Nicholas Shaxson: Finanssikirous : miten kansainväliset rahoitusmarkkinat tekevät kaikista meistä köyhempiä. Suomentaneet Mari Janatuinen ja Laura Kalmukoski. Into 2019.
Rahoitusala ei luo vaurautta, se luo eriarvoisuutta. Jokainen miljoona, joka piilotetaan nimettömiin omistusverkkoihin pakenemaan verottajaa ja sääntelyä, on poissa oikeudenmukaisten, reilujen yhteiskuntien rakentamisesta. Globaalisti toimivat superrikkaat hyötyvät siitä, että valtioiden julkinen sektori heikkenee, palvelut siirtyvät yksityisille, palkat ovat huonot ja keskiluokka köyhtyy.
”Liian suuri rahoitusala ja sen agenda ovat jo tuoneet mukanaan pahimpia painajaisiamme, joihin kuuluvat köyhyys, eriarvoisuuden kasvu, yhteiskunnalliset konfliktit, talouskriisit ja pysähtynyt kasvu, rajoja ylittävä järjestäytynyt rikollisuus ja lain ulottumattomissa olevat ylimieliset eliitit.”
Nicholas Shaxsonin kirjan Finanssikirous musertava sanoma oli lähes liikaa minulle. Luin opuksen viime talvena ja hylkäsin sen. Ei tätä, en kestä. Palasin kuitenkin asian äärelle nyt kesäloman elvyttämin voimavaroin, sillä kirja oli jäänyt mieltä vaivaamaan. ”Ymmärrätkö kansainvälisten rahavirtojen liikkeet ja niiden todelliset vaikutukset?” haastaa kirjan takakansi.
Shaxsonilta on aiemmin (2012) suomennettu menestysteos Aarresaaret – Miehet, jotka ryöstivät maailman. Finanssikirous jatkaa osittain samaa teemaa ja syventäen. Shaxson on mukana kansainvälisessä Tax Justice -liikkeessä ja kirjoittaa artikkeleita Financial Timesiin, The Economistiin ja Vanity Fairiin.
Aihetta voi lähestyä myös erinomaisen Netflix-dokumenttielokuvan kautta: The Spider´s Web – Britain´s Second Empire (2017). Michael Oswaldin ohjaamassa dokumentissa esiintyy samoja asiantuntijoita, jotka ovat äänessä myös tässä opuksessa.
Kirja on alkuperäiseltä nimeltään The Finance Curse: How Global Finance Is Making Us All Poorer (Vintage / Penguin 2018). Finanssikirous käy läpi rahoitusalan historiaa 1900-luvun alun monopoleista veroparatiisien syntyvaiheisiin sekä sitä, mitä kaikkea siitä seurasi.
Toisen maailmansodan jälkeen Lontoo keksi perustaa offshore-toiminnan eli merentakaisten alueidensa tai entisten siirtomaidensa taloudellisen toiminnan, joka mahdollisti salailun, veronkierron ja rahanpesun. Iloisella 1960-luvulla valtion vastaisesta veronkierrosta tuli jonkinlainen cool ilmiö, jota harjoittivat brittiläiset popyhtyeetkin. Kyse ei toki ole vain veroista, vaan ylipäätään peittelystä. ”Salaisuusvaltio” on Shaxsonin käyttämä osuva termi.
Perustetaan siis asiantuntevan juristin ja kirjanpitäjän avulla pöytälaatikkofirma jonnekin Caymansaarille ja keräillään sen tileille rahaa ties mistä lähteistä, kuten huumekaupasta ja muusta laittomasta liiketoiminnasta, tuotetaan rahan avulla lisää rahaa ja niin edelleen.
Britannian siirtomaavalta mureni, mutta ”toinen imperiumi” jäi elämään rahoitusalalle. Veroparatiiseja pyöritetään pitkälti Lontoosta käsin, vaikka petokset tehdään Jerseyllä, Caymansaarilla tai Gibraltarilla. Kirjan mukaan Britannia on suurin kansainvälisten rahoituspalvelujen tarjoaja. Sen osuus globaaleista rahoitusmarkkinoista oli 25 %. Kakkosena oli Yhdysvallat 19 prosentin osuudellaan. Tämä oli tilanne noin 2016 ja on toki voinut siitä muuttua.
