1918: sotilaat

Veijo Meri: Vuoden 1918 tapahtumat (1960)

Elämä on lyhyt juttu mutta surkea.

”Saksalainen aliupseeri tuli takaisin kaupan rapuille syömään. Kiväärin hän laski porrastasanteelle viereensä ja alkoi lusikoida. Kantaja [punavanki] seisoi yhä asennossa pakkausten välissä ja tuijotti eteensä. Siitä kohtaa näki mäen juuressa vasemmalla olevan pienen järven yli nuoreen koivikkoon, joka ulottui kartanon mäen ohi joen rantaan saakka. Kaupan nurkka esti näkemästä lasitehtaalle ja asemakylään ja Tulevan lauttauspaikalle ja pihapiiriin. Koivuissa ei ollut vielä lehtiä.

”Kantaja astui yhtäkkiä pakkausten ylitse, kääntyi ja lähti ripeästi kävelemään tietä siihen suuntaan mistä oli illalla tänne tuotu. Aliupseeri katsoi häntä suu auki. Sitten hän laski lautasensa tasanteelle, otti kiväärinsä, ojensi sen ja ampui. Sitten hän laski kiväärin, otti lautasen käteensä ja työnsi lusikallisen suuhunsa katsomatta tulosta. Kaikki katsoivat hänen syömistään eikä kukaan kaatunutta, kunnes aliupseeri antoi sotilaille määräyksen. Sotilaat ottivat pakkauksistaan pienen lapion ja kaivoivat kaatuneen viereen haudan keskelle kaupan pihaa, käänsivät ruumiin kuoppaan, ajoivat hiekan päälle ja tallasivat sen tiukaksi. Tämä vei aikaa korkeintaan viisi minuuttia. Kun he lopettivat, aliupseeri lopetti syömisensä, laski lautasen maahan ja kääntyi kyljelleen lepäämään. Suojeluskuntalaiset tuijottivat häntä yhä niin kuin hän nytkin olisi tehnyt jotakin, joka ei mene muistista.”