Asko Sahlberg: Amandan maailmat (Like, 2017)
Vuoden 2018 Savonia-kirjallisuuspalkinnon voittajakirja kuvaa pakolaisongelman vakavaa kärjistymistä Ruotsissa. Amanda ja Jansson, hänen naapurinsa, juttelevat asiasta jokseenkin tutunoloisesti:
Janssonin pää oli alkanut turvota. Se turposi liiasta tiedosta, jota hän ahmi sanomalehtiä lukemalla ja televisiota tuijottamalla. Liika tieto sai hänen ohimonsa pullistelemaan ja ratkoi pieniä verisuonia hänen poskillaan. Siksi hänen hengityksensä oli saha ja hänestä uhosi lahon haju. Liika tieto luhisti häntä sisältäpäin.
”Luin siitä aviisista”, hän sanoi Amandan hataraan aitaan varovaisesti nojaten. ”Ennen vanhaan sitä kai sanottiin talonvaltaamiseksi. Kaupungin kannalta se on kätevä ratkaisu, koska jonnekinhan ne olisi pitänyt kumminkin pistää. Nyt niille on avattu sähkö ja vesihanat ja sielläpähän sitten tekevät tiskipöydällä ympärileikkauksia”.
”Kai niitten silti vuokraa pitää maksaa”, Amanda arveli.
Jansson tuhahti. ”Eihän ne missään vuokraa maksa. Mutta tämän asian toinen hyvä puoli on se, että siellä parakeissa ne on ainakin vähän syrjässä. Siinä yhdistyy kaikkien etu.”
”Niille pitäisi antaa töitä. Muutenhan niille tulee aika pitkäksi.”
”Justiinsa. Mutta kun täällä on työttömiä jo ennestään. Kaikki menee alaspäin kuin lehmän häntä ja poliitikot sen kun ajelee ympäriinsä Mersuilla.”
Amanda mietti. ”Eikö se tehdas voitaisi avata?”
”Jos elettäisiin kommunismissa, valtio voisi vaikka avatakin tehtaan. Mutta nythän sen omistaa se juippi, joka kääri rahat ja lähti Etelä-Amerikkaan huvipurren kannella makailemaan. Viimeinen tieto siitä on, että sillä on kolme vaimoa ja jumalattomassa kartanossa sisällä norsuja. Semmoisessa maailmassa täällä eletään. Ei auta kuin pistää taas lottokuponki vetämään.”
Tainan ja Tommin aarrearkku 