Jersey palvelee paikkana, jossa ei kysellä liikoja ja josta eliittiperheiden vesat voivat saada mukavia virkoja. Jos joku nostaa rahoitusongelmia esiin, Lontoo toteaa tekopyhästi, että offshore-maat ovat itsenäisiä eikä Lontoolla muka ole valtuuksia puuttua asiaan. Muutenkin saarella toimitaan saaren ehdoilla, ohjeita annetaan hienovaraisesti vihjaillen teekupposen ääressä, ja jos sanoma ei mene perille, erimieliset suljetaan yhteisöstä. Jerseyllä on sanonta: ”If you don´t like it, there´s always a boat in the morning.”
Sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa rahoitusmarkkinoiden valta on johtanut valtion toimintojen ulkoistamiseen ja muun muassa rapauttanut julkista terveydenhuoltoa. Myös Suomi on saamassa osansa, jos esimerkiksi vanhusten hoivasta vastaavat jättiyritykset, joiden intresseissä ensimmäisenä on osakkeenomistajille kertyvä tuotto, ei hoivan laatu. Olkaamme tarkkoina, mitä meillä tapahtuu, sillä vielä Skandinavia mainitaan kirjassa esimerkillisenä alueena, joka on korkeahkosta veroasteesta huolimatta kasvanut hyvin ja jossa on vähemmän eriarvoisuutta.
Kirjassa käydään läpi uusliberalismia aatesuuntana sekä monenlaisia kokemuksia sääntelyn vapauttamisista eri maissa. Kilpailukyky on vuosikymmeniä ollut taikasana, jonka vaaliminen on saanut monet valtiot suorastaan pelkäämään yritysten verottamista. Kuitenkin Shaxson kertoo selvityksistä, joiden mukaan yritykset pitävät todellisen kilpailukyvyn elementteinä muuta kuin mahdollisimman alhaisia veroja: valttikortteja ovat hyvä infrastruktuuri, terve ja koulutettu työvoima, lainvalvonta, talouden vakaus sekä markkinoiden saavutettavuus.
Erinomaisesti ja journalistisen sujuvasti kirjoitettu teos valottaa myös, mikä oli niin sanotun kolmannen tien idea ja mikä siinä meni pieleen, mikä rooli Luxemburgilla on ollut EU:ssa ja miten Lontoon City on vaikuttanut meidän kaikkien elämään finanssikirouksen lietsojana. Pankkikriisi on seurausta holtittomasta kasvusta, joka on perustunut ”OPM” eli other people´s money -periaatteeseen, liialliseen riskinottoon muiden kustannuksella.
Muistatteko Panaman paperit? Vuonna 2016 julkisuuteen ponnahti tietoja offshore-maiden tileille piilotetuista omaisuuksista, nimellisistä yrityksistä ja niiden johtajista. Tietovuotajana oli panamalainen lakiasiaintoimisto Mossack Fonseca. Tiedoista kävi ilmi, että esimerkiksi rikollista huumerahaa kierrätettiin panamalaisten tilien kautta, lakiasiaintoimistojen neuvojen mukaan. Myös afrikkalainen eliitti piilottaa varojaan. Veroparatiiseissa kierrätetyt rahat olivat OECD:n arvioiden mukaan kolminkertaiset maanosan saamaan kehitysapuun verrattuna. (Lähde: Wikipedia)
Finanssikirouksessa esitetään jopa ajatus, että Britannia yhä ryövää kehittyviä maita; Afrikan pääomat häviävät edelleen Britannian verkkoon. Afrikan luonnonvarat eivät hyödytä paikallisia ihmisiä, vaan resursseja louhivia yhtiöitä, maan eliittiä ja yhtiöiden superrikkaita omistajia.
Mitä finanssikiroukselle mahtaa vai mahtaako mitään? Oligarkit ja muut superrikkaat eivät mielellään luovu etuoikeuksistaan, mutta riittävän laaja ja moniääninen joukko voi vaatia muutosta. Kehittyvät maat, kuten Ecuador, ovat pitkään vedonneet YK:hon kansainvälisen verotusinstrumentin perustamiseksi, sillä nykyinen verokomitea on tehoton. Yhdysvallat ja Britannia ovat toistaiseksi torjuneet nämä ehdotukset.
