Pahinta on epätietoisuus

Joni Skiftesvik : Valkoinen Toyota vei vaimoni : elämänkuvia (WSOY, 2014)

"- Sydämen ejectio fractio tippuu koko ajan. Nyt se on jo alle kahdenkymmenen.
Uuden ja tehokkaamman tahdistimen oli toivottu parantavan sydämen tehoa. Normaaliksi, kuuden-seitsemänkymmenen tienoille sen ei ollut luvattu nostavan sydämen pumppausvoimaa osoittavaa ejectio fractiota, mutta paremmaksi kuitenkin. Hetkittäin olimme olleet huomaavinamme, että voimia oli tullut lisää, mutta oli toisenlaisiakin päiviä. Silloin pienikin tekeminen oli ylivoimaista. Hilkan voimat olivat vähissä ja hupenivat kaiken aikaa, se näkyi selvästi."

Joni Skiftesvikin omaelämäkerrallinen romaani alkaa järkyttävästi. Pihan lintujen outo käytös tuntuu hänestä pahalta enteeltä. Se tuo hänen mieleensä nuoruusmuiston lukioajoilta, jolloin hän oli lukiolaisena kesätöissä koulurahaa tienaamassa Haukiputaan Martinniemen tukkikuorimossa. Kuorimakoneeseen kiitävä tukki iski työkaverin kuorimakoneen kitaan ja repi hänet kappaleiksi. 

Sitten siirrytään nykyhetkeen, kun valkoinen Toyota-taksi tulee hakemaan Hilkka-vaimon lentokentälle. Edessä on matka Helsinkiin sydämensiirtoleikkaukseen. Pitkään odotettu siirrännäinen oli löytynyt. Joni Skiftesvik ei pääse saattamaan vaimoaan, sillä hänen oma, neljä kertaa pallolaajennuksen kokenut sydän on alkanut myös oireilla vakavasti:

"Yritin ajatella muita asioita kuin kipua. Pihanperän rankoja pitäisi sahata ja halkoja pilkkoa, mutta talossa ei ollut pilkkojaa. Nurmi pitäisi leikata, mutta ei ollut leikkaajaa. Pilkkoja ja leikkaaja makasi sängyssä, pelkäsi vaimonsa kuolevan sydämenvaihdossa ja toivoi itselleen unta, joka toisi ainakin hetkeksi helpotuksen. Mutta uni ei tullut, eikä kipu hellittänyt. Mikään ei ollut pitkään aikaan ollut niin kuin ennen eikä se johtunut EU:sta."

Joni joutui käymään muutamia kertoja sairaalassa. Sitten tehtiin tarkempia tutkimuksia ja aortta kuvattiin: suonen seinämässä havaittiin repeämä, aortan dissekaatio. Veri virtasi valtasuonen irronneen sisäpinnan ja suonen seuraavan kerroksen välissä ja aiheutti kipua. Repeämä ylti munuaisvaltimoihin saakka, eikä sitä leikattaisi, koska leikkaus olisi hyvin haasteellinen. Mahdollisesti jonkun pallolaajennuksen yhteydessä katetri oli vahingoittanut aorttaa. Verenpaine piti saada laskemaan lääkityksellä nopeasti ja pysyvästi.

Myös Meilahdesta kuului huonoja uutisia. Hilkka joutui hengityskoneeseen. Varsinaisen sydämensiirtoleikkauksen jälkeen oli tullut muita komplikaatioita. Munuaisetkaan eivät toimineet kunnolla, ja hän joutui uuteen leikkaukseen. Näin kovan paikan edessä, huolen perheestä ja vaimosta ahdistaessa Jonin ajatuksissa alkoivat kulkea kuvat eletystä elämästä. Hän alkoi tehdä muistiinpanoja. Niistä syntyi tämä kirja, karuista oloista lähteneen miehen elämäntarina, joka palkittiin Runeberg-palkinnolla 2015.

