Kahdeksan kuplan Suomi. Yhteiskunnan muutosten syvät tarinat. Anu Kantola & työryhmä. 3. painos. Gaudeamus 2022.
Onko Suomi jakautumassa kupliin, ja ovatko kuplien sisällä pyörivät ihmiset vieraantuneet toisiin kupliin kuuluvista ihmisistä? Tämän kirjan perusteella vastaus ei ole aivan selvä. Toisaalta tunnumme olevamme ryhminä kaukana toisistamme, mutta toisaalta ajassa on niin suuria ja laajoja haasteita, että väkisinkin kohtaamme ne yhdessä.
Anu Kantolan ja työryhmän kokoama teos, josta on otettu jo kolme painosta, kuvaa talouden murroksessa elävien suomalaisten kokemuksia. Olemme siirtyneet 2000-luvulla uuteen, entistä kovempaan maailmaan. Markkinoiden avautuminen ja uudet teknologiat luovat uusia mahdollisuuksia, mutta myös lisäävät paineita. Kirjassa puhutaan ”ruuvin kiristymisestä”, jonka ihmiset selvästi aistivat.
Lisäisin tähän vielä, että paine niin sanotusti onnistua omassa elämässään ei ole hävinnyt mihinkään. Vaatii todellista kylmähermoisuutta olla välittämättä ympäristön signaaleista, jotka heijastelevat tuota onnistumisen ihannetta.
1900-luvun lopussa vallitsi hieman positiivisempi vire. Kylmä sota oli ohi, markkinat vapautettu, palvelutuotanto joustavaa, ja yhteiskuntien veturiksi nousi koulutettu keskiluokka. 2000-luvulla kaikki muuttui, kun globaali kapitalismi kärjistyi ja pääomat alkoivat kasautua, automaatio vei työpaikkoja ja syntyi kuilua kaupunkien ja maaseudun välille.
Epävarmuus ja talouskriisit jyrkentävät poliittisia kantoja. Kuten olemme nähneet, nämä olot nostavat valtaan populistisia liikkeitä ja autoritaarisia valtiojohtajia. Liberaalit arvot eivät vakuuta kaikkia, vaan kansalliskonservatismi ja identiteetin puolustus jyllää. Nämä maailman trendit tuntuvat myös Suomessa.
”Yhteiskunta ei jakaudukaan kahteen leiriin: riemukkaisiin voittajiin ja masentuneisiin häviäjiin. Pikemminkin – – – tuntuu, että kaikki ovat astuneet maailmaan, joka on entistä kovempi. Suuren ruuvin puristus tuntuu kaikkien elämässä ja vaatii entistä kovempia suorituksia.”
Kantola haastatteli työryhmineen yhteensä 350 ihmistä eri puolilla Suomea 2020-luvun juuri alettua. Ryhmiä on kahdeksan. 1 – globaalin taloudellinen etujoukko – yritysten johtajat suurimmissa kaupungeissa; 2 – kaupunkilainen keskiluokka – palvelualojen keskituloiset suurissa kaupungeissa; 3 – teollisuuden duunarit – teollinen työväenluokka perinteisissä teollisuuskaupungeissa; 4 – yrittäjät – pienyrittäjät ja itsensä työllistäjät kaupungeissa ja esikaupungeissa; 5 – muualla kuin Suomessa syntyneet yrittäjät; 6 – maaseudun väestö – keskituloiset maaseudun asukkaat taantuvilla alueilla; 7 – palvelualojen duunarit – palvelualojen pienituloiset suurissa kaupungeissa ja 8 – pienituloiset – työttömyydestä kärsivät suurissa kaupungeissa.
Kuten tekijät toteavat, haastatteluilla tehdään ikään kuin koeporauksia ihmisten kokemuksiin, eikä kirja väitäkään tarjoavansa totaalista kuvaa suomalaisten kokemusmaailmasta. ”Tästä huolimatta uskomme, että jokaisen ryhmän kokemukset kuvaavat osaltaan sitä, miltä meneillään olevat talouden murrokset tuntuvat työikäisten suomalaisen elämässä ja kuinka ne näkyvät siinä, miten he suhtautuvat yhteiskuntaan.” Metodinen pohja, haastattelutekniikka ja alueellinen jakautuminen käydään kirjassa läpi, enkä pureudu siihen tässä sen tarkemmin.
Ihmisten kertomuksia on aina antoisaa lukea, ja jo siksi tätä kirjaa voi suositella. Näin maahanmuuttajayrittäjä: ”2015 tuli ne 35000 pakolaista. Se on ollut vähän huono asia, kun ne ei sopeudu. Mä käsitän kuitenkin asian niin, että jos tullaan – ihan sama mistä maasta – mutta kun tullaan toiseen maahan, täytyy sopeutua, täytyy opiskella sitä kieltä, täytyy integroitua. Ne on tärkeimmät asiat. Jokaisella meillä on oma kulttuuri ja oma uskonto, mutta ne on omia asioita.”
