Vesa Vares: Nuori Ben Zyskowicz : Suomettumisen vuodet. Otava 2023.
Ben Zyskowiczista, kokoomuslaisesta kansanedustajasta ja politiikan moniottelijasta, on kirjoitettu useita kirjoja. Nyt puheena oleva on erityinen, sillä se painottuu suomettumiseen ja keskittyy vain Zyskowiczin nuoruuteen.
Laajan kirjallisen tuotannon luonut Vesa Vares, Turun yliopiston poliittisen historian professori, selvittää tämän kirjan olemusta teoksen alussa: ei ”poliitikkokirja”, jollaisia syntyy ennen vaaleja tai uran päätteeksi ja joissa tutkimuksellinen ote on vähäinen ja haastattelujen osuus suuri. Tässä kirjassa on käytetty laajasti arkistolähteitä ja aikalaisjulkaisuja, ja erityisen twistin antaa suomettumispainotus.
Suomettuminen otetaan historialliseen tarkasteluun ja tehdään 1960–70-lukujen suomalaiset poliittiset rakenteet havainnollisiksi. Suomettumista tutkitaan Ben Zyskowiczin kokemusmaailman kautta, mutta sitä selitetään myös muista näkökulmista. Tavoitteena on ollut ”populääriin ja luettavaan muotoon saatettu tietokirja, jonka pohjalla oleva työ täyttää myös tieteellisen historiankirjoituksen pelisäännöt ja kriteerit”. En ole oikea henkilö arvioimaan poliittisen historiankirjoituksen tieteellisiä ansioita, mutta erittäin luettavan, jopa viihdyttävän kirjan Vares on luonut.
Ben Zyskowiczin isä, puolalaissyntyinen Abram Zyskowicz menetti Hitlerin kaasukammioihin koko perheensä ja sukunsa. Abram oli suvusta ainoa, joka pelastui. Hän ei koskaan päässyt eroon näistä kokemuksista. Abramin tie vei ensin Ruotsiin, jossa hän tapasi Suomesta käymässä olevan suomenjuutalaisen Esterin. Pari avioitui Ruotsissa, ja heille syntyi vuonna 1952 ensimmäinen lapsi Carmela.
Kun Esterin äiti sairastui, pieni perhe asettui Helsinkiin. Vuonna 1954 syntyi perheen toinen lapsi, Ben. Asunto oli pieni vuokrayksiö Lapinlahdenkadulla. Kotikieli oli ruotsi, käyttökieli juutalaisessa koulussa ja pihapiirissä suomi. Vanhemmat puhuivat keskenään jiddishiä, kun halusivat pitää asian lasten ymmärtämättömissä.
Vasta Benin ollessa viisivuotias, vuonna 1959, koko perhe sai Suomen kansalaisuuden. Syntyperäisen kansalaisuuden puuttuminen vaikutti Zyskowiczin uralla siten, että hän ei ollut muodollisesti kelpoinen ministeriksi ennen kuin 1990-luvulla, jolloin lakia muutettiin.
Isä kuoli, kun Ben oli kuusivuotias. Jo ennen sitä arjen pyörittäminen oli ollut äidin vastuulla. Tulot olivat pienet, ympäristö vähävaraista työläisseutua ja sukutausta ulkomaalainen, joten Zyskowiczin nousu kokoomuksen merkkimieheksi on erityistä. Ester-äidillä oli jatkuvia terveyshuolia, kuten näkövamma. Hän kuitenkin hankki aina jotain työtä ja sai lopulta pysyvän työpaikan Pauligin puhelinvaihteesta. Carmelasta ja Benistä tuli omatoimisia ”avainkaulalapsia”.
Benin kyvyt ilmenivät jo varhain, hän oli puhelias, sosiaalinen ja myyntityössä erinomainen. Koulussa hän pärjäsi, jos vain viitsi pinnistellä. Juutalaisesta koulusta hän siirtyi Töölön yhteiskoulun lukioon. Teini-ikäisen Benin vei koulujen teinipolitiikka mukanaan, ja hänen mielipuuhaansa oman kertomansa mukaan oli kommunistien kanssa nahistelu. Koulu tuli hoidetuksi määräajassa, minkä jälkeen hän työskenteli kokoomuspuolueen järjestötehtävissä ja toisella yrittämällä pääsi opiskelemaan juristiksi Helsingissä valmistuen neljässä vuodessa.
