Uuttera valtionainen muistelee

Pirkko Työläjärvi: Moninaista : menneitä muistellen, tulevasta haaveillen. Into 2018.

Työläisperheen tytär, yksinhuoltajan ainokainen, sotalapsi. Pirkko Työläjärvi (s. 1938) selätti monet haasteet ja pääsi pitkälle, hänestä tuli virkamies, kansanedustaja, ministeri ja maaherra.

Vuonna 2018 ilmestyneen muistelmakirjan alkusysäyksenä oli esiintyminen Ylen haastattelussa vuonna 2015. Esiintyminen toi vuosien ajan niin paljon yhteydenottoja ja palautetta, että Työläjärvi päätti kirjoittaa muistelmat. Tosin hän korostaa, ettei kirjoita muistelmia eikä elämäkertaa, vaan muistikuvia ”elämän sirpaleista ja tähtihetkistä, jotka ovat muokanneet minua ja jotka ovat minusta merkityksellisiä yhteisöllisesti”. Siinä se jo tuli, avainsana Työläjärven koko elämään, elämäntyöhön ja myös käsillä olevaan teokseen: yhteisöllisyys. Hänen elämänsä perustana on työväenaatteeseen pohjautuva vähäväkisten yhteisöllisyys, johon sisältyy myös eettinen ja moraalinen elämäntapa. Jokaisella on vastuu omasta elämästään, mutta kaikki kannamme vastuuta myös muista ihmisistä ja laajemmin kaikesta yhteisestä.

Syntyi Jämsässä kivityömiehen ja työläisvaimon tyttäreksi. Isä kuoli, kun tyttö oli vain muutaman kuukauden ikäinen. Kivityömiesten keskinäistä puukkotappelua rauhoittelemaan mennyt mies joutui itse puukotetuksi. Pirkon lapsuutta varjosti myös äidin vaikea epilepsia. Äiti kävi töissä sairaudestaan huolimatta; ennen Pirkon syntymää työskenteli luontaishoitoloissa, sittemmin puolustusvoimien varuskorjaamolla ja sen jälkeen pitkäaikaisesti kirjapainossa alistajana painopaperikoneella.

Äidin ja tyttären polku vei Orivedeltä Santahaminan kautta Helsinkiin. Ebeneserin päiväkotiin kolmivuotias Pirkko kulki omin päin. Hän oppi muutenkin olosuhteiden pakosta itsenäiseksi, ja naapurit pitivät joskus hänestä huolta äidin tehdessä kolmekin työvuoroa peräkkäin. Äiti näet säästi sinnikkäästi omaa asuntoa varten ja onnistuikin aikanaan tavoitteessaan.

Pommitusten pelko sai äidin lähettämään ainokaisensa Ruotsiin turvaan useiksi vuosiksi. Sotalapsivaiheesta kirjailija kertoo lyhyesti; kaikki sujui enimmäkseen hyvin, ja lahjaksi jäi ruotsin kielen taito. Vain paluu Suomeen tuotti kitkaa, kun äidinkieli oli unohtunut.

Pirkko oppi lukemaan varhain ja hänestä tuli heti himolukija. Kirjat avasivat tien uusiin sfääreihin ja ruokkivat jo herännyttä kauneuden kaipuuta. Myös koulu, joka suhtautui oppilaisiinsa arvostaen, oli tärkeä. Pirkko pääsi vapaaoppilaaksi Ritarikadun ruotsinkieliseen tyttökouluun, Laurellska flickskolaniin, kielitestin jälkeen suoraan toiselle luokalle. ”Minulle koulu oli aarre, joka istutti mieleeni tiedonhalun ja kulttuurinjanon.” Pitkin muistelmia Työläjärvi kertoo taideaarteista, jotka ovat hänelle erityisen läheisiä. Hänellä on myös hyviä kontakteja taiteilijoihin sekä luottamustehtäviä taiteen organisaatioissa.

Ylioppilastutkinnon jälkeen Pirkko lähti Valkeakoskelle kouluttautuakseen käytännön kautta ravintola-alalle. Oli päästävä leivän syrjään kiinni. E-liikkeellä eli edistyksellisellä osuustoimintaliikkeellä oli koulutustoimintaa, ja Pirkko toimi harjoittelijana Valkeakosken Hotelli-Ravintola Koitossa ja opiskeli yo-merkonomiksi. Alanvaihto tuli eteen, koska jalat ja selkä eivät kestäneet raskasta ravintolatyötä. Pirkko ei kuitenkaan enää pähkäillyt yksin tilannettaan, sillä hän oli löytänyt elämänsä miehen, Markku Työläjärven, jonka kanssa hän on yhä.

