Nainen, auto ja ilo

Jokinen, Noora: Aikuinen nainen ratissa. Atena 2020.

”Omasta autosta huolehtiminen voimaannuttaa tehokkaammin kuin kymmenen etunojapunnerrusta.”

Noora Jokinen kirjoitti kirjansa Aikuinen nainen ratissa tsempatakseen naisia, jotka haaveilevat ajokortista ja autoilusta, sekä heitä, jotka jo ovat tarttuneet toimeen. Itse asiassa kirjassa on niin paljon hyödyllistä, ajantasaista tietoa, että opusta voi suositella jokseenkin kaikille autoileville naisille.

Kuten niin moni nykyteos myös Jokisen kirja sai alkunsa somesta, Facebook-postauksista. Joka vaihe on jaettu ja saatu palautetta ja niille sitten rakennetaan.

Kaikki käynnistyi yllättävästä avioerosta. Kaiken tuskan sekä käytännön asioiden ratkomisen keskellä Jokinen, nelkyt ja risat, päätti verestää jo ruostumaan päässeen ajotaitonsa ja hankkia auton. Hänellä oli nuoruusvuosina ajokortti, mutta silloinen pakollinen kakkosvaihe jäi suorittamatta määräajassa, ja kortittomaan elämään tottui, kun aivan pakottavaa tarvetta autoilulle ei ollut. Nyt uusi elämäntilanne viritti uudet ajatukset.

”Alkoi rakentua selviytymissuunnitelma. Keveämpinä hetkinä aloin nähdä mielessäni itsenäisen, minua rohkeamman ja omapäisen naisen, joka ihan oikeasti ohjaa itse sekä elämäänsä että autoaan.” (s. 14)

Aikuinen nainen ratissa seuraa edistysaskelia, yllättäviä tilanteita ja takaiskuja Jokisen ensimmäisen autoiluvuoden aikana. Kirjoittajan järjestelmällisyydestä on paljon iloa lukijalle. Jokinen on excelöinyt muun muassa auton ostamisen prosessin ja pitänyt tarkasti kirjaa autoilun kuluista.

Ruuhka-Helsinki on monille autoilijoille se paikka, johon ei koskaan ajeta omalla autolla. Ehkä minne tahansa muualle, mutta ei sinne. Sankarittaremme kuitenkin joutuu aloittamaan opettelun niin sanotusti altaan syvästä päästä. Jo hänen asuinpaikkansa sanelee sen.

Ensimmäisellä ajotunnilla hän ajelee Kulosaaresta Itäväylää keskustaan ja pitkin Kruununhakaa ja Hakaniemeä (ja aivan ansaitusti haltioituu urheudestaan).

Lukija tempautuu mukaan iloitsemaan, harmittelemaan ja tsemppaamaan. Nainen ottaa haltuun osa-alueen toisensa jälkeen. Konepellin avaus, katsastus, renkaanvaihto. Koska pysäköintitilaa on niukasti, taskuparkkeerauksenkin jalo taito on opeteltava.

Ja tietenkin ajettava ahkerasti, että tuntuma säilyy ja taidot karttuvat.

Rohkeat road tripit ja talven extremeajelut on kuvailtu upeasti.

”Ja vapaus, se palkitsee! Maantie Seinäjoelta kohti Pohjois-Pohjanmaata halkaisee viivasuorana tasaista, tuttua maisemaa. Entistä merenpohjaa mennään. Sinne tänne on Juhani Palmu maalannut muutaman ladon.

Eiliseen verrattuna ajokeli on helppo ja vaivaton, liikennettä on vain vähän. Hämärtyvän pakkaspäivän valo on vaaleanpunaista. Peltoja reunustavat punahehkuiset pajukot. Laskeva aurinko loistaa matalalla taustapeilissä. Alahärmän Powerparkin kohdalla tirautan pienen itkun keskellä lakeutta, kun kaikki ympyrät tuntuvat sulkeutuvan. Ja elämän aikatasot kiertyvät yhteen.” (s. 183)

Kirja tuo oivallisesti esiin vanhat, luutuneet asenteet, kuten naiskuskeihin kohdistuvan vähättelyn ja naisten itsensä kokeman tarpeettoman arkuuden. Jossakin vaiheessa niiden vain on muututtava.

”Hämmästyttävän moni lähipiirini fiksu, osaava, itsenäinen nainen paljasti kahden kesken, että ei oikeastaan aja.

