Erik Wahlström: Jumala : romaani (suomentanut Leena Vallisaari. Schildts Kustannus, 2006)
”Arkkienkelit heittäytyivät pilvimättäälle ja tuijottivat suoraan ylös kädet pään takana ja siivet patjana allaan. Rafael nyppi ajatuksissaan pilvenhippua ja yritti maistaa sitä.
’Tuliko meidän laeistamme sinun mielestäsi hyviä?’ hän kysyi muina miehinä.
’Totta kai’, Gabriel vastasi yllättyneenä. ’Kuinka niin?’
’Tjaa. Aaronin pitää sivellä verta oikeaan korvannipukkaansa. Miksei vasempaan? Ja miksi heinäsirkkoja saa syödä mutta rapuja ei? Miksi miesten on annettava tukkansa kasvaa ohimoilta mutta ei niskasta?’
’Ei mistään erityisestä syystä. Laki olisi ollut yhtä hyvä, jos olisimme valinneet vasemman korvannipukan, kieltäneet heinäsirkkojen syömisen ja sallineet ravut ja käskeneet miesten käyttää kankipalmikkoa.’
’Nyt minä en ymmärrä.’
’Tärkeää ei ole se, mitä Jumala määrää, tärkeää on että hän määrää sen ja että ihminen tapetaan tai karkotetaan kansansa keskuudesta, jos hän tekee väärin.’
’Saat minut mykistymään.’
’Lohduttaudu sillä, että laissa on myös hienoja määräyksiä, esimerkiksi ettei ihmisiä saa tappaa eikä tehdä aviorikosta eikä käyttää vääriä painoja.’
’Mutta sellaiset asiathan on kielletty kaikkien kansojen laissa.’
’Niin, ja siitä syystä ne eivät kelpaakaan Jumalan valitun kansan tunnusmerkeiksi. Sen, mikä israelilaisissa on ainutlaatuista ja erottaa heidät muista kansoista, täytyy olla niin mieletöntä ja merkityksetöntä, etteivät muut kansat ole vaivautuneet säätämään sitä koskevia lakeja.'”
Kirjan tekijä Erik Wahlström kasvoi perheessä, jossa uskonnolliset kysymykset tulivat varmasti esille. Hänen isänsä ja setänsä toimivat Pelastusarmeijan upseereina ja sen kansainvälisissä tehtävissä. Tekstistä näkyy, että hän hallitsee raamatullisen aiheen perinpohjaisesti. Niin hyvin, että hän voi ottaa lähdeteoksen suhteen melkoisia erivapauksia. Erik Wahlströmin pitkä toimittajatausta Hufvudstadsbladetin tiede-, kulttuuri- sekä päätoimittajan tehtävissä takaa hyvin sujuvan tyylin.
Erik Wahlström käy kirjassaan pikaisesti läpi Raamatun sisällön pääasiassa Jumalan näkökulmasta. Hän käsittelee kristinuskon keskeisiä opinkappaleita sekä eräitä aatehistorian ongelmakohtia ilkikurisesti, mutta jotenkin lempeän ymmärtävästi.
Kirjan alussa Jumala on nuori, kiimainen mies. Kiihkeä luomisen akti siemensyöksyineen on kuvattu tavalla, joka voi olla liikaa joillekin lukijoille. Toinen kynnys herkälle lukijalle on Jumalan taivaallinen näyttelyhalli, jonne hän kokosi juutalaisten miesten esinahkakokoelman. Nämä seikat liittyivät Jumalan myrskyisään nuoruusvaiheeseen, joka vähitellen alkaa tasaantua. Jumala joutuu huomaamaan, että hänen suunnitelmansa tahtoivat mennä jollain tavalla vähän pieleen.
Alussa hän epäonnistui ihmiskunnan kanssa niin pahasti, että joutui hukuttamaan kaikki ja aloitti kaiken alusta. Toisella kertaa hän oli varovaisempi. Hän ei jakanut energiaansa koko maailmaan, vaan keskittyi yhteen perheeseen, Abrahamin sukuun. Ankara puutarhuri kouli Abrahamin vesaa armottomasti laeilla, määräyksillä ja rangaistuksilla. Wahlström poimii Vanhasta testamentista lukuisia järkyttäviä esimerkkejä niistä.
Tässä vaiheessa Jumalan johtoryhmään taivaassa kuuluu pelkkiä jees-miehiä, arkkienkelit Gabriel, Mikael ja Rafael. Jobin tapaus on käännekohta. Wahlströmin Jumala tunnistaa selvästi luonteensa synkemmän puolen. Hän luo Jeesuksen, jonka tehtäväksi tulee julistaa Jumalan rakkautta ihmisille.
Jeesuksen ylösnousemisen jälkeen taivaassa on selvä ja välillä kriittinen vastavoima Jumalalle: Jeesus ja vähän myöhemmin sinne tullut Maria. He toimivat tehokkaina ihmisten rukousten välittäjinä ja heidän puolestapuhujina. Kirjan loppupuolella Jumala joutuu kohtaamaan kasvavan joukon valistuneita filosofeja ja luonnontieteilijöitä, jotka hekin haastavat omilla pohdinnoillaan vanhoja käsityksiä.
