Frank Martela : Elämän tarkoitus : suuntana merkityksellinen elämä (suomentanut Laura Jänisniemi. Gummerus, 2020)
”Missä olit, kun tarkoituksettomuuden tunne iski? Popsitko viikon kolmatta einesateriaa ja puntaroit ketsupin makua ja terveysvaikutuksia? Vai painoitko kahdelta aamuyöllä Lähetä-painiketta saatuasi kiireellisen työn valmiiksi ja tajusit, ettei aikaansaannoksesi todennäköisesti parantaisi maailmaa piirun verran? Ehkä jokin mullistava tragedia sai sinut tajuamaan, ettet ole vaivautunut miettimään, mitä oikeastaan elämältä haluat. Tai ehkä vain heräsit aamulla, tuijotit kuvaasi vessan peilistä ja mietit, tätäkö tämä niin sanottu elämä sitten on.”
Ammatinvalinta ei tainnut olla Frank Martelalle kovinkaan hankalaa. Jo kuusivuotiaana hän tiesi mitä halusi tehdä isona: hänestä tulisi ”maailman tutkija”. Tässä kirjassa tämä kaksinkertainen tohtori (FT, VTT) käy painavien asioiden kimppuun. Elämän tarkoitus, onnellisuus ja merkityksellinen elämä joutuvat tutkija-filosofin luupin alle. Tulos noin kymmenen vuoden tutkimustyöstä aiheen parissa ei ole suinkaan tieteellisen raskas vaan selkeä, raikas ja innostava. Teos ei kuulu siihen joskus epämääräisten self help -kirjojen kasaan. Se edustaa ns. science help -kirjallisuutta. Kirjassa esitetyt näkemykset perusteellaan näin maallikon silmin vakuuttavan tieteellisen apparaatin kautta; viitteitä vajaan kahdensadan sivun kirjassa on peräti 203.
Iso joukko ajattelijoita ja filosofeja tarvitaan, sillä Martelan tavoite on perustella uusi tapa ajatella elämän merkityksellisyyttä. Lisäksi hän haluaa rakentaa sen yhteisen ihmisyytemme varaan riippumatta erilaisesta kulttuuritaustasta, uskonnosta tai muista tekijöistä. Ihminen on ohjelmoitu etsimään elämälleen merkitystä, mutta nykyiset arvot tuntuvat usein perustuvan vanhempien maailmanselitysten riekaleille, joiden perusteet alkavat tuntua usein peräti arveluttavilta. Vakaat maailmankuvalliset kehykset voidaan yrittää pitää kasassa, mutta se vaatii aina vain suurempia uhrauksia ja pakkoa. Tai väkivaltaa kuten juuri nyt nähdään.
Kaikki lähtee liikkeelle vaarallisesta kysymyksestä miksi. Kokemus elämän absurdiuksesta syntyy, kun tuntee, että elämä on arvokasta, mutta tietää ettei pysty tunnetta perustelemaan. Universumi ei anna vastausta miksi tekomme ovat tekemisen arvoisia tai elämämme elämisen arvoista. Jos näitä joskus unettomana yönä erehtyykin lakanoissaan piehtaroidessa pohtimaan, niin aamulla soi herätyskello: uusi päivä ja uusi kilpajuoksu alkaa. Kun kalenterin täyttää tarkoin, niin silloin eksistentiaalisen levottomuutensa voi unohtaa. Menneen lumotun maailman kantavien arvojen sijaan mainonnan tyrkyttämät henkilökohtaiset valinnat vaativat myös jatkuvaa päivitystä. Ja somesta ammennetaan lisää.
Iskusana on onnellisuus. Joskus 1600-luvun jälkeen onnellisuus alkoi muuttua ulkoisesta menestyksestä sisäiseksi tunteeksi ja olotilaksi. Sitten huomattiin, että ihmisten tosiaan piti olla onnellisia ja onni oli tavoittelemisen arvoista. ”Haluamme olla onnellisia, koska kulttuurimme mukaan meidän kuuluu olla onnellisia.” Me suomalaiset olemme erityisen eteviä tässä, sillä World happiness reportin mukaan mehän olemme jatkuvasti maailman onnellisin maa. Martelan mukaan ei kuitenkaan ole yhdenlaista onnellisuutta:
”Ihmisen tunne-elämä on mutkikas. Tyytyväisyys omaan elämään on eri asia kuin myönteiset tunteet, jotka puolestaan ovat eri asia kuin kielteisten tunteiden ja masennuksen puuttuminen. Jos onnellisuus on myönteisten tunteiden yleisyyttä (puhumattakaan niiden ilmaisemisesta), Suomi ei ole maailman onnellisin maa. Jos onnellisuus on masennuksen puuttumista, Suomi ei ole maailman onnellisin maa. Mutta jos onnellisuus on yleistä tyytyväisyyttä omiin elinoloihin, Suomi ja muut Pohjoismaat voivat hyvinkin olla maailman onnellisimmat maat.”
Tainan ja Tommin aarrearkku 