Arkadi ja Boris Strugatski: Hankalaa olla jumala (1979)
Tieteiskirjaksi tämä teos pakottaa päähenkilönsä poikkeuksellisten moraalisten kysymysten eteen. Seuraavassa hän pohtii suhdettaan tutkimuskohteisiinsa, suhdetta joka vuosien mittaan on melkoisesti muttunut:
”Syvästä seinäonkalosta astui esiin vartiossa oleva rynnäkkömies kirves lyöntiin valmiina.
– Kielletty, hän ilmoitti synkeästi.
– Mitä sinä ymmärrät, hölmö! sanoi Rumata huolettomasti ja sysäsi hänet kädellään syrjään.
Hän kuuli miten rynnäkkömies tömisteli epäröiden takana, ja äkkiä hän tavoitti itsensä miettimästä sitä miten loukkaavat sanat ja halveksuvat eleet luontuvat häneltä refleksinomaisesti, ettei hän enää näyttelekään ylhäistä röyhkimystä vaan että hänestä on merkittävässä määrin tullut sellainen. Hän kuvitteli itsensä tällaisena Maassa ja häntä alkoi etoa ja hävettää. Miksi? Mitä minulle on tapahtunut? Minne on kadonnut lapsesta pitäen kasvatettu ja vaalittu kunnioitus ja luottamus itsensä kaltaisia olentoja kohtaan, verratonta ihmiseksi kutsuttua olentoa kohtaan?
”Ja minuahan ei auta enää mikään, hän totesi kammoksuen. Minähän vihaan ja halveksin heitä aidosti. Minä voin kuinka paljon hyvänsä perustella tämän vasta ohittamani kaverin typeryyttä ja raakuutta, mainita sosiaaliset olot ja hirvittävän kasvatuksen, kaiken, mitä hyvänsä, mutta nyt näen selvästi, että tämä on viholliseni, kaiken rakastamani vihollinen, ystävieni vihollinen, kaikkein pyhimpänä pitämäni vihollinen. Enkä minä vihaa häntä teoreettisesti, en minään ”tyypillisenä edustajana”, vaan häntä itseään, yksilönä. Minä vihaan hänen kuolaista naamaansa, hänen pesemättömän ihonsa löyhkää, hänen sokeaa uskoaan, hänen vihaansa kaikkea sitä kohtaan mikä ylittää sukupuolitoimintojen ja juominkien rajat.”
Neuvostoliitossa kommunistisen utopiakirjallisuuden parissa uransa 1950-luvulla aloittaneet Strugatskit joutuivat 1960-luvun kuluessa enenevässä määrin sensuurin hampaisiin. He olivat vähentäneet teknologisia painotuksia ja alkoivat heijastaa oman aikansa todellisuutta mielikuvituksellisten elementtien avulla. Kirjojen yleissävy muuttui pessimistisemmäksi. He itse käyttävät myöhemmästä linjastaan nimitystä ”yhteiskuntafantasia”. Niissä tarjotaan nykyhetken ilmiöihin kriittinen näkökulma etäännyttämällä ne kärjistettyinä ja fantasiamaailmaan sijoitettuna. Tämä kirja ilmestyi ensimmäisen kerran 1964 ja nuo elementit näkyvät siinäkin. Se on myös tyypillinen esimerkki veljesten tyylistä, jossa on viitteitä venäläiseen satu- ja kertomusperinteeseen.
Tainan ja Tommin aarrearkku 