Hämäriä sivubisneksiä Lapin kairassa

Seppo Saraspää : Ansiosidonnainen : romaani (Karisto, 2008)

"- No, mulla on se nyt, Volodja sanoi ja vilkaisi ympärilleen.
   - Mikä?
   - Mikä? Mitä sinä luulet? Se tyttö.
   - Tyttö?
   - Tyttö, tyttö... tai nainen.
   - Mikä helvetin nainen, Asko äimisteli. - En minä...
   - Asko.
   Volodja astui askelen lähemmäs.
   - Tätä sinä et voi tehdä. Sinä tilasit naisen. Minä kolmeen kertaan kysyin, että oletko sinä varmasti tosissasi, Volodja puhui jokaista sanaansa painottaen. - Sinä olit. Aivan varma. No, minä teen kovan homman ja hankin naisen. Ne ei ole hyllytavaraa, ei niitä ole varaston kaapissa. Minä en ole sutenööri. Minä en tiedä naisia. No, yksi Sergein kaveri tuntee kavereita...
   Volodja keskeytti.
   - Ne on kovia kavereita, vasta päässeet Tsetseniasta. Ne ei pidä perättömistä puheista. Niitä ei kukaan kuseta kuin korkeintaan kerran.
   Askon päässä hutisi. Mikä nainen? Mitä hän oli mennyt kännissä tekemään?
   - Kuule, kai tämän voi jotenkin...
   - Voi, Volodja kivahti ja laski kätensä Askon olkapäälle. - Voi sen. Sinä lähdet nyt pankkiin. Vai onko sinulla tonni päällä?
   - Tonni?
   - Viisisataa viikko. Niin sovittiin."

Alkoholiongelmista kärsivän nelikymppisen rakennusmies Asko Kurkkion viinankäyttö oli jälleen suistunut täysin raiteiltaan. Eron jälkeen käydyn katkaisuhoidon päätyttyä hän oli onnistunut sinnittelemään töissä seitsemän kuukautta. Rakennusurakan päätyttyä hänet irtisanottiin. Ystäviensä kanssa käydyn baari- ja karaokeravintolakierroksen jälkeen filmi oli lopussa pahasti katkeillut. Ilmeisesti taksi oli pörrännyt Murmanskin suunnalla, koska hänen arkeensa ilmestyi pariksi viikoksi venäläinen, suomea osaava prostituoitu Nina.

Seppo Saraspään pienoisromaanissa koetaan monenlaisia konflikteja. Hirvien salametsästäjät vastaan virkavalta, tiedostavat luonnonsuojelijat vastaan paikallinen media sekä suojelunvastustushysteeriset virkamiehet, etelän pellet vastaan rehdit pohjoisen juntit. Ja tuolloin avoimemman itärajan yli lentelevät ilolinnut baarien miesten kosketuksen kaipuuseen. Kaikki varmaan tuttuja tekijöitä Saraspäälle hänen poliisiajoiltaan.

Ilmeisesti Seppo Saraspää toimi niin pitkään eräpoliisina, että hänen kuvansa salametsästyksestä sai lisää sävyä. Pankkikriisin aikaan firmansa konkurssissa menettäneelle Jatkoroikalle annetaan tilaa perustella laittomuuksiaan:

”- Minä en voi omistaa mitään, mulla ei voi olla edes luottokorttia. Minä olen ikäni painanut hullun lailla töitä, maksanut verot, tervehtinyt mummoja kadulla, avannut ovia naisille… mallikansalainen, perhana. Ja mitä minä siitä sain? Minua potkittiin joka suunnasta kuin porokoiraa. Nyt minä – miten se nyt hienosti sanotaan – toimin alkutuotannon parissa. En minä tappais yhtään elukkaa, jos joku ei niitä ostais. Kuka ostaa? Mihin ne menee? Tunturin kelolinnoihin pääjohtajille, vuorineuvoksille, kansanedustajille ja muille tapeille. Pitopalvelun pojat maksaa liki mitä vain. Riistaruokaa, katsos. Ja vielä kun keittiömestari vihjaa, että tämä on salaa tapettua, niin herrat ei tiedä miten päin olisivat. Se on niin helvetin eksoottista ja jännää, että jossain Lapin korpimailla elää semmoisia desperadoja…”

Ei, kun yrittäjältä on kerran lakikirjalla isketty taju kankaalle, ei häneltä juuri riitä kunnioitusta mitään lakeja kohtaan. Jatkoroikan mielestä etelästä ei ole koskaan tullut tunturin yli yhtään täyspäistä ihmistä tai asiaa. ”Vai oletko tavannut ensimmäistäkään normaalia turistia. Semmoista joka ei ole joko helvetin leuhka tai sitten täysi vouhake – pahkakuppi vyöllä loikkiva lapinhullu?”

Muutamalla vedolla, ilmavasti Seppo Saraspää kuvaa Morottajan taajamaa. EU-rahoilla sinne on saatu värikkäitä valaisinpylväitä sekä muutama liikenneympyrä autoilijoiden harmiksi. Teboililta saa kahta laatua bensaa: halpaa ja edullista. Sen baarissa kahvi juodaan yleensä kaljuna tai mähnämunkin kanssa. Tutussa tai puolitutussa seurassa puidaan ajankohtaisia asioita ja naissukupuolen avuja. Kuitenkaan tämän baarin äijäporukka ei katso kaljoittelua hyvällä silmällä. Toista pulloa aletaan jo selvästi paheksua ja kolmannen jälkeen närkästys ajaa lipittelijän kadun yli Naamabaariin.

Eräkirjailija Saraspää tulee näkyviin, silloin kun hän kuvaa Askon venematkoja verkoille tai pitkää simaa kokemaan. Askon puuhat pyyntivälineiden ja veneen kanssa sekä elämykset suurella selällä ovat selkeän kuulas vastavoima alkoholinhuuruisille sisätiloille. Viinan kanssa läträämisen seuraukset tulevatkin kirjassa hyvin esille. Vaihtoehto sille on löydettävissä. Sellainen esitellään, mutta siitä ei saarnata.

Entä Askon ja Ninan suhde? No, miten nyt kahden onnettoman löytäessä toisensa saattaa joskus onnellisesti sattua…

Tommi