Joni muistelee syntymäänsä sellaisena kuin Eira-täti kertoi siitä Jonin äidin hautajaisissa. Kotikylän Martinniemen koppava kätilö ei lähtenyt auttamaan synnytyksessä ennen kuin poliisi uhkasi häntä raastuvalla. Norjalaiselle merimiehelle tehty, avioton köyhän perheen poika pienessä töllissä oli liian mitätön tapaus. Aili-äiti lähti lapsen kanssa Norjaan, mutta perhe-elämä ei toiminut, koska mies oli pitkiä aikoja poissa kotoa. Äiti palasi kotimaahan ja seuraava aviomies oli täysi hulttio. Toinen avioliitto hajosi 1970-luvulla, kun äidille paljastui, että miehellä oli ollut vuosi toinen nainen ja perhe Ruotsissa.

Terävä ja sanavalmis poika joutui koulussa aluksi opettajan kanssa hakauksiin. Opettaja piirsi kuvan taululle:

"- Tässä on nyt taustalla tehdas ja etualalla valtamerilaiva, johon kuormataan meidän kylän lautoja ja lankkuja. Kun kuorma on valmis, laiva lähtee viemään sitä ulkomaille. Onko asia kaikille tuttu? Onko kuvasta huomautettavaa?
   Taas joku alkoi puhua minun suullani.
- Laiva ei kuljeta kuormia, se vie ulkomaille lasteja. Hevosen rekeen tehdään kuormia, ei laivaan.
   Opettajan kasvot punehtuivat. Näytti että kasvot räjähtävät ja veri ruikkaa ulos.
- Mistä sinä muka tiedät kaikki nuo asiat! opettaja huusi.
   Sopersin: - Äiti on satamassa työssä ja se on kertonut...
- Onko äitisi laivassa työssä?
- On.
- Eikös ne ole ihan vain kiroilevia jätkiä, jotka ovat satamassa työssä, siis miehiä?
- Kyllä siellä on paljon naisiakin. Miehet ovat henkihommissa...
- Missä hommissa?
- Miehet ovat henkihommissa, kun ne ajaa vinssiä. Naiset tekevät raskaan työn, kantavat lankkuja."

Kirjan vetävä dialogi vuorottelee kuvailevien jaksojen kanssa ja keventää niiden välillä ahdistavaa tunnelmaa. Oppikoulumuistoissa on keskeisenä ihastuminen nuoreen opettajaan. Sitten Skiftesvik kuvaa noin kahdenkymmenen vuoden mittaista uraansa eri lehtien palveluksessa Oulussa ja Kajaanissa. Käsillä olevat sairaalakokemukset vaihtuvat muistoihin ja eräisiin Skiftesvikin perhettä kohdanneisiin järkyttäviin tapahtumiin kuten Kim-pojan kuolemaan, ja tulos on kiehtova ja elävä. Kirja tuntuu loppuvan jopa liian pian ja huomaan lähteneeni lukemaan sitä uudestaan alusta. Liiankin nopelukuisena eräät taustalle jääneet huomiot näyttävät livahtaneen ensilukemalla ohi.

"Lehtiin pitää kirjoittaa totuuksia, se oli iskostunut tiukasti mieleeni niiltä ajoilta, jolloin Liitto-lehden toimittaja, hyvä ystäväni Heikki Kekkonen opetti minua journalistiksi. Heikki painotti aina, että totuudessa pysyminen ei suinkaan merkitse sitä, että pitäisi kirjoittaa tylsästi. Ja aina oli oltava aikaa kirjoittaa tiiviisti, hän sanoi. Jos kirjoittaa kiireellä, tekstiin livahtaa löysää, tarpeetonta materiaalia.
Yritin hyödyntää Heikin oppeja novelleissani ja kirjoitin niin tiiviisti ja värikkäästi kuin osasin. Höystin tarinoita kiinnostavilla yksityiskohdilla ja latasin niihin jännitteitä ja tunnetta. Katselin asioita mielelläni pienen ihmisen silmin ja yritin myötäillä hänen ajatusmaailmaansa."

Mukkaa, Haanpäätä ja Jack Londonia nuorena ihaillut kirjailija yltää vähintään mestariensa tasolle. Kirjan päättävä yksinäinen purjehdus on pelkistetyssä tarkkuudessaan ja kauneudessaan silkkaa runoa.

Tommi