Kestävämmän muodin puolesta

Aja Barber: Consumed : The Need for Collective Change : Colonialism, Climate Change, and Consumerism. Balance 2021.

Nelikymppinen muotijournalisti ja stylisti, Lontoossa asuva Aja Barber on syntynyt ja kasvanut Yhdysvaltojen Virginiassa. Hän rakasti kauneutta ja tahtoi päästä vaatealalle, vaikka tiedosti, miten hankalaa se saattaisi olla mustalle tytölle. Perhe oli keskiluokkainen, mutta ei kovin rikas. Jokaisen piti yrittää. Perheeltään Aja Barber sai ehkä parhaan mahdollisen lahjan: luottamuksen omiin kykyihin sekä lauman lojaalin tuen.

Yliopistovuosinaan hän sai työharjoittelupaikan Lontoosta muotialan yrityksestä, hankki kontakteja ja myöhemmin asettui asumaan Lontooseen. Instagram-seuraajien määrästä päätellen hän on sosiaalisessa mediassa tunnettu, ja hän on myös bloggaaja ja stylisti. Hän on omistautunut eettisen vaatealan esitaistelijaksi, ja Consumed on hänen esikoiskirjansa. Hänet kutsutaan puhumaan eri foorumeille, hän esiintyy haastatteluissa. Aja Barber edustaa pystypäin vähemmistöä: musta, nainen, pluskokoinen muotiguru.

Consumed luo katsauksen kestämättömään vaatealaan. Miten vaatteita tuotetaan, miten niitä rahdataan ympäri maailmaa ja kuka tästä rumbasta hyötyy. Alan ongelmat ovat olleet tiedossa jo pitkään, ja vaikuttaa siltä, että vain laaja kuluttajaliike voi tuoda muutoksen. Kaikki tietävät, että globaalissa etelässä vaatteita tuotetaan kestämättömissä oloissa ja että tehtaiden työntekijöille maksetaan hävettävän pieniä palkkoja. Koko vaatteen tuottamisen ketjua pitäisi tarkastella aina raaka-aineen luomisesta loppuun kulutetun vaatteen hävittämiseen.

Aihetta on kiinnostavasti selvittänyt myös suomalainen vaatesuunnittelija Anniina Nurmi teoksessaan Rakastan ja vihaan vaatteita (S&S 2021). Linkki Aarrearkun esittelyyn:  Katsooko T-paitasi sinua syyttäen? | Tainan ja Tommin aarrearkku (wordpress.com)

Vaatteiden hävittämisestä puheen ollen, onko täällä muita, jotka eivät olleet kuulleet Ghanan Accrassa sijaitsevasta Kantamantosta? Tunnustan tietämättömyyteni. Accrassa pyörii maailman suurin käytetyn tavaran kirpputori. Kantamantoon dumpataan paaleissa vaatteita ja kenkiä, joita muun maailman markkinoilla kukaan ei halua, kuten vähän käytettyjä, huonolaatuisia pikamuoti-trikoorytkyjä, 15 miljoonaa vaatekappaletta per viikko.

Ghanalaiset yrittävät repiä elantoa näistä paaleista, maksaen niistä ja toivoen, että paali sisältäisi jotakin parempitasoista, josta saisi kirpputorilla edes pienen voiton. Ilmiön järkyttävästä mittakaavasta pääsee perille katsomalla esimerkiksi videoita YouTubesta haulla Kantamanto.

Aja Barberin näkemys on, että siirtomaa-aika jatkuu edelleen, nyt siinä muodossa, että globaalin etelän ihmiset tuottavat vaatteita, joista valkoiset käärivät voiton, ja globaali etelä vieläpä ottaa vastaan perverssin ylituotannon hedelmät eli hylätyt vaatteet. Kuten tiedetään, muutakin ongelmallista jätettä kuljetetaan etelään ”kierrätykseen”. Ajatus on erittäin epämukava. Kuten kirjan otsikosta ilmenee, Barberin mielestä siirtomaaideologia, ilmastonmuutos ja kuluttajien käytös liittyvät yhteen.

Barber kehottaa kuluttajia kapinaan muotitaloja vastaan. Lähetä email, tai mieluummin, lähetä oikea kirje − tämä oli minusta hieman yllättävä vinkki, mutta Barber perustelee, että yrityksissä on velvoite käsitellä asiaa, jos paperikirjeitä saapuu tietty määrä. Lahjoita rahaa työntekijöiden oikeuksia puolustaville järjestöille. Osoita mieltäsi. Ja ennen muuta: lakkaa ostamasta hikipajoissa kasattuja rytkyjä.

