Junichiro Tanizaki : Varjojen ylistys (suomennos Jyrki Siukonen. Kustannusosakeyhtiö Taide, 1997)
”Lakattujen keittokulhojen käyttämiselle edelleenkin on hyviä syitä, ominaisuuksia, joita keraamisilla kulhoilla ei yksinkertaisesti ole. Kun keraamisesta kulhosta nostaa kannen siinä on keitto jokainen olemuksensa ja värinsä nyanssi paljastettuna. Lakka-astian kohdalla kannen poistamisen ja kulhon suulle nostamisen välissä on kaunis hetki, jolloin ruokailija katsoo tyyntä, hiljaista nestettä kulhon syvyyksissä, sen värin tuskin erotessa itse astiasta.
”Pimeydessä piilevää ei voi nähdä, mutta kämmen tuntee nesteen lempeän liikkeen, kohoava höyry muodostaa pieniä pisaroita astian reunaan ja kantaa mukanaan tuoksun tuoman herkän esimaun. Mikä suunnaton etäisyys erottaakaan tämän hetken siitä, jolloin keitto tarjoillaan länsimaiseen tapaan vaaleasta, matalasta lautasesta.”
Junichiro Tanizakin (1886-1965) essee on todellinen klassikko. Se ilmestyi ensimmäisen kerran Keizai Orai -lehden kahdessa numerossa vuodenvaihteessa 1933-34. Jyrki Siukonen suomensi kirjan 1997 ja onnistui työssä erinomaisesti. Tämä Kustannusosakeyhtiö Taiteen julkaisema kirja valittiin myös vuoden kauneimmaksi kirjaksi. Vuoteen 2022 mennessä kirjasta on otettu Suomessa jo viisi uutta painosta.
Oli onni, että suomentaja on kuvataiteilija. Jyrki Siukonen ei pelkästään käännä Tanizakin tekstiä. Taiteilijan herkkyydellä hän suorastaan maalaa kirjassa esitetyt esteettiset huomiot lukijan silmien eteen. Se on välttämätöntä, sillä Tanizaki kuvailee vivahteikkaasti pimeyden sävyjä ja hämäryyden eri asteita. Hän kertoo, miten niiden tehtävä on nostaa huonetilojen ja esineiden yksityiskohtia parhaalla mahdollisella tavalla esille ja luoda katsojaan levollista mieltä.
Perinteiset japanilaiset asunnot olivat hämäriä. Tanizakin mukaan se johtui suurelta osin ilmastosta ja käytetyistä rakennusmateriaaleista. Voimakas tuuli ja sade täytyi pitää loitolla puuseinistä ja paperilla päällystetyistä ikkunoista ja ovista. Sen vuoksi räystäistä tuli huomattavan pitkiä, jolloin auringovalon määräkin väheni.
”Ominaisuuden, jota kutsumme kauneudeksi, täytyy kuitenkin kasvaa aina elämän realiteeteista, ja esi-isämme, jotka joutuivat tahtoen tai tahtomattaan asumaan hämärissä huoneissa, löysivät ennen pitkää kauneutta varjoista ja lopulta käyttivät varjoja kauneuden tarkoituksiin.”
Vajaaseen sataan sivuun Tanizaki saa mahtumaan hämmästyttävän määrän esineitä ja ilmiöitä, joiden estetiikka ansaitsee huomiota. Hän kommentoi kirjassaan lamppuja, lämmityslaitteita, kirjoitusvälineitä, paperilaatuja, lasia, keramiikkaa, ruokia, teatteria, naisia, muotia, vaatetusta… Isävainaa olisi riemastunut ulkokäymälän etuja kuvailevasta osasta. Todella: käsittelemätön puu, vuosien myötä tummetessaan ja syiden noustessa paremmin esille, rauhoittaa selittämättömällä tavalla hermoja. Entä tämä:
”Ylivoimaisin on tietenkin puinen, tummanvihreillä setrin oksilla täytetty suppilomaisen kukan muotoinen urinaali; se on ilo silmälle, eikä päästä vähäisintäkään ääntä.”
On pakko laittaa väliin näyte Jyrki Siukosen taiteesta. Uskon, että Tanizaki olisi innostunut tällaisesta.
