Avainsana-arkisto: Italia

Eräs ihmissuhdenovelli… (von Schoultz, 1)

Solveig von Schoultz: Ja juotan kamelisikin : kahdeksan novellia (suomentanut Toini Havu. WSOY, 1967)

”- Mutta rokasnohvi merkitsee paljon enemmän, sanoi tyttö yhtä epätoivoisen tunnontarkasti kuin äskenkin, ymmärrätkö rokasnohvi merkitsee —
– Niin niin, uskonhan minä. Älä rasita itseäsi.
– Ja se tuntuu hassulta vasta kun joku toinen päästää sen suustaan, sanoi tyttö ja kätki rokasnohvin syvälle sinne missä se oli vain kahden ihmisen tavoitettavissa. Siellä piili yhtä jos toistakin. Ja hän oli luvannut näyttää Tommille kaiken. Sellaisen lupauksen tämä oli vaatinut, heti alussa. Kaikki avointa, selvää ja salailematonta. Helpotus, jonka tyttö koki, upottaessaan rokasnohvin sielunsa syvyyksiin, oli tiettyä petturuutta. Helpotus, salainen ja nopea, juuri sellainen kuin se ei saa olla.”

Kirjaston poistolaatikossa oli kirja, jonka nimi herätti kiinnostusta. Även dina kameler, myös sinun kamelisi…? Kirjaa selailemalla selvisi, että se on Solveig von Schoultzin novellikokoelma vuodelta 1965. Ruotsinkielinen teksti ei vaikuttanut mitenkään vaikealta ja siksi se lähti matkaan viikonloppulukemiseksi. Alkuperäisessä ruotsinkielisessä kirjassa on kaikkiaan kahdeksan novellia. Niistä kolme on suomennettu tähän painokseen, ja loput viisi ovat aikaisemmilta vuosilta.

Ruotsinkielinen versio kirjasta ilmestyi jokseenkin täsmälleen von Schoultzin uran keskipisteessä. Hänellä oli tähän mennessä jo 30 vuoden kirjoittajakokemus erilaisten tekstien parissa. Saman verran hänen luomiskautensa tämän jälkeen myös jatkui. Solveig von Schoultzia pidetään erityisen taitavana naisten ja lasten kuvaajana lyhytproosassaan. Kirjassa alkaa näkyä iduillaan suuntaus, joka vahvistui myöhemmissä kirjoissa. Naisten lisäksi myös miehet pääsivät vähän näkyvämmin esille, kun naisten ongelmien lisäksi hän alkoi käsitellä ihmisen ehtoja laajemmin.

Kirjan niminovellin voi referoida nopeasti. Vastikään naimisiin menneet nuoret, Tommi ja Kati, ovat matkustaneet vuodeksi Italiaan. Mies on valokuvaaja ja hän on saanut matkastipendin. Vaimo odottaa ensimmäistä lasta ja kaipaa edelleen kotia, isäänsä ja etenkin pikkusisartaan. Hän saa sisarelta kirjeen ja mies haluaa tietää sen sisällöstä. Kirje tuntuu vievän naista entistä kauemmas miehestään, kun se palauttaa mieleen muistoja lapsuudesta. Konflikti ratkeaa, kun Kati tajuaa, että eräitä muistoja on mahdoton jakaa, sillä niihin liittyy niin paljon yhdessä koettua.

Pallokentän laidalta

Jukka Pakkanen: Täysmustat futispläägät ja muuta jalkapalloelämää
(Kirjayhtymä, 1987)

”- Paitsio! Selvä paitsio jumalauta! keltaisten valmentaja huusi ja oli rynnätä kentälle.
Vein pallon keskelle, ja kohdatessani maalintekijän hämmästyneen katseen paitsiomaalista olin yhä vakuuttuneempi, että tämä sinisten kaveri oli sama jonka muistin kevään ottelusta – sama vaalea kihara tukka.. sama sähäkkyys pelissä…
– Saatanan dumari mulkku! Keltaisten puolustaja pyyhkäisi selkääni. Hyväksyin sen ja muut nimittelyt jotka seurasivat minua loppuun asti. Maali jäi ottelun ainoaksi.
– Eikö ollut paitsio, mitä! Keltaisten valmentaja tuli tuomarikoppiin, missä olin vaihtamassa vaatteita. – Poikahan oli ainakin kaksi metriä…
– Makuasia, keskeytin hänet, sulloin tavarani kassiin ja astuin ulos.
Paitsiohan se oli… Käänsin auton tielle ja palautin tilanteen mieleeni.
Sinisten oli tehtävä ainakin yksi maali voittaakseen sarjan, tiedän, vaikkei sellaisen tietäminen erotuomarille kuulu. Peliaikaa on jäljellä viisi minuuttia ja siniset painostavat. Heillä pelaa keskikentällä tehokkaasti pieni kiharatukkainen kaveri, jallittaa isompiaan, jakelee maukkaita syöttöjä. Hän saa valmentajaltaan käskyn siirtyä toiseksi kärkipelaajaksi. Se sekoittaa vastustajan puolustuksen. Poika saa loistosyötön keskikentältä. Hän on toista metriä paitsiossa, mutta minä en vihellä. Hän juoksee kohti maalia, huijaa maalivahdin ulos ja nostaa pallon tämän yli. 1 – 0.
Alkoi sataa. Lasinpyyhkimet hankasivat kerroksia pois, neljän kuukauden takaisen tapauksen päältä, kunnes se oli silmissäni kuin hyvin leikattu elokuvakatkelma.”

