Avainsana-arkisto: hyvä elämä

Selkeä johdatus logoteoriaan

Timo Purjo : Mielekäs, merkityksellinen ja tarkoituksellinen elämä : perustana Viktor Frankl'n ajattelu (2. laajennettu painos. Books on Demand, 2016)
"Sen sijaan, että logoteoriassa spekuloitaisiin sillä, mikä on ihmisen elämän tarkoitus, ja etsittäisiin asiassa jonkinlaista yleispätevää totuutta, otetaan kantaa elämän merkitykseen, tehtävään, päämäärään ja arvoon. Frankl tarjoaa niiden kautta elämän tarkoituskysymykseen senkaltaisia epäsuoria vastausehdotuksia, joiden vakuuttavuutta jokainen voi itse arvioida. Niitä ei kuitenkaan pidä tulkita väittämiksi elämän tarkoituksen sisällöstä.

"Ainoa mitä logoteoriassa väitetään, ja myös perustellaan, on se, että elämä tarjoaa jokaisessa vaiheessa mahdollisuuksia arvokkaisiin ja tarkoituksellisiin kokemuksiin ja että ne ovat etsittävissä ja löydettävissä. Elämän tarkoituksellisuus on ilman minkäänlaisia ehtoja tai rajoituksia läsnä ihmisen elämän alusta loppuun, hyvinä kuin huonoinakin päivinä, onnen ja epäonnen hetkissä. Ihmisen ei siksi tarvitse eikä pidä milloinkaan hylätä elämäänsä. Kärsimys ja kuolemakaan eivät tyhjennä elämää sen tarkoituksellisuudesta, vaan päinvastoin ne tekevät elämästä arvokkaan ja merkityksellisen. Kuolema jopa yllyttää ihmistä tarkoituksiin."

Työssä käynnillä on ainakin yksi hyvä puoli. Olemassaololle on selkeä syy, jolla on merkitystä ja se syy löytyy ajantarkkailulaitteesta. Eläkkeelle lähtö voi laukaista kriisintapaista, kun henkinen GPS ei enää osoita työpaikan ulko-oven suuntaan. Siksi piti lukea Frank Martelan Elämän tarkoitus, jonka jälkeen kirjaston nettisivu ehdotti Tony Dunderfeltia. Niiden jälkeen tämä Timo Purjon kirja yhdistää kaikki kolme saumattomaksi kokonaisuudeksi. 

Frank Martelan mukaan onnellisuus löytyy tekemällä itsemme merkitykselliseksi jollekin toiselle, tekemällä ja toimimalla yhdessä jonkun tavoitteen saavuttamiseksi. Tony Dunderfeltin kirja kuvaa miksi tuo työ on usein niin vaikeaa ja miksi todellinen, aito yhteys voi jäädä saavuttamatta. Filosofian tohtori Timo Purjo antaa teoreettisen taustan tälle kaikelle sekä kertoo miksi meille on mielenterveytemme kannalta elintärkeää huomioida lähimmäisemme, kun haluamme merkitystä elämäämme.

"Kyse ei ole niinkään siitä, että jollain elämään kuuluvalla olisi merkitystä ihmiselle itsellensä, vaan että hänen omalla elämällään on jokin merkitys kaikelle olevalle. Toisin sanoen, että ihminen on arvokas osa kokonaisuutta. Hän on tärkeä, häntä tarvitaan, kaikki hänen kokemansa on tärkeää, myös kaikki synkkä ja tuskallinen, koska ne valmistelevat ja pätevöittävät ihmistä täyttämään sen erityisen tehtävän maailmassa, joka on vain häntä varten varattuna. Painopiste on siis siinä, mitä juuri kyseinen ihmisyksilö voi antaa itsestään, omasta erityislaadustaan, maailmalle eikä niinkään siinä, mitä hän voi odottaa saavansa maailmalta ikään kuin hänelle jostain syystä kuuluvana."

Ei siis huolta, vaikka "oma erityislaatu" kirjojen minimitason luetteloijana on päättynyt. Sillä on väärin tuskailla tässä, että mitä merkitystä elämällä enää on. Elämä on merkitys. Elämällä on itseisarvo, se on itsessään arvokas. Olosuhteista ja elämäntilanteesta riippumatta elämän tarkoituksellisuus on aina läsnä, vaikka se voi olla itseltä sillä hetkellä häipynyt näkymättömiin.

30 vuoden jälkeen tunsin hetken kiusausta väittää, että olin oppinut työn kokonaan. Kaikki rehelliset kirjastolaiset tietävät kuitenkin, että kukaan ei koskaan voi täydellisesti hallita luettelointia. Siksi on lohdullista lukea Timo Purjon kirjasta, että ihmiset ylipäätään ovat epätäydellisiä ja juuri siksi ainutlaatuisia. Mikäli kaikki ihmiset olisivat täydellisiä, olisivat kaikki ihmiskunnan edustajat samanlaisia. Silloin kuka tahansa voitaisiin korvata kenellä tahansa toisella. Nimenomaan ihmisen epätäydellisyydestä seuraa, että jokainen yksittäinen ihminen on korvaamaton. Me olemme epätäydellisiä kukin omalla yksilöllisellä tavalla. Ainutlaatuisuuden arvo ei sisälly ainutlaatuisuuteen sinänsä, vaan - yllätys - sen merkitykseen yhteisölle. Esimerkiksi käy mosaiikkipala. Jokainen yksittäinen osa, yksinäinen kivi, on muodoltaan ja väriltään epätäydellinen ja samalla vajavainen. Kokonaisuudessa se saa tarkoituksensa ja vasta kokonaisuudelle se merkitsee jotain.

