Jaan Kaplinski : Sama joki (suomentanut Kaisu Lahikainen, runot suomentaneet Anja Salokannel ja Kaisu Lahikainen. Otava, 2010)
”’En oikeastaan usko, että olisi edes mahdollista tehdä luetteloa koko maailman suurmiesten parhaimmistosta. Eihän maailmankulttuuria ole edes vielä olemassa, vaikka sellaisesta puhutaankin. On joukko kulttuureita ja joitakin yhteyksiä niiden välillä, joitakin huippuja, jotka kohoavat ympäristöstään korkealle ja näkyvät kauas. Sellaisia kuin Buddha tai Laotse tai Kristus. Mutta minun suurmiehiäni ovat esimerkiksi ne, jotka koettivat pelastaa sivistyksen tappelukukkojen kynsistä. Esimerkiksi kääntäjät, jotka käänsivät kreikkalaista filosofiaa ja kirjallisuutta keskipersiaksi, ja ne toiset kääntäjät, jotka käänsivät sitä arabiaksi, ja kolmannet, jotka käänsivät arabiasta latinaksi. He toivat läntisen kulttuurin takaisin länteen, nuo Toledon ja Sisilian juutalaiset.
Voisin mainita nimiäkin, mutta ne tuskin sanovat teille mitään. Ainakaan vielä. Mutta yhden nimen sanon, painakaa se mieleenne. Se on Cassiodorus. Hän oli mies, joka ei kirjoittanut paljon mutta perusti 500-luvulla Calabriaan Vivariumin luostarin ja kokosi sinne koko antiikin kirjallisuudesta kaikki käsikirjoitukset, jotka onnistui saamaan käsiinsä ja pelastamaan tappelupukarien ja tuhopolttajien kynsistä. Hän oli varmaan ensimmäisiä, joka toimi näin, mutta myöhemmin hänenkaltaisiaan oli muitakin. Cassiodorus oli oppinut mies, joka ei ehtinyt ajattelemaan omaa suuruuttaan; hän oli mies, joka teki mitä piti tehdä. Joskus juuri se on vaikeinta.
Asettakaa sitten siihen rinnalle nämä koulukirjojen suurmiehet, Aleksanterit ja Caesarit. Aleksanteri, joka sytytti tuleen Persian kuninkaanpalatsin Persepoliissa, poltti poroksi erään kansan suuren kirjaston. Roomalaiset, jotka polttivat Aleksandrian kirjaston. Ajatelkaa koko tätä kulttuuria, joka on rakennettu toisten raunioille ja jossa on yleensä mitään arvokasta vain siksi että on ollut ihmisiä, jotka ovat toimineet aivan päinvastoin kuin suurmiehet ja ne jotka ihailevat suurmiesten suuria tekoja.’
’Alon tilillä on juutalainen kirjasto’, Ellen sanoi käyttäen hyväkseen miehen kiivaaseen saarnaan syntynyttä taukoa. ’Hehän yhdessä professori M:n kanssa pelastivat suurimman osan juutalaisista kirjoista, jotka saksalaisten määräyksen mukaan olisi pitänyt kerätä yliopiston kirjastosta ja hävittää. He vaihtoivat kortistonumeroita, veivät osan arkistolaatikoita muualle ja antoivat saksalaisille vain muutamia satoja kappaleita kalentereita, lehtiä, turhanpäiväistä kertomakirjallisuutta ja muuta sellaista, mikä oli helppo korvata. Mutta kaikki arvokkaampi kirjallisuus pysyi tallessa.'”
Entiset ja nykyiset kirjastolaiset riemuitsevat. Kun enää joka kolmas kansalainen lainaa kirjoja ja määrä vähenee, jää kirjastoille edelleen merkittävä tehtävä säilyttää ja siirtää tulevaisuuteen keskeinen kulttuuriperintö. Jaan Kaplinskin kirja Sama joki on ylistyslaulu tuollaiselle tehtävälle, yhdelle äänelle sovitettuna. Romaanin päähenkilö kaivaa menneistä kulttuureista, ihmiskunnan ajattelun merkittävistä suunnanantajista ja Viron omasta historiasta keskeisiä oppeja omaa henkistä kasvua varten. Osittain omaelämäkerrallinen kirja on miellyttävällä tavalla vanhanaikainen. Sellainen millainen kirjastonkin pitäisi olla.
Päähenkilö on noin 20-vuotias, kolmatta vuotta yliopistossa kielitieteitä opiskeleva nuori mies. Tapahtumapaikka on Tartto sekä läheinen maaseutu 1960-luvun alkupuolella. Kirjan voi jakaa kolmeen selkeään jaksoon. Ensimmäinen on kevätlukukauden loppu yliopistolla. Tätä leimaavat nuorukaisen omat pitkälliset pohdinnat sekä keskustelut opiskelutovereiden sekä alussa äänessä olleen teologi Alon, Opettajan, kanssa. Lisäksi päähenkilö tuskailee mysteerin nimeltä Nainen edessä.
Tainan ja Tommin aarrearkku 