Kirsi Pehkonen: 24 joulutarinaa. Icasos 2023.
Tässäpä mainio kirja meille joulun odottajille! Adventtikalenterin hengessä 24 lyhyttä kertomusta (plus yksi bonuskertomus), kaikissa aiheena jotakin jouluista. Tarinat liikkuvat niin maalla kuin kaupungissakin, omakotitaloissa, kerrostaloasunnoissa, siirtolapuutarhassa, kaupoissa ja kirkossa, valkeissa metsissä, lumiauran pöllytessä ja tähtien kimaltaessa.
Päähenkilöinä on nuoria, vanhoja, miehiä, naisia. He ovat monenlaisissa ammateissa taikka työelämän ulkopuolella. Mukana on eläimiäkin. Voihan navetassakin tapahtua joulun ihme. Ja kuten 2000 vuotta sitten, väsyneen unta vartioi joku hyvä ja luotettava hahmo.
Pilaisin lukijan ilon, jos kertoisin tarinoista kovin tarkasti. Mutta voin puhua tunnelmasta ja tunteista, joita kertomuksiin liittyy. Mukana siis on toivoa, yllättävää iloa, kärsivällisyyttä, ymmärtämystä, reiluutta ja rohkeutta. Vaikka kaikki ei todellakaan ole pelkkää auvoa, niin vastoinkäymisissäkin piilee jokin myönteisyyden sirunen. On vähävaraisuutta ja perhe-elämän kriisejä. Mutta kaikki pääsevät jatkamaan matkaansa eteenpäin.
”Mummin isä veti aikanaan pitkospuut kansakoululle päin mummia ja tämän veljiä varten. Tiedon valtatie Niettovaaraan.
Joinakin syksyinä routa ei ehtinyt tarrata maahan kunnolla. Mummi muisti kipeästi, kuinka erään joulun alla Rupo-humma ja tukkireki vajosivat suonsilmäkkeisiin. Juho-isä sai Rupon irrotettua valjaista, mutta se ei enää jaksanut kammeta itseään ylös. Isä oli raahautunut kotiin kylmettyneenä, itku silmässä. Lämmityspuuta metsässä piisasi, mutta Rupon hän oli kasvattanut varsasta asti.
Keväällä karhu oli löytänyt raadon suohaudasta. Herkkua oli piisannut pitkäksi aikaa. Pikku-Hilkka ja veljet lauloivat koko kevään koulumatkat maan korvessa kulkevi lapsosen tie, varmuuden vuoksi.
Mummi ei silti pelännyt karhuja. Sanoi, että eivät ne tämmöisestä sitkeästä vanhasta akasta välitä. Ei suostunut kilikelloja vyölleen kiinnittämään, kyllä ne hänen käpsehtimisensä tuntisivat.
Nyt Niettovaaran karhuja tultiin katsomaan kaukaa, ulkomailta asti. Piilouduttiin yöksi Luontokuvakeskuksen kojuihin, ihailtiin valoisat kesäyöt haaskalla viivähtäviä karhuja. Ne eivät olleet uhka, vaan elättäjä.”
Itseäni viehätti erityisesti se, että kirjailija on uskaltanut ripauttaa hieman taikapölyäkin; edetään joulun ihmeiden ja maagisuuden suuntaan. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Apua tulee yllättävistä suunnista, mutta kuka täällä oikeastaan kävikään? Mitä tuolle kuuselle tapahtui, ja kävelinkö tosiaan äsken tästä ne portaat erikoiseen vaatekauppaan? Kokeneena viihteen kirjoittajana Pehkonen tuo kertomuksiin yllättäviä käänteitä ja huumoria. Ja kieli on kaunista ja selkeää.
Kirsi Pehkonen on kirjoittanut viihdekirjoja, nuortenkirjoja ja rikosromaaneja sekä ruokaystäväkirjan. Pehkonen asuu Kuopion Vehmersalmella, ja vaikkei asiaa aina suoraan sanotakaan, niin Kuopion tunnistaa monesta kertomuksesta, viehättävällä tavalla.
Taina
Tainan ja Tommin aarrearkku 