Leffailta: Armotonta menoa

Armotonta menoa – hoivatyön lauluja. Dokumentaarinen lauluelokuva suomalaisten vanhusten hoivan tilasta, hoivatyön tekijöistä ja kokijoista hoivan markkinoilla. 2022. Ohjaus: Susanna Helke. Käsikirjoitus: Susanna Helke ja Markku Heikkinen. Musiikki: Anna-Mari Kähärä. Yle Areena.

Nyt katse tärkeään elokuvaan, jonka aihe koskettaa meitä kaikkia. Tämä dokumenttihelmi on katsottavissa Yle Areenasta, ja kesäkuun 2023 lopulla se on kerännyt lähes satatuhatta katselua.

Elokuvassa kulkee rinta rinnan useita kiinnostavia kerrontalinjoja.

1) Koillissavolainen pieni Kaavin kunta päättää hankkia vanhusten hoivapalvelut Attendolta. Elokuvassa seurataan tunnelmia sekä ennen päätöstä että sen jälkeen. Kaivinkone rouhii uutta palvelutaloa varten maata Kaavin keskustassa.

2) Kaksi Kaavilla asuvaa Väinöä, joiden vaimot ovat hoivakodissa, jännittävät, onko uusi paikka heidän rakkaidensa hoitopaikkana yhtä hyvä kuin nykyinen hoivakoti.

3) Hämeessä työskentelevä hoitaja Tiina on ollut hoitajien eturintamassa nostamassa yksityisten hoivapalvelujen ongelmia esiin. Tiinan arkea hoitotyössä seurataan monipuolisesti ja hienovaraisesti.

4) Itä-Suomen yliopiston sosiaalityön emeritaprofessori Marja Vaarama siivoaa työhuonettaan pohtien suomalaisen vanhustenhoidon tilaa. Vaarama on 40 vuoden ajan seurannut ja kommentoinut suomalaista hoiva-alaa, laatinut lausuntoja, julkaissut, toiminut asiantuntijana ja valmistelijana.

5) Hoiva-ala digitalisoituu. Helsingin kaupunki hoitaa asiakkaita yhä enemmän etänä = asiakkaan kotiin viedään monitori, ja työntekijät ottavat monitorien kautta yhteyden, kyselevät, onko syöty, lääkkeet otettu, voimisteluttavat ym. Hoivarobotteja viedään testikäyttöön vanhainkoteihin. On hylkeenmallinen Paro-robotti ja hieman ”ihmishahmoisempi” Sara.

Laulavat ja liikkuvat ”hoitajakuorot” tuovat esiin kommentteja, joita on kerätty hoiva-alan työntekijöiltä vuosina 2019–2021. Kuorojen käyttö on juuri niin nerokas taiteellinen valinta kuin etukäteen arvelin. Mikään sanoma ei henkilöidy, vaan joukkovoima tekee asioista yksilöä suurempia, jylhempiä ja ohittamattomia. Sitä paitsi Anna-Mari Kähärän musiikki on upeaa. Siitä hetken päästä tarkemmin.

Kuvakaappaus kohdasta, jossa hoitajakuoro valmistautuu laulamaan. Armotonta menoa -elokuva on saanut kaksi palkintoa kotimaisella Docpoint-festivaalilla sekä Sveitsin Locarnon elokuvajuhlien palkinnon.

”Vaihdan ammattia, etten joudu tekemään päivittäin moraalini vastaisia päätöksiä.” ”Vain huono hoitaja valittaa.” ”Oli kiellettyä sanoa omaisille, että tehdään vajaamiehityksellä.” ”Me tehdään rahaa työnantajalle.” Tässä joitakin hoitajien kommentteja.

Emeritaprofessori Marja Vaaraman lausumaan kiteytyy ongelman ydin: ”Liikemaailman moraali ja ajatustavat tuotiin hoivamaailmaan. Kyllä se niin on, että kauppiasmoraali ja hoivamoraali ei sovi yhteen.”

