Terapeuttinen valta: Onnellisuuden ja hyvinvoinnin jännitteitä 2000-luvun Suomessa. Toim. Kristiina Brunila, Esko Harni, Antti Saari & Hanna Ylöstalo. Vastapaino 2021.
Terapia ja itsekasvatus nähdään nykyisin todella voimakkaina välineinä. Terapiasta haetaan ratkaisuja rikollisuuteen, työuupumukseen, syrjintään ja työttömyyteen. Kaikki osaamme puhua psy-kieltä eli psykologiaan perustuvaa, psykologisin termein asioita määrittelevää kieltä. Heittelemme sujuvasti traumadiagnooseja, jäljitämme ahdistusta, on syndroomaa ja toksisuutta.
Terapeuttinen valta -teos vuodelta 2021 sisältää viisitoista esseetä. Kyseessä on ensimmäinen laaja suomenkielinen katsaus siitä, miten terapeuttinen valta ilmenee työssä, henkilökohtaisessa elämässä, politiikassa ja hyvinvointiyhteiskunnan instituutioissa. Kirjassa käydään läpi erilaisia ilmiön alueita Suomessa vankilan itsekasvatusohjelmista konsulttien puheisiin.
Psy-tiedolla tarkoitetaan psykologista, psykiatrista ja psykoterapeuttista asiantuntijatietoa. On monin tavoin hyvä, että psy-tieto on noussut vaikuttamaan laajasti: mielenterveystietoisuuden lisääntyminen voi lisätä sosiaalista oikeudenmukaisuutta, kun kenenkään kärsimystä ei vähätellä.
Psy-tietoa käytetään suostuttelevasti, tuoden ihmisille esiin itsekasvatuksen ja mielenhallinnan positiiviset puolet. Kukapa ei haluaisi olla onnellinen, kiva ja menestyvä? Tästä päästään psy-tiedon varjopuoleen. Tutkijat ovat nimenneet ilmiön nimeltä julma optimismi. Lupaillaan parempaa elämää, ja itsekasvatusta tosissaan yrittänyt voi pettyä pahasti, kun elämä ei muutukaan paremmaksi ja esimerkiksi toiveiden työpaikka on yhä löytymättä.
Vaan ainahan sitä voi perustaa työpaikan eli työllistää itsensä ja ryhtyä yrittäjäksi. Yrittäjämäisyyttä ihaillaan nykyään laajasti, ja yrittämistäkin on pidetty ratkaisuna mitä moninaisimpiin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Yrittäjämäiseen mielentilaan kuuluu omatoimisuus, joustavuus, riskinotto, aktiivisuus, luovuus, itsenäisyys, rohkeus ja päämäärätietoisuus. Tässä ei ole mitään pahaa, mutta se arveluttaa, jos kaikilta vaaditaan yrittäjämäisyyttä. Ei kaikista kerta kaikkiaan ole esimerkiksi rajuun riskinottoon.
Hanna Ylöstalo ja Katri Otonkorpi-Lehtoranta toteavat esseessään Politiikkakokeilut psykologisena hallintana: ”Yrittäjämäisyyden ihannoiminen on tunkeutunut kuluneina vuosikymmeninä yhä uusille elämänalueille: varhaiskasvatukseen, peruskouluun ja muille koulutusasteille, palkkatyöhön, politiikkaan ja niin edelleen.” He siteeraavat Esko Harnia, jonka mukaan kyseessä on pyrkimys hallita epävarmuutta; yksilön tulee olla ”milloin aktiivinen, milloin kykenevä luopumaan, milloin rohkea, milloin sopeutumiskykyinen”.
Hyvinkin ristiriitaiset yksilöön kohdistuvat vaatimukset noteeraavat myös Kalle Mäkelä ja Kristiina Brunila artikkelissaan Nuoret aikuiset ja tukijärjestelmien terapeuttinen valta:
”Terapeuttisen vallan, resilienssin, julman optimismin ja positiivisuuden imperatiivin käsitteillä voidaan tarkastella myös uusliberalistisen rationaliteetin ideaalia kansalaisuutta. Se muodostuu kahden keskenään sidoksissa olevan ulottuvuuden risteymässä. Yhtäältä taloudellistuvassa eetoksessa kansalaisuutta muokataan kohti yrittäjämäistä olemista ja tekemistä, eli käytännössä kohti itsevastuullisuutta, autonomisuutta, rationaalisuutta ja kilpailuhenkisyyttä. Toisaalta kansalaisen kuuluu alistua epävarmuuteen ja psykoemotionaaliseen haavoittuvuuteen. Nämä kaksi ulottuvuutta, jotka voivat ensisilmäyksellä vaikuttaa hyvinkin erilaisilta pyrkimyksiltä, muodostavat yhdessä kansalaisuuden ideaalin: sopivasti kilpailuhenkisen ja samalla sisäänpäinkääntyvän, itseään alati tarkkailevan ja itsestään epävarman kansalaisuuden.”