1960–1970-lukujen nuoret ottivat aktiivisesti kantaa kansainvälisiin kysymyksiin. Kouludemokratiakeskustelun nousu oli osa tuon ajan nuorison sukupolvikokemusta, joka lomittui ajan muuhun yhteiskunnalliseen ja poliittiseen murrokseen. Uusi sukupolvi ”poliittisesta suuntauksesta riippumatta koki jättävänsä vanhan, konservatiivisen ja sisäänpäin kääntyneen maatalous-Suomen taakseen ja avautuvansa kansainvälisyyteen, tiedostavansa koko maailman ongelmat. – – Sukupolvi yksinkertaisesti koki, että aiemmat vastaukset ongelmiin oli ammennettu tyhjiin.”
Nuoren Benin ensimmäinen poliittinen valinta oli puolen valinta kylmässä sodassa. Epämuodikkaasti hän asettui Yhdysvaltojen puolelle. ”Tshekkoslovakian miehitys oli minulle, että joo, tätä se Neuvostoliitto on, tätä se kommunismi on.”
Kirjassa käydään seikkaperäisesti läpi teinipolitikointia ja Teiniliiton kulta-aikaa ja kuvaillaan, kuinka Benistä kehkeytyi nopeasti politiikan toimija Kokoomuksen Nuorten Liitossa. Hänen energisyytensä, ahkeruutensa, supliikkinsa ja sanavalmiutensa nostivat hänet toistuvasti porukan johtajaksi. Hän alkoi saada näkyvyyttä myös mielipidekirjoittajana asemoituen jo varhain puolueen oikeaan laitaan. Yksityiselämää, avioliiton solmimista ja perheen perustamista käsitellään kirjassa hyvin lyhyesti.
Zyskowicz valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon vuonna 1976 vain 22-vuotiaana sekä 1978 presidentin valitsijamieheksi. Hän toimi Helsingin kaupunginvaltuutettuna 1977–1980 sekä 1993–2008. Viimeistään valinta kansanedustajaksi vuonna 1979 toi laajaa valtakunnallista näkyvyyttä. Zyskowicz tulee tällä vaalikaudella tehneeksi Suomen ennätyksen kansanedustajavuosissa mitattuna.
Hän on kaikkina näinä vuosikymmeninä ollut ahkera mielipidekirjoittaja, keskustelija ja vaikuttaja, joka on väsymättä ruotinut suomettumisen ja taistolaisuuden epäkohtia. Hän on myös edistänyt myös nuorempien poliittista uraa. Puhutaan ”Benin tallista”, jonka suojista on noussut merkittäviä poliitikkoja.
1980-luvun alkuun ulottuva kirja käsittelee myös Urho Kekkosen kauden päätösvaiheet sekä Neuvostoliiton kannattaman Ahti Karjalaisen merkityksen. Kirjaa lukiessa tulee tunne, että kansakunta on kuin henkeään pidättäen pelännyt Neuvostoliiton puuttuvan Suomen sisäisiin asioihin. Myös kommunistimyönteinen Suomen Rauhanpuolustajat oli ihmeen vaikutusvaltainen, ja järjestöön piti solmia myönteisiä suhteita jokaisen, joka tahtoi olla varteenotettava tekijä politiikassa. Kotiryssät olivat sitten aivan oma lukunsa. Kokoomuksella oli suomalaisessa puoluekentässä se ongelma, että neuvostoliittolaiset eivät lähtökohtaisesti pitäneet kokoomusta luotettavana, ja kokoomus olikin pitkään hallituspaitsiossa. Zyskowicz oli ajoittain varsin epäsuosittu vastustaessaan rähmälläänoloa.
Vesa Vares kirjoittaa Nuori Ben Zyskowicz -kirjan alkusivuilla: ”1970-lukua tutkiessa paljastuu paljon asioita, jotka olivat omana aikanaan tavanomaisia, mutta eivät näytä nykyään hyväksyttäviltä. Tällaisista asioista on hyvä riisua myyttisyyttä ja tuoda niille historiallisen tilanteen selitys ja joskus armahduskin. Toisaalta ilmi tulee paljon sellaista, mitä ei omana aikanakaan koettu normaaliksi eikä moraalisesti hyväksyttäväksi, mutta mistä koettiin olevan pakko olla hiljaa tai mihin koettiin olevan pakko jopa mennä mukaan usein vastoin omaa parempaa tietoa tai omia arvoja. Näistäkään ei ole mitään syytä vaieta.”
