Verot valtion maksettavaksi!

Tommi Uschanov : Suuri kaalihuijaus : kirjoituksia yhteiskunnallisesta tietämättömyydestä (Teos, 2010)

”Tämä kirja sai osittain alkunsa halustani tutkia tahattomasti syntyviä vääriä uskomuksia yhteiskunnasta yhtä laajasti kuin Paastela tarkastelee tahallaan synnytettyjä vääriä uskomuksia – halusta kirjoittaa Valheen ja politiikan rinnalle Tietämättömyys ja politiikka. Täysin oikeudenmukaisessa maailmassa Paastela ja hänen oivallinen teoksensa olisivat huomattavasti suuremman klassikon asemassa kuin ovat.”

Olen Uschanovin kanssa samaa mieltä. Jukka Paastelan kirjan esittelin jo blogissamme [Se on vale!]. Katsotaan onnistuuko kaima tavoitteessaan, kun hän ottaa vesurin käteen ja johdattaa retkikunnan poliittisen järjettömyyden ryteikköön. Matkalla tulee vastaan ihmisjoukkoihin syvälle levinneitä yhteiskunnallisia uskomuksia, jotka suosiosta huolimatta eivät pidä paikkaansa; väistellään julkisuudessa esitettyjä epätosia väitteitä; kierretään kaukaa emotionaalisesti houkuttelevia ja psykologisesti palkitsevia harhaan johtavia ajatustottumuksia sekä muita vaaroja.

Jossakin matkan varrella herää ajatus, että kansalaisten tiedon taso on niin matala, että tyhmyyden paino luhistaa yhteiskunnan. Tommi Uschanov esittelee tietämättömyystutkijoita, jotka pelkäävät pommin jo tikittävän. Hän on itse sitä mieltä, että pommi on jo räjähtänyt. Se tapahtui siinä vaiheessa, kun yleinen ja yhtäläinen äänioikeus säädettiin.

Vaikka Tommi Uschanovin mukaan Suomessa on yhteiskunnalliselta tietämykseltään täysiä tolvanoita, niin eräissä suhteissa asiat ovat meillä kansainvälisesti vertaillen paremmalla tolalla. Yhdysvalloissa on toistuvasti päädytty tulokseen, että noin kolmannes kansasta ei ymmärrä politiikasta käytännössä yhtään mitään. Suomessa vastaavalla tavalla laskien pahasti tietämättömiä on 14 %. Suomella on siis suhteellisen paljon menetettävää, jos ajattelu alkaa veltostua. Sekin kannusti Uschanovia tämän kirjan tekoon.

Tosin eivät luvut suomalaisiakaan suorastaan mairittele. Tekijä kertoo Turun yliopiston tutkimuksesta vuodelta 2008, hieman alle vuosi vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen. Niissä vaaleissa SDP putosi oppositioon. 27 % vastaajista piti sitä edelleen hallituspuolueena. Jopa SDP:tä vaaleissa ääneistäneistä kuvitteli samoin. Lähes vastaavia virhearvioita tekivät vihreiden ja perussuomalaisten kannattajat. Epäilyttävän moni myös ilmoitti äänestäneensä vaaleissa. Uschanov onkin kriittinen kansalaisten keskuudessa tehtävien kyselyjen suhteen. Hän toivoo, että niihin liitettäisiin täydentäviä kysymyksiä, joista nähtäisiin miten perillä vastaajat ylipäätään kysytyistä asioista ovat.

Uschanov huomauttaa, että demokratian vahvuus on se, että se ei ole sisältö- vaan muotokysymys. Demokratia merkitsee, että kaikki ihmiset hyväksytään täysivaltaisiksi kansalaisiksi ja tasa-arvoisiksi päätöksentekijöiksi. Heidän arvonsa ja uskomuksensa voivat olla joskus perusteettomia ja virheellisiä, mutta kokonaisuus toimii silti.

”Selitystä ei kaipaa se, miten voimme tietämättömyyden valossa olettaa demokraattisen yhteiskunnan toimivan, vaan täsmälleen päinvastoin se, että yhteiskunta tästä tietämättömyydestä huolimatta toimii silmin nähden hyvin.”

Poliitikot, toimittajat ja politiikan tutkijat keskustelevat julkisuudessa lähinnä keskenään. Uschanovin mukaan he yleistävät oman politiikkasuhteensa koskemaan kaikkia äänestäjiä. He kuvittelevat, että useimmat ihmiset ovat paljon valveutuneempia kuin he todellisuudessa ovat. Nukkuvien puolueen olemassaoloa selitetään helposti sillä, että äänestäjät eivät tiedä tarpeeksi, jotta he voisivat valita eri puolueiden kesken.

”Poliittisen psykologian tulosten mukaan myöskään monet niistä, jotka äänestävät, eivät välttämättä tiedä riittävästi pystyäkseen valitsemaan – he äänestävät kuitenkin, koska eivät yksinkertaisesti tiedä edes sitä, etteivät tiedä.”

Tuo Dunning-Kruger -ilmiö on itse itseään ylläpitävä ketju. Lisäksi eräs masentava poliittisen psykologian tutkimustuloksista osoittaa, että ne, joiden uskomukset pitävät kaikkein huonoimmin paikkansa, ovat niiden paikkansapitävyydestä usein kaikkein varmimpia. Asiatiedoilla tuota tietämättömyyden muuria on hankala murtaa Uschanov toteaa. Hän toivoo lehtiin tehokkaampaa faktantarkistusta, jolla puolitotuuksien ja pötypuheen leviämistä voitaisiin hillitä. Lisäksi hän on havainnut yleisössä tietynlaista asiantuntijavihaa.