Markulla oli virka sosiaalitarkkaajana ja lastenvalvojana, Pirkko pääsi Tampereelle Husqvarnan palvelukseen, toimi ensin konttoristina, sitten kirjeenvaihtajana. Hän kouluttautui muutenkin, yo-merkonomitutkinnon lisäksi hän kävi opas- ja tulkkikurssin ja ompelukurssinkin. Husqvarnalta hän siirtyi Finlaysonin palvelukseen ulkomaan myynnin kirjeenvaihtajaksi. Seuraava asuinpaikka oli Äänekoski, jossa Markku oli sosiaalisihteerinä, Pirkko suuren rakennusprojektin kirjanpitäjänä, yhteiskoulun kanslistina ja ruotsin, matematiikan ja kirjanpidon tuntiopettajana, sitten Raumalle, mistä Markku sai sosiaalijohtajan paikan. Pirkko opiskeli kauppatieteiden maisteriksi Åbo Akademissa ja työllistyi Rauman verotoimistoon.

Politiikkaan hän hakeutui Satakunnan sosiaalidemokraattien piirisihteerin kehotuksesta. Kaupunginvaltuuston jäsen, naisjärjestön puheenjohtaja, SDP:n varapuheenjohtaja. Eduskuntaan hän pääsi ensiyrittämällä vuonna 1972. Monenlaiset paikalliset tehtävät toki jatkuivat sen jälkeenkin, samoin pohjoismaiset. Työläjärvi oli kansanedustajana 1972‒1985, sosiaaliministerinä 1975‒1976, sosiaali- ja terveysministerinä 1977‒1979, II valtiovarainministerinä 1979‒1981, kauppa- ja teollisuusministerinä 1981‒1982 ja pohjoismaisena yhteistyöministerinä 1977‒1982. Hän eteni eduskunnan puhemieheksikin. Monet muistavat hänet myös Turun ja Porin läänin maaherrana, jota virkaa hän hoiti 1985‒1996.

Aikakautensa merkittävimpiin naispoliitikkoihin kuulunut Pirkko Työläjärvi selvitti kaikki vastuulliset tehtävänsä ryvettymättä. Hän mainitsee raskaina hoidettavina työterveyslain ja metsäverolain kokonaisuudistuksen.

Kirja jakautuu kahteen osaan, muistelmiin ja yhteiskunnalliseen pohdintaan. Yksityiselämästä kerrotaan monien tapaamisten kautta. Työläjärvet olivat kauan osa-aikaisia asujia Espanjan Costa Blancalla.

Työläjärvi kuuluu eittämättä sosiaalisesti huippulahjakkaisiin ihmisiin. Hän pitää tavalla tai toisella yhteyttä satoihin, ellei jopa tuhansiin ihmisiin. Se ei ole itsetarkoituksellista tykkäysten laskemista, vaan sitä, että hän on yrittänyt ottaa selvää erilaisten ihmisten ajatuksista, tunnoista, peloista ja haaveista. Hänen mottonsa on, että elämä on paikallista, ja että yhdessä voidaan tehdä paljon.

Työläjärvi ihmettelee, miksi yhteiskuntaa tarkastellaan voittopuolisesti makrotasolta, selvittämättä systemaattisesti paikallis- ja aluetason vaikutuksia. Pitkäjänteisyyden puute vaivaa hänen mielestään kaikkea suunnittelua. Lääneistä luopumista hän ei tietenkään hyväksy. Läänien roolia, toiminta-ajatusta ja resurssittamista hän pohtii perusteellisesti sisällyttäen kirjaan lakipykäliä ja organisaatiokaavioita.

Ikuinen maailmanparantaja kantaa edelleen huolta maailmanmenosta ja yhteiskunnan kehityksestä. Hän on huolissaan syrjäytyneistä, vanhuksista ja digitalisaatiosta koettaen herätellä lukijaa havaitsemaan kehityssuuntia. Sote-uudistuksen toteuttajien kannattaisi lukea tämä kirja, jossa on paljon asiantuntevaa pohdintaa tärkeiden palvelujen kehittämisestä.

”Olemme mielestäni siirtyneet edustuksellisesta demokratiasta ideointiyhteiskuntaan, siksi suden hetken tunnistaminen on entistä tärkeämpää.” Hänelle tuottaa surua nähdä, miten menestyksellisesti rakennettu hyvinvointivaltio on riisuttu markkinoiden armoille, minkä myötä ”demokratia on kolhiintunut ja melu koventunut”.

Jään haikeana miettimään aikaa, jolloin politiikassa oli aatteita ja sisältöä. Pirkko Työläjärvi edusti aikaa ennen Twitterissä ja Instagramissa hosuvia poliitikkoja. Tätä ahkeraa ja arvokasta moniosaajaa ei voi kuvitellakaan poseeraamassa verkkosukkahousuissa á la Jutta Urpilainen.

Taina