Novellin otsikko on keskeinen ja liittyy sen käännekohtaan. Schoultzien koti oli uskonnollinen. Hänen isänsä Albert Segerstråle oli pappi ja toimi Porvoon lyseon lehtorina. Äiti Hanna piti kotona pyhäkoulua, jossa isä piti saarnan. Lisäksi kotona pidettiin hengellisiä kokouksia ja tutkittiin Raamattua. Ei siis ihme, että novellin nimen selitys löytyy Raamatusta.
Abraham oli lähettänyt palvelijan hakemaan vaimoa pojalleen Iisakille:
”Palvelija rukoili: »Herra, minun isäntäni Abrahamin Jumala! Osoita hyvyytesi isännälleni Abrahamille ja anna tapahtua näin: Kun minä seison kaivon luona ja kaupunkilaisten tyttäret tulevat hakemaan vettä, niin minä sanon yhdelle tytöistä: ’Kallistaisitko ruukkua, että saan juoda.’ Jos hän silloin sanoo: ’Juo! Minä juotan kamelisikin’, niin hän on juuri se, jonka olet tarkoittanut palvelijallesi Iisakille.”
Novellissa Kati toivoo Tommilta tietynlaista reaktiota kysymykseensä, mutta joutuu pettymään:
”Mutta silmä ei katsonut alas häneen vaan suoraan eteenpäin. Tommi imi [piippuaan] kiivaasti, tyttö odotti, mutta käpertyi vähän kokoon. Tommin kasvot eivät olleet oikeat. Hänellä olisi pitänyt olla pienet nauruvarjot suupielissä.
– Katja, hän sanoi ja ääni kuulosti vaivautuneelta. Etkö voi lopettaa noita lapsellisuuksia.
– Ei mitään vettä kameleille, sanoi tyttö hiljaa.
– Mitä sinä sanoit?
Tyttö oli vaiti.”
Kovin paljoa novellissa ei päällisin puolin tapahdu, mikä on von Schoultzille tyypillistä. Hän kertoo eräänlaisella jäävuoritekniikalla, jossa lukijalle itselleen jää myös pohdittavaa. Ehkä siksi tyyli pysyy myös ilmavana ja melko nykyaikaisena. Vain paikoin vuoropuheluun tulee kohtia, joita tuskin nykyisin käytettäisiin. On myös pantava merkille novellin tapahtumapaikka. Se on jokseenkin poikkeuksellinen. 60-luvulla Italian matkat – puhumattakaan näin pitkistä vierailuista siellä – olivat harvinaisia.
Kirjan saama kritiikki oli hieman kaksijakoista. Henkilökuvausta ja psykologista otetta kiitettiin. Kirjan naiskuva sen sijaan nähtiin joissakin arvioissa liian perinteiseksi. Ilmapiiri oli tuolloin avartumassa ja emansipaatio otti reippaita harppauksia eteenpäin. Kirjan naiset vaikuttivat liian mukautuvaisilta ja alistuvilta. Jäi ehkä huomaamatta, että heillä oli usein sisäistä voimaa, jonka avulla he kohosivat Katin tavoin kuitenkin tilannetta hallitsemaan pyrkimän miehen tasolle ja jopa ylikin.
Jos ikä paikoin tekstissä ja asenteissa näkyykin, niin novellin ongelma on ajaton. Miten luodaan läheinen yhteys toiseen ihmiseen? Mitä rakennusaineita tarvitaan luottamuksellisen suhteen rakentamiseen? Tommi toki kyselee vaimoltaan ahkerasti mutta muistuttavatko kysymykset ennemminkin kuulustelua kuin aitoa välittämistä? Novellista käy ilmi heteroseksuaalisen suhteen henkinen (ja vähän ruumiillinenkin) voimankäyttö. Se näyttää miten mutkikas suhde yhteiselämää aloittelevien päähenkiöiden välillä on ja miten nainen kokee olevansa eri puolilta tulevien vaatimusten ja kilpailevien ärsykkeiden ristitulessa. Tarinan perusteella on ilmeistä, että molempien osapuolten pitää vielä henkisesti kasvaa, jotta tämän liiton voi ennustaa menestyvän ja kestävän. Meille suoraviivaisuutta ja selkeyttä kaipaavalle miessukupuolelle tällainen on erittäin terveellistä luettavaa.
”Kun elämä on ollut sellaista että yksi ainoa sana on riittänyt! Sana, se jatkaa matkaansa poukkuen kuin pallo läpi muistojen, ja toinen ottaa kopin, se joka ymmärtää.
Ensimmäisen kerran tyttö nyt näki ettei sanoihin mahdu kuin rahtunen. Toiselle ne eivät sano mitään, tuskin itsellekään, niitä ei enää tunne. Ja kaikki mihin ne eivät yllä, koko niitty jolla rehottaa kaikki mitä on tapahtunut syntymästä saakka, varjojen ja naurujen leikki, se minkä tuskin muistaa ja minkä muistaa liian hyvin, se niitty on täsmälleen niin pitkä kuin välimatka ihmiseen, jolle on luvannut kertoa kaiken.”
Netissä on myös Jorman lukunurkassa arvio novellikokoelmasta.
Tommi
Tainan ja Tommin aarrearkku 