Hanna Weselius: Nimetön: Nanette Kottaraisen muotokuva. WSOY 2023.
Jos antaisimme teoksille tähtiä yhdestä viiteen, tämä romaani saisi täydet viisi.
Kirjailija Hanna Weselius, valokuvataiteen yliopistonlehtori, kertoo teoksen saaneen alkusysäyksensä Suomen Kuvalehden vuonna 2018 ilmestyneestä artikkelista Ovessa lukee Karvonen. Artikkeli selvitti, mitä tapahtuu, kun lähiomaiseton ja sukulaiseton ihminen kuolee. Weseliusta jäivät mietityttämään kerrostalojen vanhat yksinäiset naiset.
Nimetön-romaani päähenkilö on kerrostalon 4. kerroksen asunnon yksineläjä, nimeltään Nanette Kottarainen, iältään 90+. Hän havahtuu ajan hurjaan kiitoon ja päättää, että hänen päiväkirjamerkintöjään yhdeksältä vuosikymmeneltä olisi syytä kirjoittaa puhtaaksi. Hän palkkaa urakkaa tekemään Leilan. Nanette valitsee huolellisesti, mitkä tekstit käsitellään, eikä Leilalla ole lupa tehdä omin päin mitään muutoksia. Joihinkin teksteihin Nanette lisää ulkoasuun liittyviä tarkennuksia tyyliin Leila, kursiiviin!
Näin lukija pääsee hiljalleen Nanetten maailmaan. Lapsuudestaan ja varhaisnuoruudestaan hän ei kerro mitään, vaan merkinnät alkavat siitä, kun hän 18-vuotiaana (vuonna 1948) saapuu Helsinkiin Felix-herran taloudenhoitajaksi. Luonnollisesti Nanette kirjoittaa yhä kaiken aikaa, joten kirjoituksissa kuvaillaan myös kotiapuna käyvää Muhammedia sekä kerrostalon muuta elämää, ja menneisyys lomittuu nykyisyyteen.
Kehyskertomuksessa Leila kertoo kahvilassa Nanettesta ja puhtaaksikirjoittamisesta naiselle, joka myös liittyy vähitellen paljastuvaan juonikuvioon. Kahvilatilanteet ja puhtaaksikirjoitetut jaksot eri vuosikymmeniltä vuorottelevat. Luvut ovat lyhyehköjä, ja kuten Outi Hytönen toteaa kirja-arviossaan Suomen Kuvalehdessä 37/2023, ”jokainen [luku] on helmi nauhassa, jokainen palkitsee lukijan erikseen”. Paremmin ei sitä voi sanoa.
Nanette on Felixin palveluksessa voinut hankkia kielitaitoa ja sivistystä. Hän muistelee käyntejään maailman taidegallerioissa, joissa hänen katseensa fokusoituu etenkin Goyan ja Picasson maalauksiin ja etsauksiin. Nanettea askarruttaa paitsi tapa, jolla arvostetut mestarit kuvaavat naista, myös heidän sota-aiheiset teoksensa. Kuvataiteen lisäksi Nanette kuluttaa jazzmusiikkia ja tekee selkoa useiden naislaulajien urasta ja esiintymisistä sekä niihin liittyvistä omista muistoistaan.
Hänen kolmas intohimonsa kohde ovat valokuvat ja videot. Nanetten kaupassakäyntiapulainen Muhammed auttaa etsimään ja katsomaan Ukrainan sodasta someen päätyneitä videoita, ja Nanette itse on valokuvannut uhkarohkeasti kiipeillen muun muassa puluja (ollen silloin iältään ”vain” 60+). Itsekin hän muistuttaa lintua sitä enemmän, mitä vanhemmaksi hän tulee.
Vuosikymmenet Felixiä palvellut Nanette uskaltaa nyt vanhana naisena sanoa suoraan, mitä ajattelee miehistä sekä ”lopun ajan patriarkaatista”, joka ”pullistelee kuin kuoleva rupikonna”. Sekä itse Felixistä, joka Nanetten arvion mukaan oli ”pehmeä ja hellämielinen, sellainen, ettei hän olisi ikinä saanut mitään, jollei kaikkea olisi annettu hänelle”.
