Karim Maïche : Mitäs me länsimaalaiset! : Suomi ja lännen käsite (Into, 2015)
”Länsi luo ’me ja muut’ asetelmaa epähistoriallisin perustein. Se sulkee ’toiset’ ulos johtaen läntisen identiteetin ja subjektiviteetin rakentamiseen historiallisessa kontekstissa nykypäivän tarpeisiin. Esimerkiksi somalialais- tai irakilaistaustaisen maahanmuuttajalapsen voi olla melko haastavaa rakentaa kulttuuri-identiteettiään peruskoulun historiantunneilla eurokeskeisen maailmankuvan pohjalta.”
Itsenäisyyspäivä tarjoaa otollisen tilaisuuden pohtia kansallisia arvoja ja identiteettiämme sekä sen välittämistä tuleville sukupolville. Presidenttiehdokas Alexander Stubb on varmasti pätevä mies tiivistämään asiaa [lähde: Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoro eduskunnassa 31.5.2017]:
1989 kylmä sota päättyi, jolloin markkinatalous, liberaali demokratia ja globalisaatio voitti Neuvostoliiton, autoritääriset regiimit, suunnitelmatalouden ja kommunismin. Elimme sellaista toivon aikakautta, itä kohtasi uudestaan lännen, EU laajentui, Nato laajentui. Muutamat puhuivat siitä, että historia loppuu, kaikista maista tulee liberaaleja demokratioita, mutta valitettavasti ei tullut.
Eli me olemme tällä hetkellä maailmassa, jossa koko länsimaista järjestelmää haastetaan ja kyseenalaistetaan. Meidän on puolustettava länsimaisia arvoja: ihmisarvoa, ihmisoikeuksien kunnioittamista, vapautta, demokratiaa ja oikeusvaltiota.
Vaara uhkaa jatkuvasti, mutta onneksi rajavartijat ovat valppaita. Kalle Kniivilän ansiokkaassa kirjassa Putinin väkeä nimittäin selviää, että ei tarvitse mennä kovin kauas itään, kun niinkin keskeinen käsite kuin demokratia asetetaan kyseenalaiseksi. Monella venäläisellä on kokemuksiensa kautta mielestään perusteltu syy toivoa, että se ei koskaan palaisi, vaan sen sijaan saataisiin nauttia kunnollisesta järjestyksestä. Jos heidän on järjestyksen kylkiäisenä hyväksyttävä kova kuri, niin se on pieni hinta demokratian anarkiaan ja kauhuihin verrattuna.
Entä toinen kulmakivi, vapaus. Koukataan aiheeseen erään esimerkin kautta. Tommi Uschanov pohtii oivallisessa kirjassaan Suuri kaalihuijaus yhteiskunnassa käytävää keskustelua. Yhteiskunnalliseen keskusteluun kuuluvia käsitteitä käytetään usein ikään kuin niiden määritelmästä vallitsisi yksimielisyys. Ne voivat kuitenkin tarkoittaa yhdelle yhtä, toiselle toista ja kolmannelle neljättä.
Esimerkkinä Uschanov kertoo puolalaissyntyisestä sosiologista Adam Przeworskista. Przeworski opiskeli 1960-luvulla Yhdysvalloissa ja joutui jatkuvasti vastaamaan kysymykseen, oliko hän ”vapaa” eläessään kommunistien hallitsemassa Puolassa. Häntä pikkuisen huvitti, kun usein kysyjät olivat parikymppisiä yliopistoissa opiskelevia naisia, jotka tuolloin eivät voineet ostaa alkoholia, joiden piti palata opiskelija-asuntolaan viimeistään kello 22 ja joiden sosiaalista elämää säädeltiin muutenkin tiukasti. Adam Przeworski oli kysyjiä monta vuotta nuorempana riehunut muun opiskelevan nuorison kanssa pitkin Varsovan katuja öin ja päivin kenenkään estämättä. Puolalaiselle nuorille täysin normaalia ja sallittua toimintaa.
Adam Przeworski myönsi varauksetta, että amerikkalaiset olivat vapaita tekemään monia asioita, jotka puolalaisille olivat kiellettyjä. Mutta kysymys puolalaisten vapaudesta esitettiin hänelle siihen sävyyn kuin täsmälleen ne asiat, joiden suhteen yhdysvaltalaiset olivat vapaita, olisivat olleet ainoat asiat, joiden suhteen kenenkään on ylipäänsä mahdollista olla vapaa tai epävapaa.
Tämän kirjan tekijä, tutkija ja toimittaja Karim Maïche myöntää auliisti, että nuo kaikki ovat hyviä asioita. Hän lisää listaan vielä rationaalisuuden ja sivistyksen. Maïchella on kuitenkin kokonaisen kirjan verran sanottavaa siitä laajalle levinneestä virheellisestä käsityksestä, että nuo arvot liittyvät vain länsimaihin, tai että ne toteutuvat täydellisimmin meillä.
Mieleen hiipii hiukan levottomia ajatuksia. Miten tukevalla perustalla länsimaisuuden linnake seisoo? Perustelemmeko etevämmyyttämme lainahöyhenillä, jotka on näpistetty muualta ja joista on tullut tyhjiä mantroja? Ainakin se selittäisi, miksi sitten kun markkinoimme tätä mikstuuraa mielestämme vähemmän kehittyneille maille, niin paikallinen väestö ei aina vaikuta kovin innostuneilta ottamaan viestiä vastaan.
”Miten monta miljoonaa tonnia kirjoja onkaan kirjoitettu ja painettu sen todistamiseksi, että olemme suoraan alenevassa polvessa perineet ylivoimaisen ja ainutlaatuisen kulttuurin, jonka pitää olla meidän esikuvamme.”
Leif Salmén: Palatsi Bosporin rannalla (2005)
Sivu 1/2
Tainan ja Tommin aarrearkku 