"Mitä kauniimpi mosaiikista on tullut, sitä suurempi on yksittäisen kiven merkitys ollut ja sitä korkeampi on sen arvo ja tarkoitus ollut. ... Siten ihmisyksilön tarkoitus toteutuu siinä, että hän suuntautuu yksilöllisenä persoonallisuutena omien rajojensa ulkopuolelle yhteisöön ottaen vastuulleen toisten yhteisössä elävien parhaaksi toimimisen ja niin pitkälle kuin se on mahdollista, kaikkien yhteiseksi ja maailman yleiseksi hyväksi toimimisen."

Elämä kutsuu - tai "kysyy" kuten Frankl sen ilmaisee -  ihmistä jokaisena uutena hetkenä ja jokaisessa uudessa tilanteessa  jatkamaan matkaa kohti Logosta, elämän perimmäistä tarkoitusta. Vastaukset eivät ole sanoja, vaan tekoja; ne ovat omat tekomme, oma elämämme ja koko olemassaolomme. Sanattomat vastauksemme kysymykseen elämämme tarkoituksesta ilmenevät siinä, miten vastuullisena elämme omaa elämäämme.

Elämä asettaa meille kysymyksiä ja odottaa, että me vähitellen täydellistymme sellaisiksi yksilöiksi, miksi meidän jokaisen on tarkoitus kasvaa. Asetettuihin kysymyksiin on vastattava juuri kyseisellä hetkellä, sillä se on ainoa todellisuus, jossa elämme elämäämme. Ei muistella peruuttamattomasti mennyttä tai kuvitella mahdollisesti tulevaa, koska kaikki vaikuttamismahdollisuudet omaan elämäämme ja sen arvoon ja tarkoitukseen ovat edessä vain ja ainoastaan nyt. Niin kauan kuin ihminen elää sisältyy elämään toistaiseksi toteutumattomia tarkoitusmahdollisuuksia.

”Onnellisuus on kehno tavoite”

Frank Martela : Elämän tarkoitus : suuntana merkityksellinen elämä (suomentanut Laura Jänisniemi. Gummerus, 2020)

”Missä olit, kun tarkoituksettomuuden tunne iski? Popsitko viikon kolmatta einesateriaa ja puntaroit ketsupin makua ja terveysvaikutuksia? Vai painoitko kahdelta aamuyöllä Lähetä-painiketta saatuasi kiireellisen työn valmiiksi ja tajusit, ettei aikaansaannoksesi todennäköisesti parantaisi maailmaa piirun verran? Ehkä jokin mullistava tragedia sai sinut tajuamaan, ettet ole vaivautunut miettimään, mitä oikeastaan elämältä haluat. Tai ehkä vain heräsit aamulla, tuijotit kuvaasi vessan peilistä ja mietit, tätäkö tämä niin sanottu elämä sitten on.”

Ammatinvalinta ei tainnut olla Frank Martelalle kovinkaan hankalaa. Jo kuusivuotiaana hän tiesi mitä halusi tehdä isona: hänestä tulisi ”maailman tutkija”. Tässä kirjassa tämä kaksinkertainen tohtori (FT, VTT) käy painavien asioiden kimppuun. Elämän tarkoitus, onnellisuus ja merkityksellinen elämä joutuvat tutkija-filosofin luupin alle. Tulos noin kymmenen vuoden tutkimustyöstä aiheen parissa ei ole suinkaan tieteellisen raskas vaan selkeä, raikas ja innostava. Teos ei kuulu siihen joskus epämääräisten self help -kirjojen kasaan. Se edustaa ns. science help -kirjallisuutta. Kirjassa esitetyt näkemykset perusteellaan näin maallikon silmin vakuuttavan tieteellisen apparaatin kautta; viitteitä vajaan kahdensadan sivun kirjassa on peräti 203.

Iso joukko ajattelijoita ja filosofeja tarvitaan, sillä Martelan tavoite on perustella uusi tapa ajatella elämän merkityksellisyyttä. Lisäksi hän haluaa rakentaa sen yhteisen ihmisyytemme varaan riippumatta erilaisesta kulttuuritaustasta, uskonnosta tai muista tekijöistä. Ihminen on ohjelmoitu etsimään elämälleen merkitystä, mutta nykyiset arvot tuntuvat usein perustuvan vanhempien maailmanselitysten riekaleille, joiden perusteet alkavat tuntua usein peräti arveluttavilta. Vakaat maailmankuvalliset kehykset voidaan yrittää pitää kasassa, mutta se vaatii aina vain suurempia uhrauksia ja pakkoa. Tai väkivaltaa kuten juuri nyt nähdään.