Tammikuussa 2023 esittelin Aarrearkussa Repeämän kuvat -kirjan, jonka aiheena on hyvinvointivaltion murtuminen ja sen näkyminen dokumenttielokuvailmaisussa. Siinä  Armotonta menoa -elokuvan ohjaaja Susanna Helke kertoi teoksensa lähtökohtana olevan ihmetys: ristiriita hoivaeetoksen ja markkinavetoisuuden välillä. Hoiva-alan työntekijöiltä oli kantautunut hälyttäviä viestejä, miten vaikeata oli tehdä työtä oman eettisyyttä ja moraalia vastaavasti. Tästä linkistä pääset Repeämän kuvat -kirjan arviooni.

Musiikki. Ansioitunut tekijä Anna-Mari Kähärä on säveltänyt elokuvan musiikin. Se on kuin yhdistelmä Adiemusta, Värttinää, Ultra Brata ja Lapualaisoopperaa: svengaavaa, selkeää, upeasti soinnutettua, paatoksellista, paikoin pakahduttavan kaunista. Arvostan sitäkin, että musiikki ei soi koko aikaa, vaan hiljaisuuskin saa tilaa.

Sanoista saa enimmäkseen hyvin selvää. Kuorojen kärjessä onkin kuuluisa naiskuoro Philomela. Muita kuoroja ovat Laulusta voimaa, Musiikkiteatteri NYT, Vimma-kuoro, Vielä raikaa, Triangeli, Sekaset ja Ruukittaret. Laulamassa on Anna-Mari Kähärä itsekin, ja laulajien listalta löytyy myös näyttelijä Tuukka Leppänen, lahtelaisen musiikkiteatterikoulutuksen lahja maailmalle.

Elokuvan nimi juontuu 1990-luvun hittikappaleesta, Sepi Kumpulaisen kitarasäestyksisestä laulelmasta Armotonta menoa. Malta katsella elokuva aivan loppuun asti, sillä siellä Sepi itse esiintyy kaavilaisille ja ottaa kantaa vanhusasiaan.

Anna-Mari Kähärä on tehnyt oman, eeppisen mukaelmansa, jossa lauletaan muun muassa: ”Armotonta menoa vauraassa Suomessa / on hyvä kuolema liian kallista.”

Puolitoista tuntia kestävä elokuva on kannanotto ja hätähuuto hyvän vanhuuden puolesta. Teos ei saarnaa eikä osoittele. Riittää, kun asiat kerrotaan ja näytetään niin kuin ne ovat. Katsoja voi miettiä, miten mielekästä on vahtia senioreita ruudun välityksellä tai ehdotella heille robotin vetämiä jumppatuokioita, kun ihminen kuitenkin haluaisi läsnäoloa ja oikeata yhteisöllisyyttä.

Suomi, rikas maa, ei muka voi järjestää vanhustensa hoitoa paremmin. Kuten emeritaprofessori Vaarama toteaa, sana ”kestävyysvaje” on markkinoitu todella tehokkaasti, samoin ajatus julkisen sektorin tehottomuudesta.

Olemmeko kansakuntana nielleet nämä rohdot kyselemättä. Vaarama mainitsee, että kauniita puheita kyllä riittää, mutta rahaa hoivaan ei vain tunnu löytyvän. Näinhän todellakin näyttää jatkuvan. Vanhustenhoidon epäkohdat nousevat säännöllisesti keskusteluun joka vuosikymmenellä.

Eläkeläisten kuoro laulaa, ja voiko sitä katsoa ja kuunnella silmäkulman kostumatta: ”Me olemme kestävyysvaje, me olemme kestävyysvaje, me olemme väärinpäin kääntyneen pyramidin lavea latva…” Droonikuvaus pohjoissavolaisten havumetsien yllä salpaa hengen.

Taina