”Systemaattisen analyyttisen lähestymistavan omaksuvia ihmisiä pidetään usein pöyhkeinä ja ylimielisinä. Mutta se, mikä on jonkin asian todellinen laita, ei riipu siitä, miten muut suhtautuvat niihin, jotka tietävät sen todellisen laidan. Se, että ihminen ajattelee omilla aivoillaan ja uskaltaa ajatella itse, on tätä nykyä länsimaissa noussut itsestään selvän tuntuiseksi ihanteeksi, johon ei koskaan liitetä mitään tarkentavia reunaehtoja. Sosiaaliset normit rohkaisevat ihmisiä olemaan kriittisiä paitsi sellaisten asioiden suhteen, joista heillä on hyvä tietämys, myös sellaisten asioiden suhteen, joista he eivät tiedä edes niin paljon, että tietäisivät, millainen suhtautuminen niihin ylipäänsä on kriittistä ja millainen taas epäkriittistä.”

Uschanovin mukaan asiantuntijuus ei ole nykyään kovin mediaseksikästä. Sitaatti Sami Borgilta: ”Järkevät vastaukset ovat usein niin ehdollisia, että toimittajat eivät oikein pidä niistä.” Siksi ääneen päästetään heitä, jotka laukovat raflaavia, repäiseviä ja täysin paikkansapitämättömiä väitteitä. Yhdysvaltojen ulkopolitiikan asiantuntijoina esiintyvien todellista osaamista on verrattu heidän saamaansa medianäkyvyyteen eräässä tutkimuksessa. Tulos on jossain määrin masentava. Kaikkein eniten äänessä ovat ne, jotka tietävät asioista keskimääräistä vähemmän. ”Nimekkyys sekoitetaan pätevyyteen.”

Internetin ala-arvoista yhteiskunnallista keskustelukulttuuria sivutaan lyhyesti. Uschanov toteaa, että kirjoittajien kyky kääntää mikä tahansa keskustelu omaan suosikkipakkomielteeseen on rajaton. Jos teema on kukkien kastelu, niin kohta siinäkin kirjoitetaan ilmastonmuutoksesta, somaleista ja talvisodasta. ”Samat väitteet, jotka on kumottu jo kymmeniä kertoja, nousevat yhä uudestaan haudoista kuin mitkäkin zombiet.”

Ei yllätä, että Uschanov noteeraa poliitikkojen arvostuksen putoamisen muutamassa vuosikymmenessä. 2010 tehdyssä kyselyssä ministeri sijoittui hiukan parturin ja vartijan alapuolelle, ja kansanedustaja oli lehdenjakajan ja teurastajan seurassa. Uschanov arvelee, että politiikkaa sinänsä ei inhota historiallisessa vertailussa kovin voimakkaasti. Kuitenkin jokainen yksittäinen puolue ja myös lähes jokainen yksittäinen poliitikko herättää torjuntareaktioita. Hänen tulkintansa mukaan ihmiset välittävät politiikasta, mutta mielleyhtymät ja tunnereaktiot ovat muuttuneet aiempaan verrattuna yksipuolisesti kielteisiksi.

Tommi Uschanovin kirjassa on kolme jaksoa. Kun ensin on käsitelty ”Yhteiskunnallinen tietämättömyys” ja ”Pettymys politiikkaan”, päästään ”Suureen kaalihuijaukseen”. Suuri kaalihuijaus voisi olla nimeltään myös Suuri kananmunahuijaus, ankanmunahuijaus, soijapapuhuijaus, sumutorvihuijaus tai miksei EU:n kurkunkäyryyshuijaus. Kaikki samanlaisia huhuina laajalle levinneitä harhoja. Alkuperäinen on mainio, mutta valitettavasti sen verran monipolvinen, ettei se enää mahdu annettuun merkkirajaan.

Tommi Uschanov päättää kirjansa lievästi toiveikkaissa merkeissä. Ihmisten paikkansapitämättömät uskomukset asioista ovat vinoutuneita. Ne kallistuvat enemmän yltiöpessimistiseen suuntaan. Asioiden luullaan olevan yhteiskunnassa huonommin ja menevän koko ajan huonompaan suuntaan, kun ne voivat jopa parantua. Totuus tahtoo yleensä olla julkinen ja aika tylsä. Uschanov kirjoittaa, että ne, jotka kärsivät ylenpalttisesta synkkyydestä ja pessimismistä, voivat usein onnitella itseään realismista ja selvänäköisyydestä. Tuo asenne on kuitenkin samanlaista epäkypsää todellisuuspakoa kuin yltiöoptimistinenkin näkökulma maailmaan.

Kaikki positiivinen ja ilahduttava maailmassa ei ole pelkkää harhaa. Uschanovin mielestä kokemattomuus aiheuttaa taipumuksen ajatella, että koko ihmisen maailma lyijykynistä leikkikenttiin on heijastus salaisesta hyvän ja pahan taistelusta. Pikkuisen lisää jäitä hattuun. Tommi Uschanov muistuttaa Matti Mäkelän sanoin, että maailma ei ole lopultakaan kovin dramaattinen paikka. Se on kuin Kouvola tai Hamina puoli neljä lauantaina iltapäivällä.

Sen kaltaista maailmaa saattaa epäilemättä hallita hiukan vähäisemmälläkin järjellä.

Tommi