Monta polkua erakkouteen

Peltonen, Milla: Erakot : omintakeisten suomalaisten elämäntarinoita. Into 2020.

Parhaat kirjat saattavat syntyä näin. ”Kun en löytänyt kaipaamaani tietokirjaa suomalaisista erakoista ja erakkouden eri muodoista, kirjoitin sen itse.” (s. 12)

Kiitos Milla Peltosen saamme tutustua yli kolmenkymmenen erakon mielenkiintoiseen elämäntarinaan. Peltonen on käynyt läpi laajan materiaalin kirjallisuudesta lehtiartikkeleihin, Ylen dokumenteista kirjeisiin ja pro gradu -tutkimuksiin. Hän on reissannut itse, tutustunut erämökkeihin ja haastatellut erakkoja kasvotusten, milloin se on ollut mahdollista.

Mikä saa ihmisen vetäytymään erakoksi? Yksi haastatelluista kiteyttää ykkösasiakseen valtavan, sisäsyntyisen vapauden tarpeen. Se lienee monelle erakolle ominaista, samoin tunne siitä, että ”normaali” elämä kuormittaa tavalla tai toisella liikaa.

Tunnettuja ovat Lapin kullanetsijä-erakot (kirjassa mm. Jaakko Isola, Heikki Pihlajamäki), ja kaikki tietävät uskonnollisista syistä tapahtuvat eriasteiset vetäytymiset (mm. munkki Stefanos, Martti Anttila). Monet taiteilijat tarvitsevat erakkoelämää luodakseen rauhassa (Klaus Backberg, Eeva Kilpi). Syynä vetäytymiselle voi myös olla loppuunpalaminen, läheisen kuolema tai muu elämänkriisi.

Nykyään painottuvat usein ekologiset syyt.

Kirjassa pohditaan erakkouden, yksinäisyyden ja syrjäytymisen rajapintoja, samoin sitä, millaista tarinaa erakoista perinteisesti on kerrottu – sankaritarinaa rohkeudesta, voimakkuudesta, sisusta, omillaan pärjäämisestä.

Erakoissa on sekä miehiä että naisia, perheettömiä ja perheellisiä, ”kokoaikaerakkoja” ja ”osa-aikaisia”. Miespuolisista erakoista kulkee meheviä juttuja, naiserakkojen kohdalla sallitaan pehmeämpiäkin sävyjä, kuten Ambrosia Valoriihen tapauksessa.

”Sankarilla saa olla myös masennusta ja pelkoja. Lisäksi hän ymmärtää, ettei mitään voi ottaa itsestäänselvyytenä. Täytyy elää päivä kerrallaan ja nauttia siitä, mitä on nyt: terveyttä, luonnonrauhaa ja naapuriapua” (s. 157).

Erakkous kiinnostaa ihmisiä aina, ja erakoista tehtyjä lehtijuttuja kommentoidaan innokkaasti. Keskustelut jakautuvat kahtia. Toisaalta omintakeisia eristäytyjiä  fanaattisesti ihannoidaan, mutta toisaalta heitä moralisoidaan ja paheksutaan sitä, että he ovat muka vapaamatkustajia veronmaksajien kustannuksella.

Monien erakkojen kommenteissa kuuluu halu elää sopusoinnussa luonnon kanssa. On myös tietoista ”järjestelmäpakolaisuutta”, toivetta olla mahdollisimman vähän tekemisissä systeemin ja byrokratian kanssa. Esimerkiksi luomuviljelijä Rami ei ano eikä saa mitään EU-tukia.

Nykyerakot saattavat olla bloggaajia ja someviestittelijöitä – eivät siis kulje irrallaan muusta maailmasta. Esimerkiksi ex-seurapiirirouva ja kaupunginvaltuutettu, tohtoriksi väitellyt Marketta Horn on pitkään ollut aktiivinen kirjoittaja ja mielipidevaikuttaja. Suomineito-ekoyhteisöäkin aikoinaan vetänyt Horn vetäytyi Saarijärvelle alkeelliseen mökkiin vuonna 2013 kierreltyään sitä ennen maailmaa ja kirjoitettuaan kirjan Neljän dollarin päivä (Like 2008). Nyt hän tiettävästi valmistelee uutta kirjaa ekologisesta elämäntavasta.

Vielä muuan jännä fakta: vuonna 2017 julkaistun EVA:n raportin mukaan Suomessa oli lähes 79000 parhaassa työiässä olevaa miestä, 25-54-vuotiasta, jotka olivat ”kadonneet”: he eivät olleet työkyvyttömyyseläkkeellä, eivät opiskelleet, ja vain vajaa kolmannes heistä oli kirjautunut työttömäksi. Noin joka kolmas eli kokonaan ilman tuloja. Heitä voi hyvinkin majailla erakkoina Suomen metsissä.

Erakot on monipuolinen katsaus erakkouden olemukseen: mitä ja miten näistä ihmisistä on kerrottu, mitä ilmiölle kuuluu nyt, mitä erakot itse ajattelevat. Kirja on kirjoitettu ilahduttavan kauniilla kielellä. Mustavalkokuvitus elävöittää kirjaa sopivasti. Kannen värikuva esittää Enontekiön Kultakurua, joka toimi taiteilija Klaus Backbergin (1933-2015) asumuksena.

Kantava ajatus on suvaitsevaisuus. Kunpa antaisimme tilaa erilaisille ihmisille ja ymmärtäisimme toisiamme. Milla Peltonen kirjoittaa viisaasti päätössanoissa: ”- – tosielämän erakoista on – ja on aina ollut – moneksi. Kuten ihmisistä yleensä. Heitä ei ole syytä ennakkoluuloisesti tuomita muttei ehkä romanttisesti ihannoidakaan” (s. 226).

Taina