Markku Lahtela : Sirkus, eli merkillisiä muistiinpanoja (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999)
”Minua ovat viime aikoina vaivanneet kaikenlaiset muistot ja mieleenjohtumat siinä määrin, että olen nyt päättänyt ruveta merkitsemään niitä muistiin toivossa, että ne ehkä paperille pantuina lakkaavat kummittelemasta minun mielessäni, jolla on aivan tarpeeksi puuhaa ilman niitäkin.”
Kirjan päähenkilön, Xesmer Reodisiuksen aivot voivat ollakin välillä ankarasti töissä, mutta muuten tämä siipiveikko elää turvattua joutilaan elämää. Xesmer elää yksin ilman perhe-elämän rasitteita, sillä hän on eronnut kolmannesta vaimostaan ja jättänyt kolme lastaan. Hänen taloudellisen asemansa turvaa vakaa rahavirta isoisä Feodisiuksen perustamasta firmasta. ”’Ole pannu pysty nätti sirkus’, Feodisius oli kuulemma sanonut ennen häipymistään”. Hänen isoisänsä oli niitä Ison D:n ryyppy- ja uhkapelikavereita.
Firma on paisunut vuosien mittaan globaaliksi monialayritykseksi. Xesmerin sedät, tädit ja hänen veljensä Äsmer ovat sen palveluksessa. Yrityksen toimintakenttä on niin valtava (mm. asekauppaa ja uraanin toimittamista ydinaseisiin), että firman johtohenkilöksi kohonnut Ribodisius-setä pohtii vakavissaan oman armeijan perustamista. Hän arvelee, että liikemiesten, virkamiesten ja poliitikkojen välienselvittely on vielä kesken ja lopullinen taistelu vallasta on edessäpäin.
Vastineeksi firmalle Xesmerillä on tarjota maalauksia, filosofiaa ja merkillisiä näkyjä. Maalaaminen on peruja äidiltä, Esmeritalta, taipumus filosofiaan isältä Theodisiukselta. Voidaankin antaa Esmeritalle puheenvuoro. Seuraavassa joku Esmeritan tekeillä ollut taulu on jostain järjelle täysin käsittämättömästä syystä juuttunut paikoilleen eikä suostu kehittymään taideteokseksi, jonka
…”sisäisen muodon, saatanan saatana, pitää vastata salaisuuden levollista hengitystä – mutta tee täällä taidetta, kun yksi täyttää silpuilla pahvilaatikoita, (isä, Theodisius; muistelijan huomautus), toinen vääntää esiin lapsenlapsia (Fesmerita, sisarpuoleni; m.h.), kolmas tuo tänne joka kuukausi uuden naisen (minä, minä!), ja neljäs (Äsmer, veljeni) yrittää, jumalauta, opiskella – opiskella! – tullakseen, voi herran kivespussit, liikemieheksi! Miten voi tehdä suurta ja vakavaa, kun ympärillä on teidän pienet, naurettavat naamanne? Teidän todellisuudessanne, herran pieksut, taiteellinen todellisuus vääristyy, minä vääristyn, koko maailmankaikkeus vääristyy. Te teette minut pieneksi, te teette minut naiseksi, te teette minut äidiksi, kuuletteko, äidiksi, voi kullin munat (”no, no, Esmerita”, isä sanoo), juuri niin – ja minä olen”…
Xesmer ei ole menestynyt taiteilija toisin kuin äitinsä Esmerita, jonka töitä Picassokin kirjassa kommentoi. Filosofinen tutkielma on myös jumahtanut. Päätään selvittääkseen Xesmer hakee perheen entisestä asunnosta kymmenen pahvilaatikkoa, jotka hänen isänsä oli täyttänyt lehtileikkeillä ja omilla muistiinpanoillaan. Ne sisältävät kirjallista materiaalia ihmisistä, esineistä sekä tapahtumista, joiden perusteella isän oli tarkoitus kirjoittaa kokoomateos nykyajasta miljoonan vuoden kuluttua tuleville tutkijoille. Kun kirjassa sivutaan elämän alkua ja kehittymistä maapallolla sekä käydään kuussa, niin skaalat kirjassa ovat todella huimat.
Markku Lahtelan luoma henkilögalleria on niinikään hengästyttävä. Laajan sukulais- ja tuttavajoukon lisäksi hän kuljettaa kirjaan armaadan verran muitakin todellisia ja keksittyjä kuuluisuuksia historiasta: läheiset perheystävät Hermann Hesse ja Konrad Lorenz, Hegel, Freud, 1200-luvun mystikko Cambrosius, de Corvo, Plinius kaikkein nuorimman poika Haius, filosofi Plywirsczik ja hänen pikkuveljensä jne. Xesmer esittelee ja kommentoi heidän ajatuksiaan isän laatikoista löytyvän sekalaisen materiaalin lomassa.