Suomettuminen ilmiönä on monitahoinen, ja se kannattaa jakaa vähintään kahtia: toisaalta ulkosuhteisiin liittyvä välttämättömyyden pakko, jota jotkut tutkijat eivät ollenkaan edes kutsuisi suomettumiseksi, ja toisaalta ”itsesuomettuminen”, jota termiä Ben Zyskowicz käytti jo nuorena eli liehakointimielessä tapahtuva tarpeeton, ennakoiva oman elintilan kaventaminen.
Kuten poliittisen historian professori Seppo Hentilä kirjoitti vuonna 2001: ”Suomen oli pakko tiettyyn rajaan saakka sopeutua Neuvostoliiton intresseihin, muuten idänsuhteemme olisivat olleet alituisessa kriisissä. Tätä isänmaan edun vuoksi tapahtuvaa taipumista ei pidä sotkea suomettumiseen, vaan on herkeämättä ja tapaus tapaukselta tarkkailtava kumarruskulman astetta. Suomettumisesta oli kyse silloin, kun se oli liian syvä ja palveli kumartajan tai rähmälleen heittäytyjän omaa etua.”
Suomettuminen ei koskenut pelkästään politiikkaa, vaan laajasti myös mediaa, opetustointa ja kulttuuria. Suhteiden solmimisesta neuvostoliittolaisiin eli kotiryssäkulttuurista tuli maan tapa.
Muutama esimerkki ajan arveluttavista suomettumisaskeleista. Teiniliitto vaati, että oppikirjojen pohjaksi otettaisiin Suomen ja Neuvostoliiton ystävyys, ja että historian ja yhteiskuntaopin kirjojen YYA-sopimusta koskeva aineisto ”uudistetaan ajanmukaisiksi”. Suomi-Neuvostoliitto-Seura kyyläsi 1970-luvun alussa erityisen työryhmän voimin suomalaisia oppikirjoja ja lähetti opetusministeri Ulf Sundqvistille varoituskirjeen oppikirjojen liian läntisten ja porvarillisten asenteiden johdosta. Surullisenkuuluisassa Pirkkalan kokeilussa opetettiin ala-asteikäisille lapsille täysin marxistis-leninististä historiantulkintaa, ja kokeilua kaavailtiin laajennettavaksi muihinkin Suomen kouluihin. Koululaiset vietiin sankoin joukoin katsomaan pysähtyneisyyden ajan monumenttia, suomalais-neuvostoliittolaista elokuvaa Luottamus (1976), jossa kiltti Lenin hyvän hyvyyttään tunnustaa Suomen itsenäisyyden vuonna 1917.
Ben Zyskowicz toimi jo varhain ja ajan hengestä poikkeavasti suomettumisen unilukkarina. Hänestä oli arveluttavaa, että kotiryssätoiminta avasi KGB-miehille mahdollisuuden vaikuttaa yhä enemmän paitsi Suomen ulkopolitiikkaan myös sisä- ja yhteiskuntapolitiikkaankin. Suomalaiset olivat yli-innokkaita ja jopa ennakoivat Tehtaankadun mielipiteitä edistääkseen neuvostosuhteitaan. Nuo suhteet olivat myös pelimerkkejä ja valuuttaa Suomen valtapeleissä.
BenTV. Meillä kotona katsotaan YouTubesta joka viikko Ben Zyskowiczin toimittama ajankohtaispuheenvuoro BenTV. Noin kymmenminuuttisissa, perjantaisin julkaistavissa ohjelmissa Zyskowicz esiintyy yleensä yksinään, usein kävellen tai istuen eri puolilla eduskuntataloa. Joskus hän havittelee kahvilan herkkuja, joskus tapaa vierailijaryhmiä, mutta äänessä on aina Ben itse. Selkeäsanaista, joskus poleemisen kärjistävää esiintyjää on ilo katsoa.
Aiheena on aina jokin ajankohtainen kysymys, kuten viime aikoina Gazan tilanne ja SAK:n poliittinen lakkoilu. Otsikoita ovat olleet myös Ei keskustalla ole monopolia Suomen poliittisessa keskustassa, Onko matematiikka vaikeaa, Sofia Virta?, Tämän vuoksi sosiaaliturvan lähtölavaa on laskettava. Jokainen jakso kerää kymmeniätuhansia katselukertoja.
Linkki BenTV:n jaksoon Työnteon ja yrittäjyyden verotusta ei pidä kiristää edes nyt (tammikuu 2024.)
70-vuotisjuhliaan ”Benkku” viettää 24. toukokuuta 2024. Onnittelut!
Taina
Tainan ja Tommin aarrearkku 