Vaikka Nanette (vihdoinkin) puhuu suunsa puhtaaksi, niin pohjimmiltaan hän on nöyrä:
”Asiahan on niin, että minä olen koko elämäni ollut kiitollinen eri ihmisille kaikesta siitä hyvästä, mitä olen saanut osakseni. Ja koko ikäni olen kummastellut ihmisiä, jotka eivät ole kiitollisia vaan olettavat, että kaikki hyvä lankeaa heille itsestään. He hymyilevät kuin pienet jumalat ja vaikenevat kaikista vähänkin hankalista asioista. Heitä riittää, kumma kyllä, vaikka mitään järkeä heidän ajattelussaan ei ole. Päinvastoin: jokaista heidän eteensä saamaansa onnen ja menestyksen murusta kohti jostain näkymättömästä loukosta löytyy aina joukko ihmisiä ja eläimiä, jonka ansiota kaikki on. Tämä on itsestään selvää jokaiselle rätti kourassa syntyneelle.”
Nanette Kottarainen on käytännöllinen tahtoihminen, joka näkee aina, mitä on tehtävä, ja tekee sen. Hänellä ei ole illuusioita siitä, kenellä on todellinen valta, ketkä maailmaa pyörittävät. Vanhana hän miettii erilaisia järjestyksiä, tiedostaen että hänen omansa on vain yksi lukemattomista. Voi täyttää tilan ”pelkällä käytännöllisellä periksiantamattomuudella”.
Tämä älykkään, lahjomattoman, iäkkään ja perheettömän naisen muotokuva on kiinnostava ja yllättävän hauskakin. Hanna Weselius, valokuvataiteen akateeminen tutkija, osaa havainnollistaa ja pukea sanoiksi kuvia verrattomasti. Ne jäävät mieleen. Ihmissuhteiden ympärille punoutuva juoni taas puntaroi hyväksikäyttämistä, uskoutumista, naisten ystävyyttä sekä sitä, miksi joskus on pakko hylätä. Jäin pohtimaan pitkäksi aikaa.
Myös sodanvastainen teema nousee vahvasti esiin. Nanette on kokenut lapsena yhden sodan eikä halua muistella sitä. Uudet sodat ja sotavarustelu tuntuvat tökkäävän häntä kipeään hermoon, Trinity-pommi ja saksalaisten ”Kriegstheater” sekä uudemman ajan Bosnian, Tshetshenian ja Ukrainan sodat. Varsinkin Ukrainan sodasta tarjolla on liikaakin katseltavaa kenelle tahansa.
”Katson kuolleen sotilaan reisiä ja sääriä, ne ovat hyvin nuoren ihmisen pulleat, voimakkaat jalat. Sukissa on värikkäitä kuvioita, niiden aiheesta en sentään pääse aivan selville, mutta ne voivat hyvin olla sellaiset Happy Socksit, joita Muhammedkin käyttää. Sellaiset itse asiassa odottavat Muhammedia myös hänen pikku joulupaketissaan, jonka minä olen sitonut kierrätyspaperinarulla.”
Kirjasta löytää suorastaan aforismeja: ”… se, mitä toiset ihmiset haluavat, kiinnostaa ihmisiä aina enemmän kuin vastaukset mihinkään muihin kysymyksiin”. ”En voi lakata hämmästelemästä sitä, miten tilanteesta riippuen mistä tahansa joukosta asioita voidaan sanoa, että ne liittyvät kaikki toisiinsa kokonaan tai että ne eivät liity toisiinsa millään tavalla.” ”Ihmiset, jotka kirjoittavat, yrittävät piiloutua mutta haluavat paljastua, haluavat piiloutua mutta yrittävät paljastua.”
Nimetön: Nanette Kottaraisen muotokuva on elegantti, hallittu ja tyylikäs. Nanetten uskottavuutta lisää hänen käyttämänsä kieli; flunssan sijaan hän puhuu lentsusta ja puuvillan sijaan pumpulikankaasta. Ja vaikka ideataso rönsyää herkullisesti moneen suuntaan, kaikki pysyy kontrolloituna. Mestariteos, ehdoton Finlandia-palkintoehdokas, ellei jopa voittaja.
Suosittelen kaikille hyvän uuden kirjallisuuden ystäville. Hanna Weselius on aktiivinen kirjoittaja, jolta on ilmestynyt muun muassa romaanit Alma! (2016) ja Sateenkaariportaat (2021).
[Huomautus 12.11.2023. Nimetön: Nanette Kottaraisen muotokuva ei tullut valituksi ehdolle Finlandia-kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Linkki Ylen juttuun vuoden 2023 kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaista.]
Taina
Tainan ja Tommin aarrearkku 