Vapiseva Eurooppa : mitä seuraa eurooppalaisen politiikan kaaoksesta. Toim. Antti Ronkainen ja Juri Mykkänen. Vastapaino 2019.
Tämä oli vasta alkua: vuonna 2019 Eurooppa toipui eurokriisistä, vuoden 2015 pakolaiskriisistä ja vuoden 2016 brexitistä. Vapiseva Eurooppa -kirjan esipuheessa todetaan kriisien kärjistäneen entisestään Euroopassa vallinneita vastakkainasetteluja. Niitä olivat, ja ovat, pohjoisen ja etelän taloudellisen yhteisvastuun jännitteet sekä toisaalta läntisen ja itäisen Euroopan ihanteiden vastakohtaisuus liberaalin demokratian ja nurkkakuntaisen kansallismielisyyden välillä.
Kirja sisältää yhdeksän asiantuntijaesseetä teemoinaan muun muassa pakolaiskysymys, EU:n itäisten jäsenvaltioiden demokratiaongelmat, populismin nousu, eurooppalaisen sosiaalidemokratian kriisi sekä eurovaluutan asema.
Euroopan unionin ongelma tuntuu olleen liiallinen kohteliaisuus ja luottavaisuus. Kun Venäjä otti haltuunsa Krimin niemimaan vuonna 2014, EU reagoi pakotteilla, jotka olivat yhteisölle radikaaleja, mutta eivät johtaneet toivottuun tulokseen. Juha Jokela kirjoittaa EU:n ulkopolitiikkaa käsittelevässä esseessään: ”EU:n kyky asettaa tuntuvia talouspakotteita naapurisuurvaltaa ja keskeistä kauppakumppania kohtaan on merkittävä poliittisen yhtenäisyyden ja voiman osoitus, erityisesti kun huomioidaan jäsenvaltioiden eriävät Venäjä-näkemykset. Venäjän vastapakotteista ja painostuksesta huolimatta EU:n asettamat pakotteet ovat myös pysyneet voimassa vuodesta 2014 lähtien. Niiden uusimista tarkastellaan kaksi kertaa vuodessa.”
Nyt (heinäkuussa 2022) tiedämme, että Krim oli vasta alkua. Venäjä yrittää saada haltuunsa yhä lisää alueita kadehtimaltaan Ukrainalta ja aloitti siksi hyökkäyssodan viisi kuukautta sitten. EU:n keskeinen kauppakumppani Venäjä kiristää maakaasulla etenkin Saksaa, jonka vanhakantaisille rakenteille sekä teollisuudessa että ihmisasumuksissa kaasu on elintärkeä, ja näistä kamppailusta Suomikin saa osansa kaasua toimittavan Uniper-yhtiön takia.
Euroopan unionia ja rahaliittoa on yhä vaikeampi hallita sen omien arvojen, ihanteiden ja sääntöjen mukaan. Kuten olemme nähneet, jotkin valtiot pompsahtavat toistuvasti otsikoihin uhmatessaan EU:n pelisääntöjä. Itsevaltainen johtajuus on monien kansalaisten mieleen. Katalin Miklóssy, itäisen Euroopan poliittisen historian yliopistotutkija, toteaa itäisten maiden haastavan lännen edustaman demokratian, markkinaliberalismin, yksilöllisyyden ja ihmisoikeusperiaatteet.
”Alati voimistuva kansalliskonservatiivinen trendi sopii hyvin yhteen – – konservatiivisen oikeusvaltiokäsityksen mukaisen tiukasti keskitetyn valtion ideaalin kanssa. Kansalaisistaan huolehtiva valtio henkilöityy vahvan johtajan ihanteeseen. Tällaisia vahvoja johtajia tarvitaan kansakuntien kohdatessa ’kriisejä’, joiksi voidaan nimittää lähes mikä tahansa kansainvälinen tai kansallinen ongelmatilanne. Kriisit eivät anna tilaa demokraattiselle prosessille eli julkiselle keskustelulle ja konsensuksen saavuttamiselle, koska ne vievät liikaa aikaa ja ovat siten tehottomia ratkaisemaan ongelmia. Näin kriisejä voidaan hyödyntää yhtenä keinona vaatia laajaa toimintavapautta johtajille ja valtaeliitille.”
