(2/2)
Jotta tilanne ei ole liian yksioikoinen, niin Antikristusta etsi myös muuan Anathema Device, ”käytännön okkultisti”. Jotkut henkilöt kutsuisivat häntä ehkä noidaksi. Noita hän oli ainakin noidanmetsästäjäkersantti Shadwellin papereissa. Hän lähetti apulaisensa, noitajahtiin värvätyn sotamies Newton Pulsiferin Anatheman jäljille. Myöhemmin kävi ilmi, että mainittu Newton oli sukua sille Pulsiferille, joka poltti Agnes Nutterin 1600-luvulla. Joka taas oli Anatheman isoisojneäiti…
Niin, ennustukset. Anathema Devicella oli hallussaan ainoa säilynyt kappale Agnes Nutterin ennustusten kirjaa. Se sisälsi numeroituja ennustuksia, kaikkiaan yli neljätuhatta, jotka kaikki pitivät vieläpä paikkansa. Se oli täsmällinen ja virheetön kuvaus tapahtumista seuraavien noin 340 vuoden ajalta huipentuen Harmageddoniin. Se ei käynyt kaupaksi, vaan oli ensimmäinen Englannissa painettu kirja, joka meni alelaariin. Kaikki muut kappaleet kirjasta hävisivät vuosisatojen kuluessa. Anatheman mukaan ongelma oli siinä, että ymmärtääkseen kirjan ennustuksia piti osata ajatella kuin puolihullu 1600-luvun noita. Anathema arveli hämäryyden johtuvan siitäkin, että Agnes oli varmaankin pahansisuinen vanha akka, jolla oli ilkeä huumorintaju.
Esimerkki:
3017: Minä näen Neljän ratsastawan,
tuomaan Loppua, ja
Helwetin Enkelit ratsastawatten
heidän kanssaan. Ja Kolme
on Nousewa. Ja Neljä
ja Neljä Yhdessä
owatten Neljä, ja Musta
Enkeli Tunnustaa Tappionsa,
silti Mies saa
ottaa Omansa.
Samaan aikaan toisaalla, idyllisessä Oxfordshiren Tadfieldissä eleli Adam Young normaalia yksitoistavuotiaan elämää kavereidensa kanssa, onnellisen tietämättömänä tulevasta suuresta tehtävästään. Adamin demoniset kyvyt alkoivat kuitenkin vähitellen kasvaa, mutta hän ei aivan hallinnut tilannetta. Pimeyden voimat tahtoivat vääristyä hänen mielikuvituksensa ja kiinnostuksella luettujen New Aquarian Digestin artikkelien takia. Atlantis nousi pintaan. Amazonin alueelle syntyi aivan uusia sademetsiä. Ydinvoimalasta 150 kilometrin päästä hävisi kokonainen ydinreaktori jälkiä jättämättä ja silti voimala tuotti sähköä entiseen malliin. Syntymäpäivälahjaksi saatu koirakin tuntui mieluummin jahtaavan kissoja kuin syövän ihmisiä.
Sitten alkoi ropista enteitä. Ei kaksipäisiä vasikoita, mutta moottoriteille satoi kalaa, paljon kalaa. Lukuisat ufot ilmestyivät ja niitä ohjanneet puhuvat rupikonnat jakelivat ihmisille outoa kosmista viestiä. Jopa tiibetiläisiä putkahteli siellä täällä esiin salaisista tunneleistaan maan syvyyksistä. Ymmärtäväiselle nämä olivat selkeitä ennusmerkkejä siitä, että käsillä oli ratkaiseva hyvän ja pahan mittelö.
Voimat keskittyivät Tadfieldin sotilastukikohtaan:
Aziraphale kohotti miekan. Kuului humahdus ja se leimahti äkkiä palamaan kuin magnesiumtanko.
”Kun sen on kerran oppinut, sitä ei unohda ikinä”, hän sanoi.
Hän hymyili Crowleylle.
”Haluaisin vain sanoa, että jos emme selviä tästä, niin… olen aina tiennyt, että syvällä sisimmässäsi sinussa on hyvyyden kipinä”, hän sanoi.
”Justiinsa”, Crowley puuskahti katkerasti. ”Pilaa loputkin päivästäni.”
Aziraphale ojensi kätensä.
”Oli hauska tutustua”, hän sanoi.
Crowley tarttui hänen käteensä.
”Ensi kertaan sitten”, hän sanoi. ”Ja… Aziraphale?”
”Niin.”
”Olen aina tiennyt, että syvällä sisimmässäsi sinä olet tarpeeksi häijy kusipää, jotta sinusta kannattaa pitää.”
Heidän takaansa kuului laahustavia askeleita ja sitten kumpikin tyrkättiin sivuun, kun Shadwellin pieni mutta dynaaminen hahmo tunkeutui heidän väliinsä heiluttaen määrätietoisesti Ukkospyssyä.
”Mä en usko, että te etelän puppelipojat osaisitte tappaa edes tynnyrissä olevaa rottaa”, hän ärisi. ”Ketä vastaan taistellaan nyt?”
”Paholaista”, Aziraphale sanoi kaunistelematta.
Kulttiklassikko on todella maineensa veroinen. Sen käännöstyö on kerrassaan vaikuttava.
Tommi
Ihmiskunnan asioiden ymmärtämistä saattaa helpottaa sen oivaltaminen, että useimpien historian riemuvoittojen ja murhenäytelmien syynä ei suinkaan ole se, että ihmiset käyttäytyvät perinpohjaisen hyvin tai perinpohjaisen pahoin, vaan se, että he käyttäytyvät perinpohjaisen ihmismäisesti.
Terry Pratchett, tai Neil Gaiman (tai ehkä molemmat)
Tainan ja Tommin aarrearkku 