Arvo Tuominen: Riisutut naamiot, särkyneet unelmat. readme.fi 2023.
Miksi ihmeessä Yhdysvaltain ulkoministerin James Bakerin piti vuonna 1990 mennä vakuuttelemaan Venäjän johtajille, että puolustusliitto Nato ei laajene itään päin? Presidentti George Bush oli painottanut Gorbatshoville samaa jo vuoden 1989 puolella. Kun Venäjä aloitti Ukrainan kriisin vuonna 2014, rauhaa yritettiin niin sanotuilla Minskin sopimuksilla, joita ei oikeasti aiottukaan noudattaa; Saksan ex-liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan ex-presidentti Francois Hollande myönsivät myöhemmin, että länsi tuki Minsk II -sopimusta vain saadakseen Natolle lisäaikaa varustaa Ukraina ja kouluttaa Ukrainan armeija, jotta se voisi ottaa takaisin Donbassin.
Vaikka Venäjä on mitä on, niin eihän ole ihme, että se tuntee tulleensa lännen jymäyttämäksi. Sillä Nato todellakin on laajentunut itään aina Suomea myöten, ja Ukrainan selkkaukseen on kietoutunut koko länsi. Nyt Naton juonet ja lännen sekaantuminen kaikkeen ovat osa Kremlin keskeistä propagandaa.
Arvo Tuomisen mielestä sota olisi ollut vältettävissä, mutta ei yritetty tosissaan. Erityisesti Yhdysvallat halusi heikentää Venäjää ja pullistelevaa Vladimir Putinia.
”Sodan kulku on vain Putinin mielestä vahvistanut hänen teoriaansa, sillä Ukrainan armeijan osoittautuminen kovaksi vastustajaksi todistaa hänen mielestänsä vain lännen olevan kaiken takana. Näin siitä huolimatta, että sota paljastaa myös Putinin Venäjän epäonnistumisen, tuhoisan ja traagisen epäonnistumisen”, Tuominen kirjoittaa.
Putin mokasi, koska Venäjän eliitti ei käsittänyt, että 90 prosenttia ukrainalaisista kannattaa itsenäistä Ukrainaa. Ja mitä valehtelemiseen tulee, niin Putin itse julisti vajaata viikkoa ennen hyökkäystä, että Venäjä ei tule aloittamaan sotaa Ukrainaa vastaan.
Kokeneen Venäjä-raportoijan Arvo Tuomisen uutuuskirja Riisutut naamiot, särkyneet unelmat käy läpi Ukrainan konfliktin taustan ja nykytilan ja kurkistaa myös tulevaisuuteen. Noista kiinnostavista ennustuksista tuonnempana.
Putin rinnastaa itsensä Pietari Suureen, mutta monen Venäjä-tuntijan mielestä Nikolai I on se tsaari, johon hän oikeammin vertautuu. Myös Arvo Tuominen on näillä linjoilla. Nikolai I:lle ja Putinille on Tuomisen mukaan yhteistä ”heidän tuntemansa valtava henkilökohtainen vastuu kaikesta, ortodoksisuuteen vetoaminen, oman kehon palvonta, militarismin ihailu ja immuunius uudistuksille”.
”Venäjä näkee itsensä – kuten kautta historiansa – imperiumina, joka kärsii ja uhrautuu muiden puolesta. Venäjä myös uhriutuu, sillä se katsoo, että sitä panetellaan ja ymmärretään tahallaan väärin.”
Venäjä on myös klaaniyhteiskunta, jossa ihmisen elämä on enemmän kiinni kaveruussuhteista kuin siitä, mitä itse osaa. Sukulaisia ja kavereita suositaan ja korruptio on maan tapa.
Venäjää johtavat uskovaiset patriootit, jotka kiroavat länttä, ”Gayrooppaa” ja muuta länsimaista hapatusta. Lännen homo- ja transparaatit edustavat Venäjälle vihattavaa rappiota. Venäjä hellii taas kerran ikivanhaa oppiaan lännestä, joka ”vainoaa” Venäjää.
Erittäin mielenkiintoinen on myös selostus Putinin kolmesta ”kilpimiehestä” Aleksandr Dugin, Jevgeni Prigozin ja Ramzan Kadyrov. Tuoreeseen kirjaan on ehtinyt mukaan Prigozinin juhannuskapinakin.
Tuomisen mukaan Venäjällä taantumusta seuraa modernisaation aalto ja itään kääntymisen jälkeen on lännen vuoro. Heiluriliike jatkuu ääripäästä toiseen kuluttaen uskomattoman määrän inhimillistä ja taloudellista energiaa, ”mutta matka ei taitu juuri lainkaan”.
Eihän Ukrainakaan ole mikään pulmunen. Korruptio rehottaa, ja monien mielestä valta-asema on noussut presidentti Zelenskyille päähän. Maa on jakautunut Eurooppa-mielisiin ja raskaan teollisuuden itämielisiin. Jo ennen Venäjän hyökkäystä maa oli vajonnut Euroopan köyhimmäksi maaksi.
Sitten niihin tulevaisuudenkuviin. Arvo Tuominen ennustaa, että sodan häntä tulee olemaan pitkä. Ukrainalaiset tulevat vihaamaan venäläisiä sukupolvien ajan. Kun pöly laskeutuu ja jälleenrakennus alkaa, niin Ukrainan sisäiset ristiriidat nousevat väistämättä esiin. Kysytään myös, ”kannattiko mahdollisesta Nato-jäsenyydestä maksaa niin suuri hinta”.