’On mulla kortti, mutta en mä ole ajanut 15 vuoteen.’

’Ne on ihania ne sun postaukset. Ne tsemppaa muakin ajamaan, vaikka en ole uskaltanut pitkään aikaan. Pitäis kyllä!’ ”(s. 7)

Lopulta kyse on oman elämän hallinnasta ja tilan ottamisesta. Kunnioitan suuresti Jokista, joka uskaltaa jakaa tuntojaan.

”Siinä vanhassa elämässä en jotenkin tajunnut, miten paljon minulla olisi lupa haluta – ja ohjata itse elämääni. Sanoa itse, mistä käännytään ja mihin todellakin pysähdytään. On ihan luontevaa tyytyä niihin reitteihin, joita bussit ja junat kulkevat ja silti aina katsoa vähän kaipaavasti sivuteitä, joille valmiit linjat eivät vie.

Ajattelen, että olin jotenkin jäänyt jumiin lapsuudenperheessä annettuun rooliin: olemaan siirreltävä paketti tenniskentän laidalla. Helppohoitoinen, vaivaton, vailla omia toiveita ja tarpeita. Tyttö, vähän kakkoslaatua, helposti sivuutettava. — Toistuvasti hämmästyn, miten pikkuruisia ja helposti toteutettavia monet ’pitkäaikaiset haaveeni’ ovat.” (s. 273-274)

Ajokortin ajaminen ei ole nuorille ikäluokille enää itsestäänselvyys toisin kuin meille vanhemmille ikäpolville aikoinaan. Vain 28 prosentilla helsinkiläisistä 18-vuotiaista on ajokortti. Koko maassa samassa ikäluokassa kortillisia on 56 prosenttia. Vielä viisi vuotta sitten kortti oli 61 prosentilla 18-vuotiaista.

Noora Jokinen toteaa, että koko liikennejärjestelmä on murroksessa, ja se näkyy autoilukulttuurissa. Hän mainitsee joukkoliikenne- ja taksimuutosten ohella pyöräilyn yleistymisen, etätyöt, webinaarit ja etäshoppailun. Ja kuten tiedämme, koronatilanne vain vahvistaa näitä trendejä.

”Kulttuurin kuvilla on väliä. Teinien ajokorttikiinnostuksen hiipuminen vihjaa, että ajamisen tai auton ostamisen merkitys identiteetin rakennuspalikkana vähenee. Nuori mies voi jo olla uskottava tyyppi sähköpotkulaudan ja Pelago-fillarin selässä ja pukeutua pastellinsävyiseen kukkakuosiin. Kesäkuussa 2019 muodostettu hallitus ajeli pressitilaisuuteensa raitiovaunulla ministeriautojen sijaan. Auto vallan ja menestyksen symbolina saattaa käydä vaiheittain yhtä tunkkaiseksi kuin tupakointi sisätiloissa.” (s. 258-259)

Toisaalta Jokinen on vakuuttunut, että ihmiset myös kehittävät mielellään rakastamiaan asioita; on siis tärkeää, että asioihin pääsevät vaikuttamaan muutkin kuin varakkaimmat automiehet.

Muun hyvän lisäksi Aikuinen nainen ratissa on monipuolinen faktapaketti. Jokinen on ottanut selvää energia-asioista, ilmastovaikutuksista ja autoilun lakipykälistä. Hän kertoo huolloista, katsastuksista, renkaista, autoilua helpottavista netti- ja mobiilipalveluista.

Itse kuulin ensimmäistä kertaa esimerkiksi pelastuskortista eli Rescue Sheetistä, jonka löytää ilmaiseksi netistä ja joka kannattaa printata oman auton aurinkolippaan. Hätätilanteessa Rescue Sheet kertoo pelastajille kyseisessä automallissa käytetyistä vahvistetuista rakenteista, sähköjohdoista ym., joiden paikallistaminen voi olla tarpeen.

Ihana, hauska ja hyödyllinen kirja! Niin se vain käy, että asiat etenevät, kun päähenkilö voittaa pelon, epävarmuuden ja häpeän. Tällaisia voimakertomuksia tarvitsemme, rohkaisevia kuvauksia herkkyyden kanssa elämisestä ja ei vain jotenkuten pärjäämisestä vaan menestymisestä.

(Taina)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s