Avainsana-arkisto: Takala Tuija

Selkokieltä ja metsän kauneutta

Tuija Takala: Niin metsä vastaa. Novelleja. Avain 2021.

Selkokirjoja eli kieleltään yksinkertaistettuja ja helpotettuja kirjoja julkaistaan Suomessa vuosittain 20‒30, ja esimerkiksi Helmet-verkkokirjastosta löytyy 500 selkokirjaa: Mikä on selkokirja? | Helmet

Selkokielen tarve on Suomessa kasvamaan päin. Aihetta koskevan LAB Focus –blogissa julkaistun artikkelini voit lukea tästä. Eri-ikäiset ja erilaisissa elämäntilanteissa olevat tarvitsevat selkokielisiä palveluja, joista kirjat ovat yksi osa.

Uusista selkokirjoista osa on mukautettuja, osa kirjoitetaan suoraan selkosuomeksi, kuten Tuija Takalan Niin metsä vastaa, jota käsittelen tässä.

Pidän selkokielisistä kirjoista. Niiden erikoislaatuinen tunnelma syntyy pelkistämisestä ja selkeyttämisestä, eikä siksi olekaan ihme, jos proosakirjaa lukiessani tunnen siirtyväni runouden ja aforistiikan alueelle.

Äiti muisti, minkälaista on olla nuori.

Silloin tuntee vahvasti, muuttuu

ja on täynnä salaisuuksia.

Nuoren on kokeiltava,

mistä puusta hänet on tehty.

Niin äidin äiti oli sanonut.

Äiti sanoi saman asian tyttärelleen:

‒ Kyllä sinä vielä löydät sen,

kuka olet ja mikä sopii sinulle.

Tuija Takala palkittiin vuonna 2019 Seesam-palkinnolla selkokirjallisuuden edistämisestä. Hänen uusi novellikokoelmansa sisältää kolmetoista kertomusta, joiden yhteisenä nimittäjänä on metsä.

Suomalainen metsä, myyttinen paikka, merkityksiä täynnä, luo puitteet erilaisille tarinoille. Joku menee metsään saadakseen vain olla, kuunnella ja katsella, toinen  purkaa metsään sieluntuskansa, kolmas samastuu nimikkopuuhunsa, pihlajaan. Jokainen kertomus on itsenäinen yksikkö, jonka voi lukea nautiskellen vaikka rauhoittavana iltasatuna.

Takalan teksti huokuu metsän tunnelmaa ja vaihtuvia näkymiä.

Kesällä nainen muutti reittejä,

joilla hän kulki tutussa metsässä.

Hän sääli sammalta,

eikä halunnut jättää jälkiä maahan.

Joskus hän poimi mustikoita,

vaikka se ei häntä innostanut.

Nainen halusi kulkea ja katsella,

ei tehdä metsässä työtä ja suorittaa.

Monissa kirjan kertomuksissa esiin nousee salaperäinen elementti. Metsässä ja puissa uskottiin ennen olevan kätkettyjä voimia. Saattoi jopa joutua metsänpeittoon eli mennä sekaisin ja joutua sen takia vaaraan. Menninkäiset, kotitontut ja kunnioitettavat eläimet vaativat metsään menijältä oikeata asennetta.

Novellien henkilöt ovat eri-ikäisiä, miehiä, naisia. On yksinäisiä, on perheisiinsä väsyneitä. On itsepetosta, havahtumisen hetkiä ja ihanaa rakkautta. Metsä pelottaa, kiehtoo, lohduttaa ja opettaa. Pyhät pihlajat ja havisevat haavat; kirja on täynnä kauneutta.

Taina