Kaikki lähtee liikkeelle vaarallisesta kysymyksestä miksi. Kokemus elämän absurdiuksesta syntyy, kun tuntee, että elämä on arvokasta, mutta tietää ettei pysty tunnetta perustelemaan. Universumi ei anna vastausta miksi tekomme ovat tekemisen arvoisia tai elämämme elämisen arvoista. Jos näitä joskus unettomana yönä erehtyykin lakanoissaan piehtaroidessa pohtimaan, niin aamulla soi herätyskello: uusi päivä ja uusi kilpajuoksu alkaa. Kun kalenterin täyttää tarkoin, niin silloin eksistentiaalisen levottomuutensa voi unohtaa. Menneen lumotun maailman kantavien arvojen sijaan mainonnan tyrkyttämät henkilökohtaiset valinnat vaativat myös jatkuvaa päivitystä. Ja somesta ammennetaan lisää.

Iskusana on onnellisuus. Joskus 1600-luvun jälkeen onnellisuus alkoi muuttua ulkoisesta menestyksestä sisäiseksi tunteeksi ja olotilaksi. Sitten huomattiin, että ihmisten tosiaan piti olla onnellisia ja onni oli tavoittelemisen arvoista. ”Haluamme olla onnellisia, koska kulttuurimme mukaan meidän kuuluu olla onnellisia.” Me suomalaiset olemme erityisen eteviä tässä, sillä World happiness reportin mukaan mehän olemme jatkuvasti maailman onnellisin maa. Martelan mukaan ei kuitenkaan ole yhdenlaista onnellisuutta:

”Ihmisen tunne-elämä on mutkikas. Tyytyväisyys omaan elämään on eri asia kuin myönteiset tunteet, jotka puolestaan ovat eri asia kuin kielteisten tunteiden ja masennuksen puuttuminen. Jos onnellisuus on myönteisten tunteiden yleisyyttä (puhumattakaan niiden ilmaisemisesta), Suomi ei ole maailman onnellisin maa. Jos onnellisuus on masennuksen puuttumista, Suomi ei ole maailman onnellisin maa. Mutta jos onnellisuus on yleistä tyytyväisyyttä omiin elinoloihin, Suomi ja muut Pohjoismaat voivat hyvinkin olla maailman onnellisimmat maat.”

Korean supervoima

Hong, Euny: Nunchi: intuitiota ja tilannetajua korealaisittain. Suom. Heli Ikäheimo (Gummerus 2020)

Koreasta on tullut useita vahvoja trendi-ilmiöitä, kuten K-pop, kimchi ja kosmetiikka. Nyt tutustumme ilmiöön nimeltä nunchi.

Mitä se on: tilannetajua, intuitiota, pelisilmää, ympäristön lukemisen taitoa ja tarkoituksenmukaista käytöstä. Se ei ole hampaatonta ja joskus jopa vahingollista empatiaa, vaan huomaavaisuutta. Nunchin avulla otetaan ”tilanne haltuun”. Sen soveltamismahdollisuudet ovat laajat.

Kirjoittaja Euny Hong on nelikymppinen korealais-amerikkalainen journalisti ja kirjailija, jolle oma elämänkokemus kahdessa hyvin erilaisessa kulttuurissa antaa ainutlaatuisen pohjan välittää nunchi-viisautta ympäri maailmaa.

Kaikki lähtee ajatusten keskittämisestä, hiljentymisestä ja valppaudesta; itsekurista. Itäinen ankaruus ja vaativuus tuovat mieleen Amy Chuan Tiikeriäidin taistelulaulun. 

Euny Hong toteaa herkullisesti: ”… jos ajattelet ’voi ei, taas näitä idän villityksiä – olen jo heittänyt pois puolet vaatteistani Marie Kondon ansiosta’, ensinnäkin, tämä ei ole villitys. Korealaiset ovat käyttäneet nunchia välttääkseen tai voittaakseen yli viiden vuosituhannen iskut sekä nuolet.”

Hong kertoo terveen ylpeästi korealaisten yhteisöllisyydestä. Joukko menee aina yksilön edelle. Tälle on vuosituhantinen uskonnollis-filosofinen pohja. Yhteisössä toimimisen ihanne selittää, miksi nunchi on niin tärkeä. Koreassa on jopa aihetta käsitteleviä lastenkirjaklassikoita. Lapsi, jolla on huono nunchi, jää surullisena vaille ystäviä.

Hong nimittääkin nunchia Korean supervoimaksi.

Hyvällä nunchilla varustettu ihminen ei päästele sammakoita suustaan. Hän menestyy sosiaalisissa tilanteissa, koska hän jättää miellyttävän vaikutelman. Hän toimii niin, että kukaan ei menetä kasvojaan. Hän osaa kuunnella. Ja parhaat nunchaajat saavat tästä kaikesta myös jotakin hyvää itselleen.