Panama-komitean varapuheenjohtaja, europarlamentaarikko Eva Joly toteaa, että ainoa tapa muuttaa tilannetta olisi perustaa julkinen rekisteri kaikkien trustien ja yritysten tosiasiallisista omistajista. Nairobin yliopiston tutkijan Attiya Warisin mukaan rahoitusalan ongelmat eivät katoa niin kauan kuin rinta rinnan pyörii sekä rikollinen että laillinen toiminta.
Eliittien ja oligarkkien valta uhkaa heikentää edustuksellista politiikkaa. Kansalaisten pitää vaatia moraalia myös päättäjiltään. Kuten Tax Justice Networkin johtaja Alex Cobham toteaa: ”Kuka tahtoo, että maata hallitsee joku, jolla on piilossa omaisuutta ja jonka kaupat tehdään anonyymisti veroparatiiseissa? Se on huono suunta maailmalle.”
Tavallisten tallaajien on joka tapauksessa maksettava veroja. Ei ole reilua, että maan resursseista, vakaista oloista, kansalaisten itsekurista, hyvästä infrastruktuurista, koulutetusta työvoimasta jne. rutkasti hyötynyt yritys piilottaa voittonsa verottajalta.
Kansalaisaktivismi ja kansainväliset tutkivat verkostot voivat saada muutoksen aikaan. Helppoa se ei toki ole, ja totuudenpuhujia solvataan. Esimerkiksi Caymansaarten rahoituskeskuksen rakentamisessa auttanut mahtimies Anthony Travers nimitti julkisesti Nicholas Shaxsonia imbesilliksi.
Kirja on kirjoitettu aikana, jolloin brexitistä äänestettiin Britanniassa eikä lopputulos ollut vielä selvillä. Shaxsonin tulevaisuusennustukset ovat hyytäviä. Hänen mukaansa Britannian pitää nyt valita, kulkeeko se oligarkkien, rikollisten ja veroa kiertävien monikansallisten yhtiöiden talutusnuorassa vai pyrkiikö tavoittelemaan oman kansan etuja. Hear, hear!
”Trump ja brexit ovat luultavasti enteitä tulossa olevista suuremmista muutoksista. Tulevaisuudessa nopeasti voimistuvat uhkat, kuten rahoitusalan lisääntyvä epävakaus, ilmastonmuutos, Venäjä, Kiina, teknologiajättien monopolit, tekoäly ja kasvavan eriarvoisuuden aiheuttama yhteiskunnan kahtiajakoisuus, voivat hyvinkin kaataa lännen.”
Ahneus. Sitä pitäisi suitsia, enkä usko että muu kuin yksilötasolla tapahtuva moraalinpalautus auttaa. Vain ahneuden voittaminen mahdollistaa, että henkilökohtaisten houkuttimien sijaan nähdään laajempi kuva eli ymmärretään nostaa etusijalle edustuksellinen ja tehokas valtio, joka voi alkaa tuottaa kehitystä asukkailleen. Enemmän oikeita verotuloja, enemmän vaurautta tasaisemmin jakautuen. Rahavallalle ei saa luovuttaa kaikkea valtaa, vaikka poliitikoille voisi olla mukavampaa jättää asioita ”markkinoiden hoidettaviksi”.
Keinoina ovat myös: vaikutusvaltaa työntekijäjärjestöille, pankkien säännöstelyn uudistaminen, miljardöörien valta pois mediasta, taloudelliset eturistiriidat näkyviksi. Toistan vielä Shaxsonin sanoin: ”Kaiken rikkauksien uuttamisen ja saalistuksen ytimessä on yleensä aidosti hyödyllistä toimintaa. Keskeinen ongelma ei ole rahoitusala vaan liian suuri rahoitusala, jolla on liikaa valtaa, ja vääränlainen rahoitusala, joka ei ole demokraattisesti valvottavissa.”
Taina
Tainan ja Tommin aarrearkku 