Onneksi tämä Jukka Pakkasen novellikokoelma on ohut. Aika ajoin ylitäydet kotikirjahyllyt vaativat karsintaa. Poistettavia kirjoja selailee ja toteaa, että eräät niistä eivät enää jaksa innostaa ja siksi niistä voi luopua helposti. Tämän kirjan kohdalla tapahtuu aina eräänlainen jämähdys. Joka kerta huomaan, että silmäily syvenee ja olen taas kerran lukenut sen läpi. Nopealukuinenhan tämä on. Sitten sille täytyy edelleen löytyä tilaa jostakin rakosesta.

”Olen viheltänyt päättyneeksi ottelun, jonka samaiset siniset ovat hävinneet. Joukkueet huutavat hei-huudot ja alkavat kättelyn. Olen jo menossa tuomarikopille, kun kuulen voihkaisun takanani. Punaisten pelaaja nilkuttaa kaveriensa tukemana. Vedän joukkueet kentän laidalle ja kysyn mitä on tapahtunut. Hävinneiden sinisten pelaaja on kättelyn aikana potkaissut punaisten parasta maalintekijää polveen. Kuka se oli? Yksi kaveri, pitkä ja vahva, luimuilee sivummalla ja vilkuilee minuun päin. Alan kaivaa paperia ja kynää taskusta, kun muita päätään lyhyempi kiharatukkainen vaalea poika astuu esiin ja ilmoittautuu syylliseksi. Kysyn, onko hän tosissaan. Hän nyökkää epävarmasti, ja sitten kiihkeästi. Muut katsovat ihmeissään vuoroon häntä vuoroon isoa, joka on kääntynyt selin ja potkiskelee palloa lampuntolppaan. Alleviivaan pienen pojan nimen pelaajaluettelosta ja kerron lähettäväni asiasta raportin.
Kerin tapausta mielessäni edestakaisin. Mikä oli saanut syyttömän pojan ilmoittautumaan syypääksi? Helppoa ei ollut ymmärtää omaakaan käytöstäni. Paitsiomaalin hyväksymällä olin ottanut oikeuden omiin käsiini. Mutta sitähän tapahtuu aina, puolustauduin heti. Jokainen tuomio on tulkinta. Tässä tapauksessa motiivi vain oli poikkeuksellisen paljaana näkyvissä: palkkio jalomielisyydestä (jonka syytä en toisaalta edes tiennyt!). Lisämotiivina saattoi olla viehtymys tuon pienen laiturin peliin isojen puristuksessa; toistakymmentä erotuomarivuotta juniorisarjoissa olivat opettaneet huomaamaan pelimiehet potkijoiden joukosta. Yhtä kaikki, minun tehtäväni ei ole jaella hyvityksiä ja tehdä oikeutta mieleisekseni. Käänsin auton ympäri ja ajoin ylinopeutta takaisin ottelupaikalle.”

Italia: kymmenen kiperää kohtaa

Monti, Anton: Minne menet, Italia? S & S 2019.

Suomalais-italialainen Anton Monti tietää ja tuntee, mistä puhuu ruotiessaan Italian nykytilaa ja historiaa. Aiheet liikkuvat geologiasta viihdemaailman tähtösiin, historian oudoista sodista somekiistoihin ja oliivitarhoista mafian kammioihin. Suosittelen lämpimästi lukemaan itse ja nauttimaan Montin sujuvasta kynästä ja syvällisestä tietämyksestä, jonka tukena on tuhdisti faktatietoa.

Italia on euroalueen kolmanneksi suurin talous Saksan ja Ranskan jälkeen, joten halusimmepa tai emme, sen kehitys vaikuttaa meihinkin.

Tässä tiivistetysti kymmenen kiperää kohtaa saapasmaasta.

1 Monet italialaiset eivät enää luota vallanpitäjiin, ja yhteisöllisyyden tunne on piukassa, paitsi ehkä paikallisen jalkapalloseuran riennoissa.

2 Kansalla on varallisuutta ja huomattavia säästöjä, mutta valtiontalous on velkaantunut.

3 Sillä, missä päin Italiaa varttuu ja asuu, on merkitystä. Maa on ollut iät ja ajat sekä maantieteen että politiikan takia jakautunut, ja osat ovat kehittyneet erilleen toisistaan.

4 Tietty kohtalonuskoinen välinpitämättömyys kuuluu asiaan. Piittaamattomuus vaarasta selitti osittain Genovan moottoritiesillan romahduksen elokuussa 2018, ja tulivuorien vaara-alueille on rakennettu rohkeasti.

5 Väkimäärä vähenee, avioliittojen määrä laskee. Osasyitä ovat miesten halu jatkaa ikuista nuoruutta sekä yleinen nostalgia ja konservatiivisuuden kaipuu.

6 Italialaiset eivät enää luota Euroopan Unioniin ja ovat vihaisia ja pettyneitä myös omiin poliitikkoihinsa. Toisin kuin Ranskassa kansa ei lähde kadulle hillumaan, vaan purkaa pahaa oloaan sosiaalisessa mediassa.

7 Some on auttanut valtaan erikoislaatuisia poliitikkoja, joiden hallinnollinen yhteistyö on hankalaa.

8 Mafia saatiin monin paikoin jo kitketyksi, mutta Calabrian ”Ndrangheta” porskuttaa halliten muun muassa maailmanlaajuista kokaiinikauppaa.

9 Mistään ei olla yhtä mieltä paitsi siitä, että italialainen keittiö on maailman paras.

10 ”Tulevaisuuden Italia on siis täydellinen arvoitus, jota tuskin kukaan – edes maan poliittisessa, taloudellisessa kulttuurisessa johdossa – osaa ratkaista.” (s. 9)

(Taina)