Poimitaan esille vaikka Markku Lahtelan antama esimerkki ihmisten puheiden ristiriitaisuudesta Plinius kaikkein nuorimman mukaan. Hän
”… väittää, etteivät ihmiset tiedä, mitä he ajattelevat, puhuvat tai tekevät, ja että ihmiset tästä johtuen – siis todelliset ihmiset, eivät kirjojen ihmiset – ensinnäkin ajattelevat ristiriitaisesti, puhuvat ristiriitaisesti, toimivat ristiriitaisesti, ja toisekseen ajattelevat toisin kuin puhuvat ja puhuvat toisin kuin toimivat ilman, että kuitenkaan toimisivat niin kuin ajattelevat.”
ja jota Haius täydentää:
”että hänen isänsä on tästä myllerryksestä unohtanut tunteet: ihmiset myös tuntevat ristiriitaisesti ja lisäksi toimivat toisin kuin tuntevat ja tuntevat toisin kuin puhuvat ja ajattelevat.”
Suvantojaksoissa Xesmer pohtii esimerkiksi teknologian kehityksen näkymiä. Maanviljelyksessä teknologia yrittää nujertaa luonnon ylivoiman ja pusertaa siitä kaiken hyödyn irti. ”Maa, karja ja kanat ovat muuttuneet biologisiksi tuotantolaitteiksi, jotka välittömästi korvattaisiin joillain tehokkaammilla laitteilla, jos vain pystyttäisiin – joillain tehokkaammilla ja vähemmän oikullisilla.”
Teknologian avulla rakennetaan nopeita liikenneväyliä. Yhä nopeammiksi ja mukavammiksi käyneissä liikennevälineissä tavataan yhä useammin henkilöitä, jotka varsinaisesti eivät enää ole selvillä oman liikkumisensa syistä. Nopeampien tietoyhteyksien avulla välitetään vikkelästi täysin tarpeetonta tietoa. Xesmer odottaa kiinnostuneena, mitä tulevaisuus vielä tuo tullessaan. Onhan tässä uusimmassa seikkailussamme mukana nerokkaasti aseistetut armeijat siltä varalta, että emme muuten pysty ratkaisemaan keskinäisiä erimielisyyksiämme. Eri kansa-, luokka- ja valtakunnilla on kullakin ”erinomainen käsitys omasta arvostaan, tavoitteet kovat ja itsekritiikki nollassa”. Xesmer toteaa, että olemme kerrankin päässet tilanteeseen, jossa inhimillisellä typeryydellä on käytettävissään koko inhimillinen nerokkuus.
”Ihmettelen joskus, mitä joku huippunerokas lentokonesuunnittelija ajattelee nähdessään jonkun suhteellisen rajoittuneen olennon lentävän hänen neroutensa luomuksella Kairoon myymään Yhdysvalloissa valmistettuja muovisia leikkisammakoita.”
Lopuksi on lämpimästi kiitettävä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraa. Se on kustantanut Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita -sarjassa tämän uuden painoksen (1. painos Gummerus, 1978). Tähän versioon sisältyy alussa Putte Wilhelmssonin johdanto Tavallisuuteen sisältyy omalaatuinen mysteeri. Kirjallisuustiedettä lukeneille se varmaan on antoisa. Itse nautin huomattavasti enemmän lopussa olevista maallikkolukijalle tarkoitetuista sanomalehtiarvoisteluista kirjoittajina Arto Virtanen, Pekka Tarkka, Leo Stålhammar ja Mirja Bolgár. Näin jälkeenpäin Pekka Tarkan arvio Helsingin Sanomissa 3.12.1978 tuntuu melkein karmealta. Hän vertaa lopussa Markku Lahtelan kirjaa Nabokoviin ja Jorge Luis Borgesiin ja jatkaa:
”Rinnastukset ovat sittenkin vielä liikaa. Lahtelan kronikkatyyli on joskus raskas, toisinaan hän toistaa ja selittää turhaan. Hän on kyllä parempi kuin koskaan ennen, mutta vielä on painoja lahkeissa, kappale matkaa siivekkäiden mestarien paratiisiin.
Hyvää matkaa!”
Markku Lahtela teki itsemurhan 31.7.1980.
Tommi
Tainan ja Tommin aarrearkku 