Jyrki Siukonen: Kulmakivi (installaatio, 2008. Lähde artvault.io)
Tanizakilla on mielipide myös äänilevyistä. Ne eivät toista hiljaisuutta sillä tavoin kuin japanilaiset sen kokevat. Hän arvelee, että jatkossa jopa musiikkia aletaan tehdä välineen ehdolla. Tanizakin mielestä äänentoistotekniikka ei ole kulttuurisesti neutraalia. Hän kirjoittaa, että jos levysoitin olisi alun perin kehitetty Japanissa, se olisi muotoutunut toisin, japanilaiselle musiikille paremmin sopivaksi.
Pahinta on kuitenkin ylenpalttinen valosaaste. Sähkön avulla varjot häädetään sisällä kauimmaisiin nurkkiin. Nämä tekniset innovaatiot tärvelivät häneltä kuunkatselujuhlan nautinnon. Erään kerran Tanizaki perui lähtönsä, kun hän luki lehdestä, että juhlissa kävijöitä ilahdutetaan soittamalla äänilevyltä Kuutamosonaatti, joka toistetaan puihin sijoitetuista kovaäänisistä. Toisen kerran hänen seurueensa oli elonkorjuun täysikuun aikaan soutelemassa järvellä lakkalaatikoihin laitetut eväät mukana. Elämys meni pilalle, sillä heidän oli siristeltävä silmiään, jotta olisivat nähneet kuun. Järven rannat oli koristeltu erivärisin kirkkain sähkölampuin.
Varjojen ylistys on kirja kauneudesta. Se on myös kuvaus katoavasta maailmasta. Meiji-kausi oli vastikään päättynyt ja Japani oli lopullisesti avautunut länsimaisille vaikutteille. Tanizaki tuo kirjassa selkeästi esille miten suuresta kulttuurišokista oli kyse. Länsimainen tekniikka oli kyllä ylivoimaista, mutta se oikein sopinut japanilaisten vanhoihin kauneusihanteisiin. Tanizaki ei väitä, että ennen kaikki olisi ollut paremmin. ”Milloinkaan ei ole ollut sellaista aikaa, johon ihmiset olisivat olleet tyytyväisiä.” Kuitenkin Meiji-restauraatiossa tehtiin hänen mielestään liian suuri loikka, noin kolmen tai viiden vuosisadan suuruinen.
Tanizakin kirja on eräänlainen käännekohta hänen ajattelussaan. 1920-luvulla hän oli Tokiossa innostunut länsimaisista virtauksista. Suuren maanjäristyksen jälkeen, jossa hänen talonsa tuhoutui, hän muutti Länsi-Japaniin. Siellä elämä oli vielä yksinkeraisempaa ja rauhallista, ja Tanizaki alkoi tutkia vanhempaa japanilaista perinnettä. Hän perehtyi myös vanhaan japanilaiseen kirjallisuuteen ja alkoi esimerkiksi nykyaikaistaa Genjin tarinaa. Vanhan ja uuden maailman kohtaaminen muodostui hänen kirjojensa kantavaksi teemaksi.
Kirjan lopussa mestari Junichirolla on yksi toive. Tuo toive on samalla mainio ohje meille kirjoittajille. Tanizaki itse noudatti sitä esimerkillisesti tässä kirjassa, joka on näyte sekä kauniisti kirjoittamisesta että kauniista kirjoittamisesta, kuten takakansi asian oivallisesti muotoilee.
”Olen kirjoittanut tämän kaiken, sillä uskon että joissakin asioissa – kenties kirjallisuudessa tai taiteessa – voitaisiin jotakin vielä säästää. Ainakin kirjallisuuteen kutsuisin takaisin tämän varjojen maailman, jonka olemme menettämässä. Kirjallisuuden kartanoon haluaisin syvät räystäät ja tummat seinät, painaisin takaisin varjoihin asiat, jotka liian selkeästi työntyvät esiin, riisuisin pois tarpeettomat koristeet.
”En pyydä tätä toteutettavaksi kaikkialla, mutta ehkä meille voidaan suoda ainakin yksi kartano, missä voimme nähdä, mitä tapahtuu sammuttaessamme sähkövalot.”
Tommi
PS. Japanin yleisradioyhtiö NHK on laittanut aiheesta noin tunnin mittaisen ohjelman YouTubeen (englanninkielinen selostus ja tekstitys)
Tainan ja Tommin aarrearkku 