Consumed ansaitsee kiitoksen siitä, että se menee pintaa syvemmälle pohtiessaan pakonomaista shoppailua. Miksi joku tilaa netistä satasen satsin halpoja, mitään kestämättömiä trikooromppeita ja palauttaa niistä saman tien puolet? Aja Barber kehottaa kuluttajaa tutkailemaan tunteitaan.

Mitä tunnetta yritettiin lievittää/poistaa ostamisen keinoin? Oliko kuluttaja turhautunut, pahoilla mielin jostain, väsynyt arjen ankeuteen ja epäreiluun työelämään, esimerkiksi. Hän olisi kaivannut rohkaisua, myötätuntoa ja piristystä, ja kun sitä ei ollut saatavilla, helpotti oloaan ostamalla jotakin.

Barber kertoo myös omia nuoruusajan kokemuksiaan, perkaa ulkopuolisuuden pelkoa, joukkoon kuulumisen kaipuuta, joka saattoi purkautua kestämättömänä shoppailuna.

Joskus auttaa jo, kun asian tiedostaa. Nettikaupoissa osataan tökkiä ostajaa suoraan arkaan hermoon. Kun tilaat vielä tällä summalla, saat ilmaisen kotiinkuljetuksen. Black Friday, vain tänään, neljä kolmen hinnalla. Sinua saattaisi kiinnostaa myös tämä. Vain nyt, kiire, toimi heti! Pieni paniikinomaisuus taitaa vedota saalistaja-keräilijäviettiimme.

Ratkaisu tähän: ei mennä sivustoille selaamaan. Vedetään syvään henkeä, mietitään, onko todellista tarvetta ostaa. Opitaan hallitsemaan mielitekoja. Aja Barberin mukaan suuri muutos saataisiin aikaan pelkästään sillä, että meistä jokainen ostaisi vain todelliseen tarpeeseen ja käyttäisi niitä vaatteita, jalkineita ja asusteita, jotka jo ovat kaapeissamme. Jos riittävän moni tekisi edes tämän, niin jättiyritysten voitot alkaisivat vääjäämättä pienetä, ja ainakin se pakottaisi yritykset tarkastelemaan toimintatapojaan.

Aja Barber siis on sitä mieltä, että orjuuttaminen ja siirtomaaideologia jatkuu pohjimmiltaan taloudellisessa eriarvoisuudessa. Systeemiä on muutettava, ja koska vaikuttaa siltä, että suuryritykset muuttuvat hitaasti (vaikka vastuullisuudesta paljon puhutaankin) ja valtiot ovat samoin verkkaisia luomaan lainsäädännön keinoin todella reiluja pelisääntöjä, on kuluttajaliikkeen noustava. Minimipalkat on määriteltävä uudelleen, sellaisiksi, joilla kyseisessä maassa oikeasti tulee toimeen. On myös valvottava paremmin työntekijöiden työturvallisuutta globaalissa etelässä.

Euroopan Unioni yrittää osaltaan korjata epäkohtia, kuten seuraavasta, heinäkuulta 2023 olevasta uutisesta käy ilmi.

Komissiolta ehdotus tekstiilialan tuottajavastuusta – vastuu tuotteen koko elinkaaresta valmistajille ja maahantuojille – Suomen Tekstiili & Muoti (stjm.fi)

Feministisessä hengessä kirjassa nostetaan myös esiin naisiin kohdistuvat kohtuuttomat ulkonäköpaineet; voi tosiaan kysyä, kuka langetti ukaasin, että naisen vartalo ei saisi muuttua vuosikymmenien aikana ja esimerkiksi synnytysten tai sairauksien myötä, vaan meidän pitäisi näyttää ikuisesti solakoilta neitosilta?

Kirja on kirjoitettu tunteikkaalla, energisellä ja vetoavalla tyylillä. Barber kertoo kuin puhuisi kaverilleen.

”Black Friday in recent years has become a heavily divisive holiday. When you see a news piece that shows Black Friday shoppers, scrambling and fighting over goods, it can quite frankly seem a little snotty. Look at those poor people fighting over material items! Consumerism at the worst! Except if you don’t feel compelled to shop on Black Friday, that’s probably because you have the privilege not to. Remember that. I mean, who really enjoys waking up at the crack of dawn to buy things that are supposed to be ’affordable’? Not me. But some people participate in consumerism that way because that’s how they can afford to buy needed essentials for their family, so it’s important to demonize the system of consumption rather than the people who have less than you and shop only when it’s affordable for them.”  

Barber on itsekin haksahtanut Black Friday -magiaan, ryysinyt alerekkien äärellä ja palannut pettyneenä. Esimerkiksi tietty himoittu takki olikin vain viiden prosentin alennuksessa ollen yhä liian kallis.