Ongelmia aiheuttivat ensiksikin lait. Ne eivät kaikilta osin olleet kovin onnistuneita. Joitakin huolenpidon ilmauksia niistä löytyi, esimerkiksi se, että viljaa ei saa korjata pellon reunoja myöten, jotta vähäosaisille jäisi tähkiä poimittaviksi, tai että muukalaisia pitää kohdella hyvin. Nuo hyvät kohdat tahtoivat hukkua jumalanpalvelusta tai arkielämää koskeviin kieltoihin ja pikkumaisiin säännöksiin. ”Sanoja, sanoja, totta kai sanat ovat tärkeitä mutta ne eivät ole kaikki”, arkkienkeli Gabriel muistutti. Lopulta Jumala itsekin myöntää, että on menneisyydessä ehkä pannut liikaa painoa laeille ja määräyksille. Sanoma on tärkeä, mutta oleellisempaa on sanoman ympärille kokoontuminen, yhdessäolo.
”Alun perin kyse oli ollut hyvän ja pahan tietämisestä. Ei kai se niin vaarallista ollut? Se kuitenkin toi muassaan muuta tietoa, sellaista joka ei suoranaisesti liittynyt hyvään tai pahaan mutta vaikutti siihen välillisesti ja arvaamattomin tavoin.
Entä kun tieto hyvästä on ensin saatu, miten on laita hyvän tekemisen tahdon? Sitä Jumala ei ollut ajatellut. Tahto olisi vaatinut oman erillisen puunsa. Ja kyky sekin omansa. Ei hyödytä olla perillä hyvästä ja tahtoa tehdä sitä, jollei kyky riitä siihen.
Hyvyyden ja pahuuden välillä lisääntynyt harmaan sävyjen määrä masensi Jumalaa. Oli myöhäistä palata mustavalkoiseen.
Häntä piirittävät ihmiset kuitenkin vaativat häntä tekemään sen tai kuvittelivat pystyvänsä siihen itse.”
Sitten se kirjan vakavampi puoli. Kirjan teema on täsmälleen sama kuin C.G. Jungin kirjassa Job saa vastauksen [esittely blogissa]. Hänkin on sitä mieltä, että ajan mittaan Kaikkivaltias tuli tietoiseksi pimeästä puolestaan. Jungin mukaan Jumala tarvitsee avukseen Viisauden, Sofian, joka häneltä oli välillä päässyt kokonaan unohtumaan. Sekä Wahlströmin että Jungin kirjassa kulminaatiopiste on sama tapahtuma: Jumalan kokema moraalinen tappio, kun hän Saatanan kanssa sortui lyömään vetoa Jobin uskollisuudesta ja kohtasi eettisesti korkeammalla tasolla olevan henkilön.
Paininsa päätteeksi Wahlströmin (ja Jungin) Jumala tuli samaan lopputulokseen. Maan päälle oli lähetettävä uusi, taatusti oikeamielinen ja lempeä asiamies.
”Jumalan täytyi myöntää totuus. Hän ei ollut erityisen hyvä jumala. Mutta hän halusi tulla paremmaksi.
’En enää huuda heille niin paljon’, hän ajatteli. ’Ehkä on parasta etten enää lainkaan puhu heille. Siitä tulee vain riitaa.'”
Erik Wahlström muotoilee aikuiseksi kypsyneen Jumalan ajatuksen, huokauksen, johon kaikki sääntöjä ja kuria vaatineet kasvattajat ovat kautta aikojen törmänneet ja johon voimme täydestä sydämestä yhtyä:
”Tie kypsyyteen käy omien virheiden tunnustamisen kautta.”
Tommi
Se, mitä ihminen sanoo, ei ole yhtä tärkeää kuin se, mitä hän tekee. Tai millainen hän on. Todellinen kuva ihmisestä ja enkelistä on hänen elämänsä, eivät hänen lausumansa sanat.
Gabriel, arkkienkeli
PS.
Erik Wahlström muotoilee kirjassaan Jobin Jumalalle antaman tyrmäysiskun:
”Maa on annettu rikollisen käsiin.”
Tuo syytös raivostutti lopullisesti Jumalan, joka rynnisti salamoivassa myrskyssä luennoimaan voimistaan tunkiolle, jolla Job-raukka parhaillaan istui ja raapi paiseitaan. Oli syytä kaivaa Raamattu netistä esille. Sanoiko Job todellakin noin? Seuraavassa on muutama esimerkki siitä, millaisia tulkintoja kääntäjät tuosta Raamatun kohdasta ovat tehneet:
Suomalainen raamatunkäännös 1992:
”Kun maa on annettu kelvottomien käsiin, hän peittää tuomarien silmät. Ellei se ole hän – kuka sitten?”
Suomalainen vuoden 1938 painos:
”Maa on jätetty jumalattoman valtaan, hän peittää sen tuomarien kasvot – ellei hän, kuka sitten?”
Ruotsalainen käännös (oma suomennos) :
”Maa on annettu rikollisen [en brottsling] käsiin, hän tekee tuomarit sokeiksi. Ellei hän, niin kuka?”
Kiinnostavasti uusin suomalainen versio tuntuu etäännyttävän Jumalan maailman epäoikeudenmukaisuuksista, jotka johtuvat useammista ”kelvottomista”. Kaksi muuta varianttia voi lukea niin, että syyttävä sormi osoittaa vain yhtä.
Tainan ja Tommin aarrearkku 