitä vastaan. Eikä se vastenmielistä ole lainkaan. ”Vaan niin rakas on meille talvi ynnä sen komeat pohjosen-palot, sen valkoiset hanget, sen kilisevät kulkuset, sen liukkaat sukset ja sen hauska koto-elämä, että jokainen Pohjan lapsi Etelässä mielellään vaihtaisi tuon ijankaikkisen kesän yhteen kouralliseen lunta.”