Suomalaisten kirjeiden lumo

Forss, Timo Kalevi: Unohtumattomia kirjeitä Suomesta. Like 2020.

Tämä kirjeiden kokoomateos on kulttuuriteko. Yksien kansien sisällä toinen toistaan mielenkiintoisempia kirjeitä paitsi Suomen kohtalonhetkistä myös politiikan ja kulttuurin merkkihenkilöiden vaiheista ja aivan tavallisten ihmisten käännekohdista.

Ajallisesti kirjeet ulottuvat 1830-luvulta syksyyn 2019. Jotkin kirjeet ovat pareittain, kuten pääministeri Churchillin salainen kirje sotamarsalkka Mannerheimille ja tämän vastauskirje. Viestittely koski Englannin toivetta saada Suomi luopumaan taistelusta Neuvostoliittoa vastaan (1941).

Parina ovat myös Risto Rytin yksityinen kirje Hitlerille ja tämän vastaus (1944) liittolaisuussuhteista. Ryti ei toiminut Suomen valtion nimissä, vaan yksityisesti, ja maksoi toiminnastaan sittemmin sotaoikeudessa.

Monesti kirjeiden fyysinen asukin säväyttää. Veritahrainen Eugen Schaumanin kirje venäjän tsaari Nikolaille todistaa Suomen tunnetuimman poliittisen murhan taustoista. Sotarintamalla 1944 sotilas kuljettaa mukanaan vaimonsa kirjettä; sotilas haavoittuu kranaatista ja sirpaleet rei’ittävät kirjeenkin. Pentti Saarikosken huuruisessa 1960-luvun Prahan-kirjeessä erottuu punaviinitahra.

Kirjeiden todistusvoima lumoaa, ne vievät ihmeellisesti kirjoittajien luo ja lähelle, etenkin tavallisten ihmisten kirjoittamat. Niiden lähteenä Postimuseo on antanut arvokasta apua. Joukossa on lastenkin kirjoittamia rivejä. Aivan riipaisevalta tuntuu kouluikäisen Marjan kirje ystävälleen (1967). Tyttösten piti perustaa askartelukerho, mutta siitä ei tullut mitään, koska Marjan sisar Marke menehtyi auton alle pikatiellä.

Martta Koskinen oli viimeinen Suomessa kuolemaantuomittu nainen. Hänet tuomittiin kommunistina maanpetoksesta ja teloitettiin syyskuussa 1943. Hän kirjoitti viimeisenä iltanaan useita kirjeitä. Koskisen mielenhallintaa voi ihmetellä; hän hyväksyy tilanteensa eikä syyttele ketään.

”Olen jo kerran kirjoittanut, että minun kohtaloani ajatellen ei saa kirota ketään vihata ketään eikä puhua kostosta. Me ihmiset olemme hiekkajyväsiä elämän maantiellä ja itse elämä vierii ylitsemme eteenpäin ja mitään ei tapahdu ilman tarkoitusta ja turhan tähden.” (s. 136)

Tove Janssonin kirjeestä Atos Wirtaselle elokuulta 1943 selviää, että nuori taiteilija raatoi maatöissä Helsingin maalaiskunnassa Tapanilassa naisille määrätyssä sota-ajan työpalveluksessa, kärsi maaseudun ankeudesta ja kaipasi kaupunkiin maalaamaan. Kirjeessä on hienoja piirroskuvia, vaikka tunnelma peltotöissä onkin ankea. Jansson on piirtänyt rintavan tädin, joka mahtavana ja tärkeänä nojautuu ruokalautasensa ääressä kyyhöttävän Toven ylle.

Atos Wirtanen oli Janssonin miesystävä, vasemmistointellektuelli ja kansanedustaja ja Nuuskamuikkusen esikuva. He haaveilivat yhdessä taiteilijayhteisöstä, joka perustettaisiin Marokon Tangeriin; Tove piirtää sen, ja Atoksen tuleva työhuone-torni muistuttaa aivan muumitaloa! Juuri Wirtasen aloitteesta Tove Jansson julkaisi ensimmäiset muumisarjakuvansa miesystävänsä päätoimittamassa Ny tid -lehdessä vuonna 1947.

