Kaapin henki: 5 hykerryttävää pointtia

Laura Honkasalo: Kaapin henki: tavaravaivaisen tunnustuksia. Kirjapaja 2019.

1 Omakohtaisuus. Minäminä-tunnustukset voivat olla rasittavia, mutta näitä tunnetun kirjailijan havaintoja, kokemuksia ja kertomuksia lukee mielellään. Honkasalo toteaa olevansa tavaravaivainen. Hän ei suhtaudu mihinkään roinaan kevyesti. Kun vintillä käteen osuu käytetty raskaustesti, rakas muisto, Honkasalo tajuaa, että tavarasuhteelle pitää tehdä jotakin. Pitkin kirjaa hän tarkastelee sarkastisen hauskasti ja armottomasti omia onnenesineitään, haaveilemiaan arvotavaroita ja kokonaisvaltaisia (tavaroihin liittyviä) elämäntapaunelmiaan.

2 Tavaravyöry. Näinhän se on. Ainakin suomalaisilla tavaraa on useammin liikaa kuin liian vähän. Kaapin henki -kirjassa kolutaan kaappeja, ihmetellään roinia ja aarteita ja etsitään helmiä roskalavoilta. Mikä avuksi tavaraähkyyn? Kirjassa käsitellään kriittisesti ilmestymishetkellä (2019) niin muodikkaan konmarituksen äitiä Marie Kondoa sekä ruotsalaista kuolinsiivousgurua Margareta Magnussonia, jonka teoksesta Mitä jälkeen jää – taito tehdä kuolinsiivous olen aivan samaa mieltä kuin Honkasalo: liian pirtsakkaa, epäkunnioittavaa ja osa neuvoista arveluttavia, kuten kasettinauhureiden hävittämisohje.

3 Uusia virikkeitä. Paitsi että Laura Honkasalo on ihastuttavan sujuva sanankäyttäjä, niin hänen kertomuksissaan kurkistetaan kymmeniin kirjoihin ja muihin taide-elämyksiin, vieraillaan oudoissa tavaramuseoissa, juodaan teetä nostalgisesta tsaikkalasista ja muistellaan vinyylilevyjen sointeja. Kappaleiden mottoina saattaa olla lainauksia emäntien tietokirjoista, ja tavaramuistelmia on muiltakin kuin Honkasalolta.

4 Hiiteen tarinat (edes joskus), tuumii Honkasalo: ”Minua ovat alkaneet harmittaa juuri ne tavarat, joilla on tarina. Ne tuntuvat kantavan emotionaalista taakkaa. Mitä teen isovanhempien vanhoille mokkakupeille, jotka ovat hienoja ja muisto, mutta lojuvat kaapissa vailla käyttöä, koska emme järjestä kahvikutsuja, ja perheen ainoa kahvinjuoja, teini, kiskoo valtavia latteja jättiläismukeista. Teinille mummin mokkakupit ovat yhtä käyttökelpoiset kuin Barbien astiat. Käsinkullattuja Arabian mokkakuppeja ei ole käytetty kertaakaan sen jälkeen, kun isovanhemmista aika jätti, mutta eihän niitä voi heittää poiskaan. Niillä on tarina, niihin on tarttunut jotain mummin kahvikutsuista, entisajan kyläilykulttuurista ja mummolan hengestä.”

5 (Aasinsilta edellisestä) Mukit ja kupit. Ne kertovat elämänmenosta ja maailman muuttumisesta ihmeen paljon. Kahviserviisi – vanhan ajan ilmiö sokerikkoineen ja kermakkoineen. Kahviastiastot olivat perintökalleuksia. Nyt juodaan ns. omasta mukista ja jahdataan ehkä tiettyä arvo- tai keräilymukia.  ”Kiinnostavaa kyllä, mukikulttuuri on voimistunut sitä mukaa kuin yksilöllisyyttä on alettu arvostaa entistä enemmän. – – Työpaikan kahvihuoneessa ei kannata napata työkaverin mukia omaan käyttöön, jos haluaa välttää riitoja. Toisen vakkarimukista juominen on tunkeutumista hänen henkilökohtaiselle alueelleen.”

Ajattelemisen aihetta saamme myös tavarahamstraamisesta, minimalismitrendistä, vanhojen kirjojen arvosta tai arvottomuudesta, nukkejen ja nukketalojen taikamaailmasta, käsitöistä ja niihin liittyvistä tavaroista, paperitavaran palvojista… Sivulla 71 on hauska lista kodeista kadonneista esineistä. Noihin esineisiin kuuluvat esimerkiksi Viewmaster, kuorukkarauta ja pulsaattoripesukone.

Taina

Jätä kommentti