Robert Åsbacka : Torin laita (suomentanut Katriina Savolainen. Schildts, 2007)
”Hampurilaispihvin on oltava pelkistetty, hän sanoo, sen on oltava tiivis. Täytyy voida katsomatta tietää milloin hampaat osuvat lihaan. Sen vuoksi on myös tärkeää että sämpylä on oikea, nakkisämpylä ei kelpaa tähän, meidän on kurotettava korkeammalle.
Roger havainnollistaa millaiselta hänen mielestään oikean hampurilaisen puraisemisen on tunnuttava. Hän ummistaa silmänsä. Hän näyttää melkein kauniilta. Niin kauniilta kuin Roger Jansson voi näyttää.
Sen on oltava yksinkertaista, hän sanoo, sen on oltava tiivistä, sen on oltava maukasta. Oikeassa hampurilaisessa on oltava vain välttämättömät maut, ja makujen on erotuttava toisistaan, samalla tavalla kuin raaka-aineiden on erotuttava toisistaan. Tarvitaan sisältöä ja tarkkuutta.
Se tarkkuus, Roger sanoo, on mennyt hukkaan, ja sisällön puute on korvattu määrällä.”
Roger Jansson, entinen laivakokin apulainen, virkaheitto matruusi, joka oli joutunut vasten tahtoaan keittiöön ja saanut potkut poltettuaan marihuanaa miehistön vessassa, oli huolestunut. Hän oli palannut kotiseudulle Skoghalliin, pienelle kuihtuvalle teollisuuspaikkakunnalle Värmlantiin. Rakennemuutos oli iskenyt pahasti täälläkin ja pieni kaupunki eli säästöliekillä. Torin varrella seisova perinteinen Erlandssonin grilli oli suorastaan masentava näky. Isä-Göstan jälkeen hänen poikansa Conny piti paikkaa.
Rehellisesti sanoen vuosien saatossa grilli oli mennyt alaspäin. Alamäki alkoi oikeastaan jo Göstan aikana. Sinapista tuli entistä huonompaa, makkaroista ja pihveistä vetisempiä eikä sämpylöissä ollut kehumista. Palvelu oli ollut aina hyvää, mutta nyt Conny oli lakkauttanut senkin. Hänen vaimonsa Elisabet lähti paikkakunnalla edelleen asuvan lapsuudenystävän matkaan. Tytär Agnes jäi äidille. Connyn maailma oli palasina. Roger yritti saada ystäväänsä vähän ryhtiä ja alkoi antaa hienovaraisia vihjeitä, miten kadonnut asiakaskunta voitaisiin houkutella takaisin. Se alkoi sinappireseptistä.
Tainan ja Tommin aarrearkku 