Tuominen visioi niin ikään, että Venäjällä tullaan kysymään, kannattiko ”aivokuolleeksi” pilkatun Naton mahdollisen laajenemisen tähden ryhtyä tuhoisaan sotaan vai olisiko kannattanut yrittää diplomaattisia keinoja.
Tuominen on optimistinen Venäjän mahdollisuuksien suhteen, vaikkakin hän tietää, että venäläiset eivät ole kovin innokkaita rakentamaan kansalaisyhteiskuntaa ja ottamaan vastuuta maansa tekemisistä. Venäläiset ovat myös niin konservatiivisia, että brititkin kuulemma tuntuvat heihin verrattuna radikaaleilta.
Arvo Tuominen tuntee aiheensa. Hänen asiantuntemuksensa yhdistyneenä hieman sarkastiseen, ytimekkääseen tyyliin tuo lukijalle mielihyvää. Jospa vain kirja ei vilisisi ärsyttäviä kirjoitusvirheitä, kuten lyhenteistä puuttuvia kaksoispisteitä ja virheellisiä isoja kirjaimia. Kuuluisasta Kerenski-pilkkalaulusta puuttuu kokonainen rivi – eli jälleen kerran kirja, joka olisi hyötynyt napakasta ammatti-ihmisen, esimerkiksi toimitussihteerin, suorittamasta läpiluvusta.
Ukraina-aiheisia tietokirjoja on vuonna 2014 käynnistyneen kriisin jälkeen ilmestynyt suomeksikin melkoinen joukko. Nostan tähän pari teosta, joita on käsitelty tässä blogissamme Tainan ja Tommin aarrearkku.
Ukraina on tärkeä maailman vilja-aitta, jonka maineikkaaseen mustaan maaperään moni ahne on iskenyt silmänsä.
Tommi esitteli toukokuussa Elina Grundströmin teoksen Ukrainan musta multa, joka käsittelee juuri tätä puolta Ukrainasta. Kirja on juuri nyt ehdolla kulttuurilehti Kanavan vuoden tietokirjapalkinnon saajaksi perusteluina muun muassa, että ”jännityskertomuksen tavoin etenevä kirja avaa maatalouden ja maailmanpolitiikan välisiä yhteyksiä kiehtovasti ja elävästi. Kirja kuvaa myös hyvin korruption ja länsimaisesta poikkeavan työkulttuurin Venäjällä ja Ukrainassa aiheuttamia ongelmia.”
Jos haluaa lukea yleisluontoisen asiantuntijakatsauksen eikä ole aikaa paksuihin kirjoihin, huippujournalistien Anna-Lena Laurénin ja Peter Lodeniuksen 129-sivuinen Ukraina – rajamaa vuodelta 2015 on hyvä vaihtoehto. Tommi esitteli kirjan Aarrearkussamme helmikuussa 2022 juuri ennen kuin uusi sotavaihe alkoi. Kirja kertoo kompaktisti Ukrainan problematiikan taustat, muun muassa Maidanin mielenosoituksiin johtaneet tapahtumat, sekä avaa outoa slaavilaista valehtelua.
Ote Tommin arviosta: ”Kun kaikki valehtelevat, on tilanne otollinen ”informaatiolle”, joka vetoaa tunteisiin ja viis veisaa tosiasioista. Silloin ei myöskään ole kovinkaan oleellista kuullaanko toista osapuolta ollenkaan. Länsi- ja Keski-Ukrainassa ollaan sitä mieltä että propaganda on muuttanut krimiläiset ja itäukrainalaiset ”zombeiksi”, Homo sovietukiksi, jotka töllöttävät Venäjän teeveetä, eivät halua muutoksia vaan tehdä vain työtä tehtaissaan. Donbassissa ja Krimillä ollaan vuorenvarmoja, että nimenomaan vastapuoli on aivopesty, Kiovassa hallitsee fasistinen juntta ja sotaa käydään USA:ta vastaan.”
Linkki Tommin arvioon kirjasta Ukraina – rajamaa.
Tästä nyt puheena olevasta kirjasta Riisutut naamiot, särkyneet unelmat lopuksi analyysi Vladimir Putinista Arvo Tuomisen sanoin.
”Putin on taustaltaan ennen kaikkea vakooja ja alan ammattitauti spionomania eli vainoharha on hänen vakavin sairautensa. Muutakin toki löytyy, sillä kun kuka tahansa seitsemänkymppinen pannaan viipalekuvaukseen, löytyy jokaiselta ainakin aivomassan hävikkiä ja kuluneita niveliä. Putinilla on myös tunnetusti lyhyt pinna ja muiden lyhytpinnaisten tavoin taipumus turvautua väkivaltaan. Tästä kertoo rankka tappeluhistoria, joka yltää lapsuuden kotipihasta Ukrainaan asti. KGBn tiedostoihin Putinista kirjattiin miinusmerkkinen huomio, että hänellä on taipumus ’liialliseen riskinottoon’. Kun tähän lisätään ilmeinen haluttomuus tehdä kompromisseja, niin eipä tarvitse ihmetellä missä mennään.”
Taina
Tainan ja Tommin aarrearkku 