Tietysti Unohtumattomia kirjeitä Suomesta sisältää myös Urho Kekkosen kuuluisan ”saatanan tunarit”-myllykirjeen kansleri Veli Merikoskelle vuodelta 1975. Kyse oli julkilausumasta, jossa Merikoski ja 25 muuta herkullista arvostelivat poliittisia virkanimityksiä juuri, kun UKK oli nimittämässä Erkki ”Pirre” Huurtamoa Kymen läänin maaherraksi. (Kuten vaikkapa Veikko Huovisen Rasvamaksasta muistamme, 1970-luku oli julkilausumien kulta-aikaa.)

”Mutta jos te saatanan tunarit ette olisi tätä verratonta julistustanne saattaneet ilmoille, olisin ehkä ehtinyt sisäasiainministerin ehdotuksesta nimittää Erkki Huurtamon Kymen läänin maaherraksi.

Mutta nyt! Jos nimitän Huurtamon, ulvoo koko lehdistö, että alkaapa se auttaa, kun kansamme vastuuntuntoinen parhaimmisto selkeästi sanoo, miten yhteisiä asioita on hoidettava.” (s. 206)

Nimitys toteutui joka tapauksessa.

Sataan kirjeeseen mahtuu taiteilijaelämää, politiikkaa, kulttuurin pyrkimyksiä yritteliäine bändeineen ja faneineen. Lukuelämys on mentaalinen myrsky, myönteisessä mielessä.

Kirjailija Katja Kettu kirjoitti 15-vuotiaana kirjeen tulevaisuuteen 35-vuotiaalle minälleen. Varhaisesta kirjailijankutsumuksesta todistava kirje on hieno, siinä on sekä teini-iän tinkimättömyyttä että yllättävää kypsyyttä ja suvaitsevaisuutta.

”Jos luet tämän, sinä 35-vuotias, niin se ei tarkoita, että tahtoisin lähettää viestin epäonnistuneesta elämästäsi. Muistutus vain siitä, että minäkin olin kerran olemassa. Haikeaa, eikö totta?” (s. 229)

Sen sijaan en jaksanut innostua Sofi Oksasen ylipitkästä nuhdekirjeestä Melania Trumpille (2017), ja myös Arno Kotron huolestunut vuodatus uudelle opetusministerille Li Anderssonille (2019) vain on liian pitkä.

Kirja päättyy valikoituihin twiitteihin (mm. Pirkka-Pekka Peteliuksen anteeksipyyntö saamelaisille, Sanna Marinin ylpeys kaupan kassan ja muiden työläisten mahdollisuuksista), ja viimeinen kirje on vuodelta 2019, Aki Kaurismäen Sauli Niinistölle osoitettu luopuminen taiteen akateemikon arvonimestä vastalauseena ”Suomen nykyisen hallituksen metsä- ja kaivospolitiikalle sekä sen toteuttamille koulutuksen, humanitaarisen avun ja rauhantyön leikkauksille” (s. 268).

Teoksen hienosta ulkoasusta vastaa Tuomo Parikka. Jokaisesta kirjeestä esitellään kuva alkuperäisestä liuskasta, pahvista, sähköisestä viestistä, mikä milloinkin on kyseessä. Albert Edelfeltin kirje sisarelleen Berthalle on kuvituksineen pieni taideteos. Käsin kirjoitettujen kirjeiden käsialatkin tarjoavat mielenkiintoista tutkittavaa. Varmaan grafologiasta jotakin ymmärtävät saavat niistä paljonkin irti.

On erinomainen idea kertoa lyhyesti jokaisen kirjeen lähetystilanteesta. Loistokkaan kirjan ainoa miinus tulee näistä taustoittavista kursiiviosuuksista, sillä niissä on häiritseviä virheitä.

Nopeasti kirjoitetussa ja virheitä vilisevässä kirjeessä mainintaan Kariniemen sivistynyt tausta. Todellista ovat herkkua ovat Setälän luonnehdinnat Kariniemestä…” (s.180)

Kannattaisi korjata toiseen painokseen lapsukset kursiiviosuuksista sivuilta 92, 140, 146, 151, 180, 182 ja 236. Joka tapauksessa näine hyvineenkin mainio lahjakirja ylioppilaalle, valmistuneelle tai pyöreitä vuosia täyttävälle.

Taina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s