Aja Barberin valttikortteja elämän taistoissa ovat olleet rohkeus, sinnikkyys ja sosiaalisuus. Mukana on pohdintaa eriarvoisuudesta muotialalla, pandemia-ajan kulutuspaineista (suurvalloissa alettiin availla kauppoja välittämättä terveysturvallisuudesta, koska kuluttaminen ennen kaikkea), viherpesusta ja kulttuurisesta omimisesta.

Kuulemme rohkaisun sanoja paikallisten tekijöiden suosimisesta, elämän kunnioittamisesta ja – viime kädessä – kauniin maailmamme pelastamisesta. Barber sisällyttää tekstiinsä haastatteluja, ryhmäkeskusteluja ja tekstilainauksia. Henkilökohtainen, poliittinen ja globaali näkökulma lomittuvat, ja lopputulos on nautittava.

Taina

Bailout subprime hedge fund!

Christian Marazzi : Finanssikapitalismin väkivalta (suomentanut Eetu Viren. Tutkijaliitto, 2015)

”Merkittävä ero tämän ja muiden viimeaikaisten kriisien välillä on, että nykyinen kriisi, toisin kuin muut, on globaali eikä alueellinen. Niin kauan kuin muu maailma kykeni rahoittamaan Yhdysvaltoja, kuten aiemmin, kriisi rajoittui tietylle alueelle, koska Yhdysvaltain hallitus voi turvautua laajaan talous- ja rahapoliittiseen elvytysohjelmaan, jonka rahoittajina toimivat ylijäämänsä Yhdysvaltain valtionvelkakirjoihin sijoittavat maat. Mutta kuka nykyään voisi avustaa Yhdysvaltoja pitkäjänteisesti?
Nyt vaikeus on siinä, että kun kriisi on globaali, se on hajottanut itse sen voiman, jonka ansiosta globaali talous on voinut kasvaa, vaikkakin epätasapainoisesti, viimeisten vuosikymmenten kuluessa, nimittäin kysynnän pumppaamisen rakenteellisen ylijäämän maista (kuten Kiina, Japani, Saksa) rakenteellisen alijäämän maihin (kuten Yhdysvallat). Yksityisen kulutuksen laskiessa koko maailmassa pyrkimykset kasvattaa kysyntää Yhdysvalloissa eivät enää riitä.”

Kun kirjan kustantajana on Tutkijaliitto, ounastelin tekstin olevan tavanomaista vaikeampaa. Niin se onkin. Eräitä kappaleita piti hinkata muutamia kertoja läpi ennen kuin aloin ymmärtää mitään. Osaa en tajunnut kunnolla senkään jälkeen, mutta se minkä kuvittelin sisäistäneeni, vei parina yönä unet. Pahaa pelkään, että kirjoittajan teesit ovat pääosin oikeita. Silloin olemme pahassa liemessä. Todella pahassa.

Christian Marazzi on sveitsiläinen taloustieteen tohtori. Hän toimi kirjan julkaisuaikaan sosiaalitutkimuksen professorina. Marazzin kirja ilmestyi 2009 ja sitä päivitettiin vuonna 2011. Se ei kuvaa globaalin talouden nykytilaa, mutta sen vahvuus on toisaalla. Tekijä esittelee näkemyksensä siitä, minkä vuoksi USA:sta 2007-2008 alkanut pankkikriisi levisi maailmanlaajuiseksi. Syyllinen on finanssikapitalismi. Sen syntymistä Marazzi pienessä (103 s.) mutta sitäkin painavammassa kirjassa perkaa. Kirjan lopussa on pieni sanasto, jossa selitetään lyhyesti keskeiset termit; esimerkiksi tuo kummallinen otsikko omin sanoin oiottuna: pelastetaan konkurssin partaalle ajautuneet kehnoimmilla kiinteistölainoilla puliveivannet sääntelemättömät rahastot.

Finanssi-, vakuutus- ja kiinteistöaloilla toimivien yritysten osuus yhdysvaltalaisten yritysten voittojen kokonaisuudesta saavutti 80-luvulla teollisuusyritysten voitto-osuuden. Osuus jatkoi kasvuaan myös sen jälkeen. Kuitenkin merkittävämpää on se, että tuosta lähtien muut kuin varsinaiset finanssialan yritykset ovat rajusti kasvattaneet omia investointeja finanssituotteisiin. Aikaisemmin investoinnit suunnattiin tuotantolaitoksiin, koneisiin ja palkkoihin. Muutos johtuu kohonneista pääoman tuottovaatimuksista. Vaadittavaa tuottoa ei siis löydy omaa tuotantoa kehittämällä. Vuodesta 1998 vuoteen 2007 suurten yritysten (s&p500) voittojen osuus, jota ei investoida uudelleen on kasvanut jatkuvasti.

