Teeseremonia ilman vettä

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (Kustannusosakeyhtiö Teos, 2012)

   "Lyhdyn valo poimuttui isän kasvoilla, kun hän hymyili, ja sitten, hitaasti, hymy kuivui pois.
   'Olet seitsemäntoista ja täysi-ikäinen, ja tarpeeksi vanha ymmärtääksesi sen, mitä aion sinulle kertoa', hän sanoi. 'Tätä paikkaa ei ole. Tämä lähde ehtyi kauan sitten. Niin tarinat kertovat, ja niin uskovat nekin, jotka tuntevat toisia tarinoita, sellaisia joiden mukaan lähde tunturin sydämessä antoi kerran vettä koko kylälle. Muista se. Tätä lähdettä ei ole.'
   'Muistan', sanoin hänelle, mutta ymmärsin vasta myöhemmin, millaisen lupauksen olin tehnyt. Hiljaisuus ei ole tyhjää tai aineetonta, eikä sitä tarvita kesyjä asioita kahlitsemaan. Usein se varjelee voimia, joilla on valta särkeä kaikki."

Hiljaisuus varjelee voimia, joilla on valta särkeä kaikki. Emmi Itärannan 10 vuotta sitten julkaistu synkkä kirja tulevaisuudesta käy koko ajan ajankohtaisemmaksi. Hiljaisuus kirjassa on monitahoista. Ensinnäkin on päähenkilön Noria Kaition säilytettävä oma salaisuutensa. Tieto salaisesta lähteestä on raskauttava vesirikos maailmassa, jossa sotilashallinnon säännöstelemästä vedestä on pula. Seurauksena on kuolemantuomio. Toisen tason hiljaisuus johtuu juuri sotilashallinnon toimista. Tiedonvälitys ja koko yhteiskunta on niin tiukassa kontrollissa, että mielipiteiden ilmaisut ja normaali ihmisten kanssakäyminen on tukahdutettu. Paperipulan takia lähes kaikki kirjat ovat hävinneet. Elektronisten laitteiden viestejä ja historiallisia tapahtumia muokataan tarpeiden mukaan. Ei voi luottaa mihinkään eikä kehenkään. Kolmas hiljaisuus syntyy tuhosta, joka luontoa on kohdannut. Pahinta kirjassa onkin se, mistä siinä ei voi kertoa.

Luonto tarvitsee ihmisiä kirjoittamaan puolestaan. Sen voi tehdä kuten Pentti Linkola tai vastaavat dystopian kuvaajat näyttämällä miten hirveitä me luonnolle teemme. Sen voi tehdä myös kaunokirjallisesti kuten Emmi Itäranta. Hän ei maalaile tulevaisuuden kauhukuvia tämän hetkisestä näkökulmastamme. Hän vain kuvaa millaista elämä voisi olla tuollaisessa maailmassa, olosuhteissa joita juuri nyt olemme luomassa jälkeemme tuleville.

   "Vanhassa kartassa pohjois- ja etelänapa olivat väriltään valkoisia. Tiesin, että se kuvasi jäätä, jota oli joskus kutsuttu ikijääksi, kunnes kävi ilmi, ettei se ollutkaan ikuista. Entismaailman ajan lopulla maapallo oli lämmennyt ja merenpinnat nousseet nopeammin kuin kukaan oli osannut ennustaa. Myrskyt raastoivat mantereita ja ihmiset pakenivat kodeistaan sinne, missä tilaa ja kuivaa maata vielä oli. Viimeisissä öljysodissa tapahtui onnettomuus, joka saastutti suurimman osan entisten Norjan ja Ruotsin vesivaroista ja teki alueista asuinkelvottomia.
   
"Seurannutta vuosisataa nimitettiin Hämärän vuosisadaksi, ja sen aikana öljy oli kulunut loppuun. Suuri osa entismaailman teknologiasta katosi vähitellen. Selviytyminen nousi kaiken muun edelle. Kaikki, mitä ei pidetty välttämättömänä jokapäiväiselle hengissä pysymiselle, haipui pois."

Maailma ilman lunta ja talvea; metsät ja vähäiset jäljellä olevat järvet vartioituja ja siviileiltä kiellettyjä; massiiviset paarmalaumat ja ruokaviljelmät. Jättimäiset kaatopaikat, joilla ihmiset kaivelevat käyttökelvottoman tekniikan romuja löytääkseen johonkin tarkoitukseen soveltuvia osasia. Metallia sieltä ei juuri löydy, sillä armeija on sulattanut kaikki käyttökelpoisimmat osat, mutta muovia riittää: "Romumuovi ei kuitenkaan tuntunut loppuvan koskaan, sillä entismaailman muovi kesti vuosisatoja hajoamatta, toisin kuin meidän. Suurin osa siitä oli niin huonolaatuista tai pahoin vahingoittunutta, ettei siitä voinut muokata mitään käyttöön kelpaavaa, mutta toisinaan jos kaivoi syvemmälle, saattoi löytää aarteita." 

Tällaisessa maailmassa, jossa vesi on valtaa, päähenkilö yrittää jatkaa isänsä teeseremoniaa salaisen lähteen avulla. Sen vesi on laadultaan ensiluokkaista, toisin kuin se kura, jota armeija omista varastoistaan säännöstelee kansalaisille. Kirjan teho kasvaa, kun synkkä ympäristö ja tapahtumat punotaan yhteen tieteiskirjaksi poikkeuksellisen kauniin kielen avulla. Ahdistavat olosuhteet ovat taustaa, johon päähenkilöt ovat pakosta kasvaneet. Seuraavassa Noria ja hänen isänsä siivoavat taloa äidin lähdettyä mantereen toiselle laidalle tutkijan töihin.

