Väkivaltaa omenankorjuun aikaan

Seghers, Anna: Seitsemäs risti. Suom. Elvi Sinervo. Kansankulttuuri 1961.

Jos haluat lukea jotakin hilpeätä ja rentouttavaa, älä lue Seitsemättä ristiä. Mutta jos tahdot paremmin ymmärtää Saksan 1930-luvun tapahtumia, niin lue ihmeessä. Ajankuvan terävä sanoiksi pukeminen, ei paasaten, vaan eri henkilöhahmojen kautta ilmaistuna on tämän romaanin tärkein anti.

Seitsemäs risti  (Das siebte Kreuz) kertoo natsi-Saksan ajasta ennen sodan syttymistä, seitsemästä vangista, jotka pakenevat Westhofin rangaistusleiriltä.

Leirin komentaja vannoo, että ennen kuin viikko on lopussa, karkurit saadaan kiinni. Hän keksii tehdä leirirakennuksen viereisistä seitsemästä plataanipuusta ristit, joihin palautetut vangit köytetään rangaistukseksi. Jotkut jäävät kiinni jokseenkin heti. Toiset pääsevät pitemmälle. Leirin sadistiset kierrokset kiihtyvät sitä mukaa kun miehiä palautuu leiriin.

Yksi onnistuu pakenemaan. Seitsemäs risti jää tyhjäksi; siitä tulee toivon ja vapauden symboli vankeudessa kituville.

Leirillä säilytetään ja rangaistaan toisinajattelijoita. Juutalaisia kohtaan ilmapiiri on muuttunut jo niin, että Westhofin likeiseltä seudulta juutalaiset yrittäjät lähtevät maanpakoon.

Anna Seghers kirjoitti tämän teoksen tiettävästi 1930-luvun puolella. Se ilmestyi vuonna 1942 Yhdysvalloissa. Saksaksi kirja ilmestyi Meksikossa 1943 ja ensi kerran Saksassa 1946.

Kirjaa lukee kuin jännitysromaania, sillä vankikarkureiden vaiheet ovat hiuksianostattavat. Toisaalta henkilöiden runsaus luo haastetta; jouduin selailemaan edestakaisin erottaakseni Franzit ja Fritzit. Vankikarkureiden ympärillä pyörii laaja joukko väkeä, perheenjäseniä, naapureita, kyläyhteisön merkkihenkilöitä, virkavaltaa, satunnaisia silminnäkijöitä. Vankien epätoivoiseen pakoon, kipuihin, nälkään, janoon ja siirtymiseen pisteeltä toiselle nivoutuvat tavallisten kansalaisten työasiat, lemmenhuolet, monenlaiset mietteet. Sisältöä on siis ylenpalttisesti.

Oma synkkä juonteensa on väkivalta, joka läpäisee koko yhteisön. Se väreilee maaseudun omenatarhojen ja viljapeltojen liepeilläkin. Väkivallalla ei kuitenkaan mässäillä. Pikemminkin kuulustelukohtaukset ovat viileästi raportoituja. Silminnäkijä saattaa mainita, että karkurilta puuttuu niin ja niin monta hammasta ylhäältä ja niin ja niin monta alhaalta, tai todetaan, ettei mies kuulustelun jälkeen pysynyt pystyssä.

Kaikki tapahtuu omenankorjuuaikaan, ja omenat toistuvatkin teemana pitkin kirjaa. Seghers kuvaa lyyrisesti syksyn kauneutta, kullankeltaista satoa notkuvia hedelmäpuita ja yhteisöllisiä korjuupuuhia. Omenia kuljetetaan, niillä käydään kauppaa, niistä syntyy herkullinen perinnepiirakka, ne käyvät verukkeeksi salaiseen tapaamiseen.

Miksi natsiaate sai kannatusta? Seitsemäs risti tuo isoa asiaa ruohonjuuritasolle. On ymmärrettävä ensimmäisen maailmansodan jälkeinen tilanne. Monet miehet ovat turhautuneita, kuten sotasankari Zillich:

”Kyllä tuntuu, että olen taas kotona, tässä roskalävessä, totisesti! Kun tekivät lopun sodasta, tekivät lopun hyvästä sodastamme! Täytyykö minun taas ruveta marssimaan lehmien perässä, niin, sehän kai on tarkoitus. Panna Zillich raaputtamaan hometta pois kynsillään.” (s. 362)

Turhautumista voimistaa vaikea työttömyys. Kun liittyy natsipuolueeseen, saa ainakin varmemmin töitä. Työn eetos ja muisto työttömyyden tuskasta ajaa eteenpäin ja auttaa ummistamaan silmiä tarvittaessa.

Suurperheet nauttivat erityisiä etuja.

” – Leikki sikseen, Georg, kaikki edut ja palkanlisää, 7 pfennigiä tunnilta huomioon ottaen se tuntuu jo sentään. Vapautus poistoista ja iso kasa kapaloita.