Suomalaistaustainen pienyrittäjä tekee ylpeänä pitkää päivää: ”Varmasti kaksi kertaa tuntimääräisesti sen, mitä joku tekee normaalityöhistoriansa aikana. On ihmisiä, jotka menee kuntosalille, ja on ihmisiä, jotka alkaa siivoamaan varastoja ja siirtelemään tavaroita. Mä en kuulu siihen kuntosaliporukkaan.”
Nostan esiin jokaisesta ryhmästä lyhyesti jotakin kiinnostavaa.
Ryhmä 1, isotuloiset johtajat. Totaalinen omistautuminen työlle on ominaista. Johtajat ovat huomattavan leppoisia käytökseltään. Huipulle ei pääse, ellei hallitse itseään, siis myös käytöstään.
Ryhmä 2, keskiluokka. Ovat ahkeria, tekevät tunnollisesti työnsä ja uskovat koulutukseen. Huolestuneita koventuneesta kilpailusta; ahkeruus ei riitä, koska läsnä on kehittymisen ja luovuuden vaatimus, ja perhe-elämässäkin pitäisi onnistua.
Ryhmä 3, paperityöläiset. Ylpeä duunari-identiteetti on joutunut koetukselle viime vuosikymmeninä joukkovoiman rikkouduttua. Usein vahva paikkasidonnaisuus.
Ryhmä 4, pienyrittäjät. Yrittäjyyden ihanteet nousivat erityisesti 1980-luvulla, jolloin hehkutettiin intohimoa omaan työhön. Monilla onkin vahva innostus sekä arvostus omaa vapautta kohtaan. Ammattiylpeys on sitä, että työ tehdään loppuun oloissa kuin oloissa.
Ryhmä 5, maahanmuuttajayrittäjät. Noin joka kymmenes maahanmuuttaja päätyy yrittäjäksi. Osuus on sama kuin kantaväestössä. Yrittäjillä on vahva halu pärjätä, elättää itsensä ja perheensä ja toimia siten yhteiskunnan osana. He osaavat myös arvostaa suomalaista turvallisuutta ja demokratiaa.
Ryhmä 6, maaseudun asukkaat. Maaseudun tyhjeneminen vaikuttaa monella tavalla kipeästi. Kuitenkin kotiseutuun juurtuminen tuo ylpeyttä ja isänmaallisuutta. Elämä on usein perhekeskeisempää kuin kaupungissa. Huolta kannetaan maanviljelijäin jaksamisesta ja EU:n määräysvallasta.
Ryhmä 7, palvelualan pätkätyöläiset. Tämä ryhmä on huonojen tulojen riskissä; tosin Suomessa työelämä on prekarisoitunut maltillisemmin kuin muissa EU-maissa. Rankkaa duunia tekevillä on kuin oma heimo: ”kaikista ei ole tähän työhön”. Työporukka ja läheiset ovat tärkeitä, luottamus yhteiskuntaan voi olla koetuksella.
Ryhmä 8, lähiöiden pienituloiset. Huono-osaisuus saattaa periytyä sukupolvelta toiselle. Sinnittelyä ajoittain ylivoimaiselta tuntuvassa arjessa. Ylpeyttä tuo se, että yhä vain sinnitellään. Saatetaan halveksia elämälle vieraita ”kermaperseitä”.
Kaikissa ryhmissä koetaan sekä myönteisiä että kielteisiä tunteita, jotka punoutuvat osaksi ihmisten identiteettiä ja käsitystä yhteiskunnasta.
”Voittajat käyttävät hyväkseen avoimia markkinoita, uusia teknologioita ja edullista työvoimaa, mutta murros jättää jälkeensä myös häviäjiä, joiden ammatit katoavat tai työolot tiukkenevat tai joiden on vaikea löytää uutta työtä.” Nyt muutokset vaikuttavat viime kädessä kaikkiin; edes eliitti ei enää voi täysin eristäytyä maailman ongelmilta.
Tekijät summaavat hyvin, että kansallinen yhteisö voi olla suljettu tai avoin, jäykkä tai joustava. Ja joka yhteiskunta joutuu vastaamaan kysymykseen siitä, mikä meitä yhdistää. Mihinkään ei häviä ihmisen kunnian ja arvostuksen kaipuu sekä yhteenkuuluvuuden tarve.
Kaikkia kahdeksaa ryhmä yhdistää tietoisuus hyvinvointivaltiosta. Se on enemmän suomalaisen käytännönläheinen asia kuin ideologinen asia. Vaikka veroja ei monikaan rakasta, niin suuri enemmistö suomalaisista pitää kuitenkin verojen maksamista tärkeänä. Hyvinvointivaltiota on tehty ja tehdään yhdessä. Ehkä tässä piilee suomalaisen yhteiskunnan potentiaali ja lupaus tulevaisuudesta.
Taina
Tainan ja Tommin aarrearkku 