Tarkkailijat jumalmoodissa

Teknologisesti korkealle kehittynyt Maa on lähettänyt jo pitkään tarkkailijoita planeetalle, joka ulkoisilta olosuhteiltaan muistuttaa maapalloa, mutta joka kehityksessään on vielä jossakin keskiajan ja barbarian rajamailla feodalismia muistuttavissa olosuhteissa kaikenlaisen henkisen takapajuisuuden viettäessä riemujuhlaa. Jotkut keskiajan asiantuntijat ovat todenneet kirjan kuvauksesta, ettei silloinkaan sentään noin kurjaa ollut. Tarkkailijoilla on koruun piilotettu kamera, jolla he lähettävät kuvaa Maahan. Heillä ei ole kuitenkaan oikeutta puuttua asioiden kulkuun. Siis periaatteessa. Kirja näyttää, miten henkisesti korkeammalla tasolla oleva sivulliseksi pakotettu voi kärsiä, kun joutuu todistamaan ympärillä rehottavaa typeryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta. Ja miten tuo tilanne pitkittyessään alkaa vaikuttaa ajattelutapoihin.

Maasta tulleet ”jumalat” ovat paikallisiin asukkaisiin nähden ylivoimaisia tiedoiltaan ja taidoiltaan. Niin ylivoimaisia, että eräitä paikallisia viranomaisia alkaa vahvasti epäilyttää. Don Reba, kruunun kaikkivoipa turvallisuusministeri oli pitkään seurannut Rumatan toimia. Viiden vuoden aikana Rumata kävi hänen laskujensa mukaan 126 kaksintaistelua, mikä jo sinänsä oli huomattavan korkea määrä vaikka kyseessä oli maineestaan erityisen herkkä vale-aatelinen tuittupää. Aivan käsittämätöntä oli se, ettei noissa taisteluissa ollut kukaan kuollut:

”Muutamia nyrjähtäneitä käsiä, muutamia kuristettuja kauloja, muutamia irti lyötyjä hampaita ei oteta tässä lukuun…ja nyt te olette tässä! Kuitenkaan te ette voinut olla tietämättä että te taistelitte omasta hengestänne. Te olette mestari. Te olette epäilemättä Imperiumin paras miekka. Te olette epäilemättä myynyt sielunne paholaiselle, sillä vain helvetissä yksin voi oppia näitä uskomattomia, satumaisia taistelukeinoja. Olen valmis jopa otaksumaan, että tämä taito on annettu teille vain ehdolla ettette tapa. Vaikka on vaikea kuvitella miksi paholainen on tarvinnut tällaisen ehdon.”

Don Reba oli havainnut toisenkin raskauttavan seikan. Maasta tulleet Tarkkailijat rahoittivat toimintaansa väärentämällä itse tarvitsemansa kultarahat:

”Hän avasi pöydälle paperien alle hautautuneen lippaan ja nosti sieltä kourallisen kultakolikoita joihin oli lyöty Pitz IV:n profiili.
– Jo yksin tämä antaisi riittävän aiheen polttaa teidät roviolla! don Reba huusi. – Tämä on paholaisen kultaa! Ihmiskädet eivät pysty valmistamaan näin puhdasta metallia!
Don Reba porasi Rumataa katseellaan. Totta, mietti Rumata suopeasti, tarkka mies. Sitä emme todellakaan tulleet ajatelleeksi. Ja hän on ensimmäisenä huomannut asian. Se on otettava huomioon…”

Strugatskien perhe koki Leningradin piirityksen toisessa maailmansodassa. Arkadi pakeni kaupungista isänsä kanssa, mutta isä kuoli pakomatkalla. Armeijassa ollessaan Arkadi opiskeli japania ja toimi japaninkielen tulkkina. Sittemmin hän oli kustannustoimittaja ja käänsi myös englanninkielisiä tieteiskirjoja. Boris jäi äitinsä kanssa kaupunkiin. Hänestä tuli tähtitieteilijä ja ohjelmoija Pulkovon observatoriossa Leningradissa. Nuo kokemukset ja toisiaan sopivasti täydentävä humanistis-tekninen yhteistyö nostivat tämän parivaljakon venäläisen tieteiskirjallisuuden ehdottomaan kärkeen.

Tommi