Itäisissä demokratioissa, kuten Bulgariassa, saatetaan jopa suhtautua EU:hun kuten aikoinaan Neuvostoliittoon: vastenmielisenä käskyttäjänä, jonka määräyksistä piittaamattomuus on maan tapa.
Jouko Jokisalo arvioi kirjoittaessaan äärioikeiston noususta, että nykyinen meno vaarantaa yhden EU:n alkuperäisistä tavoitteista, nimittäin fasismin ja rasismin torjumisen. Menossa on vaarallinen kehitys ”kohti sosiaalisen putoamisen, prekarisaation ja polarisoitumisen yhteiskuntaa”. Siirrytään epävarmuuteen ja päämäärättömyyteen. Merkillepantavaa on sekin, että enää ei päde vanha ajatus demokratian ja kapitalismin kytkystä toisiinsa. Italialainen filosofi Antonio Gramsci puhui ”hirviöiden aikakaudesta”, jolloin vanha kuolee eikä uusi ole vielä syntynyt; nousee vaarallisia yhteiskunnallisia sairausilmiöitä. Näihin voidaan lukea autoritaarisen kapitalismin voimistuminen Venäjällä, Kiinassa, Turkissa, Itävallassa, Italiassa, Unkarissa ja Puolassa.
Euroopan ja EU:n tilannetta ei erityisesti helpota alueen perinteinen monimuotoisuus. Kuten Emilia Palonen ja Tuija Saresma toteavat, eurooppalaisten arvojen määrittely on haastavaa, kun maanosassa ”puhutaan yli kahtasataa kieltä, tullaan hyvin erilaisista kulttuuripiireistä, tunnustetaan eri uskontoja ja näytetäänkin monenlaisilta”.
Ivan Krastev kirjoittaa pakolaisongelmasta, joka koettelee koko EU:n ajatusrakennelmaa. Siirtolaisia ja pakolaisia on nyt liikkeellä kymmenin miljoonin. ”Euroopan ulkorajan ylittäminen on houkuttelevampaa kuin mikään utopia.” Vanhojen siirtomaavaltojen alusmaiden väki ynnä Lähi-idän väki vaatii suojelua Euroopassa (toisen maailmansodan jälkeiseen tilanteeseen laaditun ja auttamatta vanhentuneen YK:n pakolaissopimuksen perusteella), mutta ei välttämättä tahdo omaksua meille tärkeitä periaatteita, kuten monimuotoisuutta, suvaitsevaisuutta ja keskustelua.
Puhutaan lopuksi vielä euroalueesta ja Euroopan taloudesta. Sen suhteen Timo Miettinen, ansioitunut ja tv:stäkin tuttu asiantuntija esittää Vapiseva Eurooppa -kirjassa kolme mahdollista tulevaisuuden skenaariota.
1) Syvenevä integraatio, joka voisi tarkoittaa budjettiohjauksen tiivistämistä ja velkajärjestelymekanismin luomista. (Koronapandemian nimissä tapahtunut yhteinen velanotto, ”elpymisväline” edustanee tätä.) 2) Stagnaatio eli pysähtyneisyys. Euroalue jää peruspiirteissään nykyisen kaltaiseksi, kriisimaiden pankeissa oleville valtionlainoille ei tehdä mitään, ja seuraavan kriisin iskiessä Euroopan keskuspankki tulee jälleen elvyttämään. 3) Purkamisen skenaario. Maat ovat enemmän vastuussa omasta finanssipolitiikastaan. Jotkin maat voivat luikahtaa ulos eurosta tai jopa koko euroalue hajota.
Kaiken pessimismin jälkeen on hyvä muistaa, että eurooppalaisen integraation saavutukset ovat kiistämättömiä: oikeusvaltiokehitys, vapaa liikkuvuus ja lähialuepolitiikka. Euroopan unionin puolustajia tarvittaisiin aktiivisesti kertomaan näistä asioista, ettei mediassa vellova yksipuolinen viesti värittäisi koko kuvaa.
Taina
Tainan ja Tommin aarrearkku 