"Neljäntenä päivänä lähdön jälkeen siivosin taloa hiki hatussa. Isä näki minun kantamassa vesisankoa, juuriharjaa ja kosteita riepuja kohti äidin työhuonetta. Kun laskin ne lattialle ja työnsin huoneen oven auki, hän sanoi:
   'Älä.'
   Katsoin häntä ja sitten katsoin pois, sillä en halunnut nähdä hänen ilmettään.
   'Anna sen jäädä ennalleen', hän sanoi.
   'Jos niin haluat', vastasin, mutta ajattelin: ei se voi pysyä sellaisena. Ei, vaikka sinä niin haluaisit, ja vaikka minä niin haluaisin. Pöly kerääntyy hyllyjen jalkoihin ja hämähäkit kutovat verkkoja nurkkiin ja kirjojen sivut kellastuvat vaitonaisina kansien välissä. Ikkunoiden lasi valuu kuin hidas sade, vaikka emme sitä näe, ja maisema ikkunan takana on joka päivä toinen: valo lankeaa eri kulmasta, tuuli tempoo puun oksaa nopeammin ja hitaammin, lehden vihreys pakenee pois ja rungolla kulkee yksi muurahainen enemmän tai vähemmän. Vaikka emme sitä heti näe, se kaikki tapahtuu, ja jos katsomme muualle riittävän pitkään, emme enää tunne huonetta ja maisemaa samaksi, kun lopulta katsomme niitä taas. Tämä talo on toinen hänen lähdettyään, ja me kumpikin tiedämme sen."

Kirjan mielenkiintoisiin teemoihin kuuluu pohdinta, kenelle vesi kuuluu. Norian vanhemmilla on asiasta eri näkemykset. Isä on vakuuttunut, että armeija kaappaa lähteen, jos sana siitä leviää. Teemestarit, veden vartijat, ovat kautta historian varjelleet omia lähteitänsä. Äidin mielestä on kyseenalaista, että tällaista tietoa pimitetään, kun kyläläiset joutuvat henkensä uhalla rakentamaan laittomia vesijohtoja pysyäkseen hengissä. Ongelma kaatuu Norian syliin ja sen paljastumisella on ratkaiseva merkitys hänelle.

Muistan hyvin miten tästä kirjasta puhuttiin paljon sen ilmestymisen aikaan. Se voitti kirjallisuuspalkintoja ja se on käännetty parillekymmenelle kielelle. Nyt se tuli lukulistalle syksyn uutuuselokuvan takia. Kirjaan perustuva Saara Saarela elokuva Veden vartija valmistui vuosien työn jälkeen. Kuuntelin Areenasta ohjelman Kirja vs. leffa (1.9.2022), jossa keskustellaan kirjan muokkaustyöstä. Käsikirjoittaja Ilja Rautsin kommentti ohjelmassa ratkaisi asian. Tällainen kirja on ehdottomasti luettava:

"Emmi kirjoittaa niin hyvin ja tarkasti, että se vaikuttaa täysin vaivattomalta, vaikka siinä on ihan uskomaton työstämisprosessi taustalla. Välillä Emmin kirjoissa on sellaisia lauseita, että mä vaan pysähdyn siihen, että tämä oli täydellinen lause ennen kuin jatkan lukemista seuraavaan."

On helppoa yhtyä Ilja Rautsin näkemykseen, että kirjassa kaiken taustalla tuntuu olevan vahva melankolia. On tunne siitä, että olemme kadottaneet jotain sekä yhteiskuntana että yksilöinä. Siitä syntyy taustalla vaikuttava suru. Mutta sitten on kuitenkin myös pieni toivonkipinä. Rautsi sanoo, että elokuvan piti kuvastaa samaa melankolista toivoa. Se onnistui, vaikka vesipula elokuvassa on niin paha, että eräs teeseremonia jouduttiin toteuttamaan ilman vettä. Siitä otsikko.

Meillä on vielä mahdollisuus vapaan vedenkäytön ylellisyyteen. Siksi aamuinen kahvinkeitto sujuu puolihuolimattomasti automaatilla. Mutta iltateen valmistamiseen minun on tämän kirjan jälkeen keskityttävä paljon tarkemmin:

   "Kun isä oli toivottanut Taron tervetulleeksi kumarruksella, hän meni vesihuoneeseen ja palasi sieltä hetken kuluttua pata mukanaan. Hän asetti sen lattian tulisijasyvennykseen kuivatun turpeen päälle ja sytytti turpeen tulensytyttimellä. Piikivet rätisivät toisiaan vasten. Kuuntelin heidän vaatteidensa kahinaa, kun hän meni uudelleen vesihuoneeseen ja palasi kantaen puista tarjotinta, jolla oli kaksi teekuppia ja kaksi teepannua, suuri metallinen ja pieni savesta tehty. Hän laski tarjottimen lattialle tulisijan viereen ja asettui istumaan niin, että saattoi nähdä veden padassa. Tiesin majuri Bolinin suosivan vihreää teetä, jota varten vesi ei saanut olla liian kuumaa. 'Kun pystyt laskemaan kymmenen pientä kuplaa padan pohjalla, on aika nostaa vesi teepannuun', isä oli opettanut. 'Viisi on liian vähän ja kaksikymmentä on liikaa.'"


Tommi