”Tämä sama keino on johtanut siihen, että yritykset ovat sisäistäneet ’vastuuttomalla’ tavalla shareholder valuen paradigman, osakkeen arvon ensisijaisuuden muiden ’asianosaisten’ etuihin nähden. Tätä jälkimmäistä kutsutaan stakeholder valueksi (palkansaajat, kuluttajat, alihankkijat, ympäristö, tulevat sukupolvet).”

Toista maailmansotaa seuranneiden 30 vuoden aikana vallitsi yhteiskunnallinen kompromissi. Vallitsi tasapaino työvoiman saatavuuden, kulutuskysynnänen riittävyyden sekä voittojen tasaisuuden välillä. Pääoman irtautuminen reaalisesta perustasta on vaarallista, sillä nykyisiä finanssimarkkinoita hallitsee mimetismi: osakkeiden arvo on täysin riippuvainen arvosta, jonka sijoittajien ja toimijoiden kokonaisuus näkee hyväksi antaa sille. Se on uskomus vailla perustaa.

Christian Marazzi kirjoittaa, että olemme finanssitalouden piirissä silloinkin, kun teemme ostoksia supermarketissa ja maksamme luottokortilla. Hän ottaa esimerkiksi autoteollisuuden. Se toimii lähes kokonaan luottomekanismien varassa (osamaksut, leasing). Silloin General Motorsin ongelmat liittyvät sen tytäryhtiöön Gmaciin, joka on erikoistunut kulutusluottoihin. Finanssivetoisuutta on kasvattanut sitä ruokkivien lähteiden lisääntyminen. Suorista ulkomaille tehdyistä investoinneista saadaan osinkoja ja rojalteja. Kolmannen maailman velasta kotiutetaan korkotuottoja. Spekulaatio raaka-aineilla tuottaa ilmeisen hyvin. On eläke- ja sijoitusrahastoja, joihin varakkaat voivat sijoittaa säästöjään.

Marazzin mukaan tasapainoisemman suhteen palauttaminen reaali- ja finanssitalouden välille on käynyt mahdottomaksi. Hän toteaa, että finanssikapitalismille ”ominaisen sisäisen epävakauden analyysi tuo esiin todella perverssejä prosesseja”. Ensiksi se on niin itsenäisessä asemassa, että kollektiiviset intressit jäävät toissijaisiksi (eläketuottojen mahdollinen katoaminen, vaikeus saada kulutusluottoa, palkkojen ja työllisyyden epävakaus). Toiseksi fiktiivisiä voittoja tavoitellaan sellaisten rahoitusinstrumenttien avulla, jotka ovat hallitsemattomia, koska niitä ei säännellä eikä valvota.

Eetu Viren ja Jussi Vähämäki tiivistävät kirjan viestiä suomenkielisen laitoksen esipuheessa:

”Finanssimarkkinat korvaavat myös yhä enemmän julkisen hyvinvoinnin järjestelmiä yksityisillä sosiaaliturvan muodoilla, joissa keskeisessä asemassa on yksityinen velkaantuminen ja velan hallinta tai hallitseminen velan kautta. Se puolestaan alistaa uudella tavoin työvoimaa pääoman alaisuuteen ja luo sitä kautta kysyntää, mutta samalla polarisoi tuloja ja kasvattaa varallisuuseroja sekä sosiaalisia eroja: yhä useampi on liian köyhä edes velkaan ja putoaa ulos kaiken sosiaaliturvan piiristä, kun taas ne, joilla on varaa velkaan joutuvat panemaan koko elämänsä töihin.”

Maailmanlaajuiset varallisuuserot ovat revähtäneet todella käsittämättömiin mittoihin. Viren ja Vähämäki viittaavat Oxfamin ennusteeseen. Sen mukaan 2016 vaurain prosentti omistaa yli puolet maailman yhteenlasketusta rahamääräisestä varallisuudesta. Etsin netistä uudempaa tietoa ja sitähän löytyi. Se sitten vei loput mielenrauhasta. Kaikesta 2020-2022 syntyneestä uudesta varallisuudesta maailman rikkain prosentti vei 63 %, muille jäi jaettavaksi 37 %.

”Nykyinen kriisi on systeeminen, ja sen myötä koko taloudellinen, poliittinen ja kulttuurinen malli on romahtamassa omien ristiriitojensa paineesta. Kyse on yhteiskuntamallin romahduksesta, ja nyt raivo, illusioiden hajoaminen, epäluottamus ja protestit pakottavat tarkastelemaan itse kapitalismin rajoja.”

Tommi