Kai Sadinmaa : Kuolleiden kirja : eli kuinka kävelin Suomen suurimman hautausmaan halki ja opin kaiken elämästä, hautaamisesta, rakkaudenkaipuusta ja puista (Into, 2019)
aurinkoliisoja samettikukkia syyshortensioita douglaskuusia japaninmagnolioita makedonianmäntyjä
Tässä vaiheessa elämässä hautausmaan portin kolahdus on paljon lähempänä kuin synnytysosaston automaattioven pehmeä suhahdus. Olisiko siis aiheellista tutustua viimeisen leposijansa olosuhteisiin? Siihen tämä Kai Sadinmaan kirja on kyllä erinomainen johdatus. Heti kirjan alussa käy selväksi, että ainakin jotkut hautausmaistamme ovat kasvillisuun suhteen ällistyttäviä runsaudensarvia. pilvikirsikoita purppuratuomia katsuroita hopeasalavia birgitanpihlajia begonioita... En tiedä onko Kai Sadinmaa puutarha-alan harrastajia, mutta jos ei ole, niin hänellä on pitänyt olla joku todellinen asiantuntija opastamassa kirjoitustyössä. Faktat napsahtelevat vaikuttavasti ainakin tällaisen epä-hortonomin mielestä. Varsinkin lämmöllä kuvatut puut saavat Sadinmaalta erityistä huomiota. Vedennoususta rungosta ja puiden välisestä kommunikaatiosta sekä juuristojen ja sienirihmastojen yhteistoiminnasta tuli minulle paljon uutta tietoa. Mitenkään erityisen kuolleelta paikalta hautausmaa ei vaikuta. Kai Sadinmaan tehtävä Malmin hautausmaalla oli kuitenkin monitahoisempi kuin koota sen kasvitieteellinen opas. (Toki kasveista kiinnostuneita ajatellen takakannessa on selkeä kartta hautausmaan eri puista ja puukujanteista.) Malmin seurakunta kutsui Kai Sadinmaan papiksi hautausmaalle kesäkaudeksi 2018. Hänen tuli olla paikalla ihmisten tavattavissa ja olla läsnä heille, jotka halusivat keskustella ja jakaa asioitaan papin kanssa. Sadinmaasta pesti kuulosti pitemmältä hiljaisuuden retriitiltä. Luultavasti varsinaisia sielunhoidollisia tehtäviä oli sen verran sopivasti, että niiden lomassa Sadinmaa saattoi perehtyä kasvistoon ja hautausmaan muihin toimintoihin. Hän teki omia havaintoja ihmisistä ja kävijöistä, sillä kontaktit eivät aina onnistuneet. Joku toistuvasti haudalla seissyt torjui välittömästi hänen varovaisen lähestymisensä. Hautausmaan hämärimmissä osissa yksikseen viihtyvä, Nuuskamuikkusta muistuttava "Sarjakuvamies" rakasti taas alppiruusuja. Korttelissa 7 hänellä oli eräs tietty lemmikkikasvi, jota hän kävi säännöllisesti hoitamassa. "Ennen kuin työkaluvarasto suljetaan, menen hetkeksi roikkumaan kattopalkkiin kiinnitettyyn tankoon. Siihen on merkitty painorajaksi 75 kiloa. Yritän keventää itseäni, sillä oma painoni menee vähän rajan yli. Roikkuminen tekee hyvää jumittuneille lihaksille. Tunnen, kuinka ne venyvät lapaluissa ja alaselässä. Olen rampannut lääkärissä, fysioterapiassa, kansanparantajilla ja syönyt lääkkeitä ilman mitään tuloksia. Hermopinne ei tahdo laueta. Lihasjumi ei ole mikään ihme, sillä viimeiset vuodet ovat olleet raskaita ja stressaavia. Elämäni on ollut monella tavalla lukossa. Olen ollut ammatillisessa umpikujassa ajauduttuani mielipiteideni ja ajatusteni takia kirkon marginaaliin. Pidemmän päälle ei ole kovin miellyttävää joutua 'profeetan' ja 'rakkikoiran' rooliin. Parin kuukauden hautausmaapapin keikka on ensimmäinen työni kirkossa viiteen vuoteen. Minulle sopii hyvin kohdata ihmisiä hautausmaalla, elämän ja kuoleman rajalla. Täällä on aikaa pysähtyä oleellisen äärelle." Luonnon ja ihmisten havannoinin ohella Kai Sadinmaa kertoo hautaamiseen liittyvistä käytännöistä. Minne vanhat hautakivet haudataan? Moneenko kerrokseen arkut voidaan haudata? Loppuuko tila? Käynti krematoriossa vie Sadinmaan voimat: "Mietin Caritaa ja sitä, kuinka hän jaksaa vuodesta toiseen tehdä noin rankkaa työtä, kun itselleni lyhyessä vierailussa oli jo aivan tarpeeksi. ... Vaikka papin työssä joutuu tekemisiin kuoleman kanssa, se on vielä lasten leikkiä verrattuna krematorionhoitajan työhön, jossa joutuu konkreettisesti näkemään kuoleman ja vielä haistamaan sen." Caritan kertoman mukaan työ on rankkaa, varsinkin silloin kun joutuu tarkistamaan uunista palamistilanteen ja näkee osittain palaneen vainajan, jonka aivot voivat olla juuri kiehumassa. - "Nämä kuvat palavat silmien verkkokalvoille, ainakin hetkeksi... ja kun näihin näkyihin lisää uunista tulevan palaneen lihan hajun. Henkisesti vahvoilla ollessaan tämä ei ole Caritalle ongelma, mutta hän painottaa taas kerran, että tilanne on aivan erilainen, jos masennus vaivaa. Pahoja tilanteita ovat myös lapsivainajat. - Jonkun ne pitää kuitenkin tehdä, hän huokaa."
Sivut: 1 2
Tainan ja Tommin aarrearkku 