– Kansallissosialistinen kansanhuolto on aavistanut, että kolme vanhinta ehti pissiä entiset kapalot hajalle.

– Älä kuuntele Paulia, Liesel sanoi. – Hänenkin silmänsä tuikkivat varsin kauniisti, hän oli iloinen kuin sulhasaikanaan viime elokuisella kesäretkellä.

– Missä te sitten kävitte?

– Thüringenissä, kävimme katsomassa Wartburgia, Martin Lutheria ja Laulajien kilpaa ja Venusvuorta. Olihan sekin jonkinlainen palkinto. Ihan totta, ei tällaista ole ollut ennen maailmassa.” (s. 252)

Anna Seghers kirjoitti hieman myöhemmin, vuonna 1946 romaanin Der Ausflug der toten Mädchen, joka kuvaa nuorten ystävysten retkeä. Tapahtumien lomassa piirtyy kuva sodan järjettömyyksien nujertamasta nuoruuden viattomuudesta. Kukaan ei pääse pakoon, olipa konfliktin kummalla puolella tahansa, vaan kaikki kärsivät.

Menetetty viattomuus: myös Seitsemäs risti pohtii tätä problematiikkaa monen henkilöhahmon muodossa. Ikävännäköinen vankileiri herättää alkuvaiheessa seudulla hätäännystä ja vastustusta, mutta käytännölliset talonpojat huomaavat pian mielihyväkseen, että vihanneksia ja muita tuotteita saa tilanteen ansiosta mukavasti kaupaksi. Ja nuoret sisäistävät leirin ”välttämättömyyden”.

”Ylipäänsä oli kylän nuori polvi, pojat ja tytöt, kärkäs tarkasti selittämään vanhemmilleen, miksi leiri oli olemassa ja keitä varten, nuoret ihmiset kun aina luulevat tietävänsä kaiken paremmin – asia on vain niin, että entisaikaan nuoret olivat tietävinään paremmin hyvän, mutta nyt he olivat paremmin selvillä pahasta.” (s. 87)

On nuori neito Helwig, jota elämä kutsuu rakastamaan ja jota nuorisokasvatus on jo muovannut.

”Hänen sydäntään ahdisti hiukan. Miksi tänä iltana oli vapaata? Hänen oli ikävä tuttua seuraa, melua, kilpaleikkejä ja marsseja. Hän oli kasvanut isoksi trumpettien, fanfaarien, heil-huutojen ja marssinnan hurjassa melskeessä. Tänä iltana oli kaikki yhtäkkiä tauonnut kahdeksi minuutiksi, kaikki soitto ja rummutus, niin että kuuli kaikki ne hienot sävelet, joita muutoin ei kuullut.” (s. 88)

Tai teini-ikäinen rouva Else, joka innokkaana pyrkii täyttämään aviovaimon normia. Kahvikutsuilla hän istuu ylpeänä suvun naisten joukkoon ja vihkisormuksella varustetulla ”kiinteälihaisella lapsenkädellään” kurottaa tyytyväisenä ottamaan omenakakkua.

Seghers kiteyttää muutamaan riviin totalitaarisen kasvatuksen tuloksen:

”Kaikki nuo tuolla ulkona seisovat nuoret tytöt ja pojat olivat Hitlerjugendin ja työpalvelun ja sotaväen läpi käytyään kuin niitä sadun lapsia, joita pedot kasvattivat, kunnes he olivat valmiit raatelemaan oman äitinsä.” (s. 173)

Mainzissa juutalaiseen perheeseen syntynyt, humanistisen yliopistosivistyksen hankkinut, 28-vuotiaana kommunistipuolueeseen liittynyt Seghers (oik. Netty Reiling Radványi, 1900-1983) oli jo varhain Gestapon silmätikkuna. Hollantilaiselta 1600-luvun alun taidemaalarilta omaksumallaan taiteilijanimellä hän kirjoitti profeetallisen varoittavia sanoja natsi-ideologiasta ja joutui kuulusteluihin ja pidätetyksi. Hän pakeni perheineen vainottuna kotimaastaan, ensin Pariisiin, ja kun natsien alue laajeni sinnekin, Meksikoon.

Sodan jälkeen hän palasi Saksaan, Berliiniin. Hän sai laajasta kirjallisesta tuotannostaan useita palkintoja, olipa ehdolla kirjallisuuden Nobelin saajaksikin vuonna 1967. Hänelle myönnettiin Jenan yliopiston kunniaprofessuuri ja Mainzin kunniakansalaisuus. Hänet on haudattu Berliiniin. Samassa kaupungissa osoitteessa Anna-Seghers-Strasse 81 sijaitsee myös kirjailijan nimikkomuseo.

Seghers kiinnostaa Saksassa yhä uusia yleisöjä. Hänen tekstejään luetaan ääneen ja esitetään näyttämöllä. Myös Seitsemäs risti on aina vain ajankohtainen, muun muassa mielipiteenvapautta, erilaisuuden sietämistä ja yhteisöllisyyden paineita pohdittaessa.

(Taina)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s