Terapeuttinen valta ja käytännöt siis auttavat monia, koska mielen vaivoista on opittu puhumaan ja useat ”vanhan liiton” tabut ja möröt voidaan purkaa. Toisaalta vaarana on, että yhteiskunnallispoliittiset ongelmat, niiden syyt ja niiden ratkominen sysätään yksilöille. Jos työtä ei vain ole, niin resilienssin korostaminen ja omien vahvuuksien listaaminen voi toki vähän piristää, mutta varsinaista ongelmaa eli työpaikkojen vähäisyyttä se ei poista.
Myönteisenä teoksesta Terapeuttinen valta jäivät mieleen miesten haastattelut työn eetokseen liittyen. Vanhakantaiset miesten ”kunnian kentät”, joilla häviäjille on apukeinona tarjolla viina tai itsemurha, ovat jäämässä historiaan. Se jos mikä on hyvä uutinen. Nuoremmat miehet tiedostavat työelämän haasteet, mutta heillä on myös keinoja käsitellä asioita, ja he ovat valmiit hakemaan tarvittaessa apua. Konkurssistakin voidaan jatkaa elämää eteenpäin.
Kokoelman helmi on Miikka Pyykkösen Yrittäjäkansalaisuuden rakentaminen ja terapeuttinen valta. Pyykkönen perkaa hallinnon dokumentteja, kuten ministeriöiden strategialinjauksia ja raportteja ja toisaalta konsulttien puheita. Valtiovallan taholta on nähtävissä siirtymä yrittäjyyskoulutuksesta yrittäjyyskasvatukseen ja sen ulottamiseen lapsiinkin. Yrittäjyydestä alettiin puhua enemmän elämäntapana ja asenteena ja ihailtiin ketteryyttä ja innovaatioita. Markkinaraon haistoivat erilaiset kouluttajat. ”- – yrittäjyys- ja elämäntapavalmentajien, konsulttien, yrittäjäaktiivien ja erilaisten motivaattoreiden muodostama kokonaisuus, joka ei ole poliittisesta puheesta irrallinen mutta kuitenkin siitä riippumaton merkitysten tuotannon kenttä”.
Pyykkönen käyttää sanaa höttöpuhe. Vaikka yrittäjyys on sekä yhteiskunnallinen hyve että tavoite, niin yrittäjyys on kuitenkin höttöinen käsite, johon voidaan kiinnittää mieluisia arvoja ja johon voidaan itse asemoitua haluamallaan tavalla. Konsulttialan kasvu perustuu Pyykkösen mukaan siihen, että kouluttajat nostavat ilmoille aina uusia haasteita ja ongelmia, jotka ovat täyteläisemmän onnistumisen ja yrittäjäkokemuksen tiellä, ja tarjoavat näihin terapeuttisia palvelujaan. Luodaan tarpeita, joihin sitten tarjoudutaan vastaamaan.
Puheessa korostuu hetkessä eläminen ja positiivisuuteen keskittyminen. ”Liiketoiminta on riskialtista ja siihen saattaa sisältyä uupumista sekä tuntemuksia henkilökohtaisesta riittämättömyydestä ja odotusten täyttymättömyydestä. Lausumien mukaan henkilön tulee olla valmis kohtaamaan nämä yrittäjyyden puolet. Yksi tärkeimmistä viesteistä on se, että negatiivisia tuntemuksia tai väsymystä ei tule hävetä, vaan ne voidaan oppia kääntämään voitoksi. Se on riskien palastelua ja haltuun ottamista elämänalue, voimavara ja luonteenpiirre kerrallaan.”
Surkuhupaisasti havaitaan eräänlainen työnjako: hallinnolliset asiakirjat kuvaavat yhteiskunnallisia oloja ja tarpeita yrittäjyyden pohjana, ja bloggarit, konsultit ja valmentajat muokkaavat sitten yrittäjäyksilöä, hänen tunteitaan ja persoonaansa.
Oman mielen muokkaaminen on se, jolle kaikki terapeuttinen valta perustuu. Oman mielen muokkaaminen mahdollistaa terapeuttisen avun ja terapeuttisen vallan. Kaukana ei ole ajatus, että mieluisin työntekijäkansalainen on sellainen, joka koulii mieltään juuri oikealla tavalla, tekee itsestään notkean, ketterän ja kiinnostavan ja on myös valmis jakamaan asioita julkisesti. Se, mikä ennen oli yksityistä, ei ole sitä enää. Kirjassa haastatellut nuoret media-alaa opiskelevat naiset tuovat esiin huolensa henkilöbrändäyksen ”pakollisuudesta”; voiko mediassa olla töissä, jos ei halua olla suuna päänä somessa, vaan tahtoo varjella yksityisyyttään?
Tolkun kirjassa vähän pistää silmään Suvi Salmenniemen artikkeli Terapeuttista politiikkaa, jossa pääsevät ääneen vaihtoehtoista terapiaa harjoittavat sekä kristallipuolueen aktiivit.
Taina
Tainan ja Tommin aarrearkku 