S. Saarikoski ja sotapropaganda

Saarikoski, Saska: Poikkeustilassa : koronapäiväkirja. HS-kirjat 2020.

Helsingin Sanomien toimittaja, nykyinen pääkirjoitustoimituksen esimies Saska Saarikoski aloitti maaliskuussa 2020, korona-ajan alkaessa, projektin Poikkeustilassa. Hän julkaisi kyseisen otsikon alla joka päivä Hesarin verkkosivuilla ajankohtaisen kolumnin. Projekti päättyi kahta kuukautta ja 60 kolumnia myöhemmin.

Juttuja luettiin paljon, joitakin lähes 100.000 kertaa. Samaan aikaan Saarikoski piti henkilökohtaista päiväkirjaa, kuten hän on pitänyt nuoresta saakka. Tässä Poikkeustilassa-kirjassa kolumnit ja päiväkirjamerkinnät vuorottelevat, ja vuoropuhelu todella toimii.  

Päiväkirjamerkinnöissään Saarikoski kommentoi uutistapahtumia, mutta myös arkielämäänsä ihmissuhteineen sekä erilaisia journalistisia prosesseja. Loistavan kirjoittajan teksti kulkee sekä viihdyttävästi että koskettavasti.

Päiväkirjamerkintä 28.3.: ”Tunnelma on kuin pyörremyrskyn lähestyessä. Täytetään ruokakaapit, pannaan vettä ämpäreihin, naulataan ikkunaluukut kiinni. Myrskyn pitäisi olla pahimmillaan 5–6 viikon kuluttua. Silloin nähdään, riittääkö hoitopaikkoja ja hengityskoneita. Varmaan tästä selvitään, Suomessa ainakin. Mutta millaisessa maailmassa elämme, kun pöly on laskeutunut? Luulen, että tästä alkaa uusi aika. Ei tietenkään yhdellä iskulla, mutta vähitellen, niin että jälkeenpäin voidaan sanoa: koronasta se alkoi. Uudet asiat nousevat esille. Uudet ihmiset ottavat niistä vastuun. He löytävät uusia ratkaisuja, toivottavasti löytävät. Sillä tämä maailma on rikki.” (s. 61)

Kirja palauttaa mieleen kevään ilmiöitä. Vessapaperin hamstraus, maskisekoilu, seniorien määrääminen kotiarestiin, Uudenmaan eristäminen, työnteon siirtyminen kotiin, lasten etäkoulu eli kotikoulu, lohtusyöminen. Sisustustavaroiden, huonekasvien, puutarhataimien, harrastusvälineiden myynti, kalastusbuumi, ulkoilubuumi. Business Finlandin jakamat oudot koronatuet.

Huhtikuussa 2020 markkinoille ilmestyy tiettävästi ensimmäinen korona-ajan kirja, Paolo Giordanon 78-sivuinen Tartunnan aikaan. Samoihin aikoihin Helsingin Sanomat päättää, että Poikkeustilassa-tekstit julkaistaan myös kirjana loppukesällä.

Koska Poikkeustilassa-projekti vaatii kunnon teksti viikon joka ikisenä päivänä, Saarikoski kyselee välillä neuvoja ja ideoita ”Facebook-kuplaltaan”, joka pursuaa journalismin, tieteen ja taiteen merkkihenkilöitä. Päiväkirjalleen hän tunnustaa hiipivän uupumuksen, mutta aina löytyy jokin uusi näkökulma, joka auttaa jatkamaan. Hän saa virikkeitä myös eliitin ulkopuolelta, verkkojutun palautteiden kautta.

Muuan rouva vetoaa Saarikoskea tekemään jutun epäsiisteistä, epähygieenisistä miehistä, jotka pärskeillään ja likaisilla käsillään vaarantavat uudessa koronatilanteessa muidenkin kuin itsensä terveyden. Myöhemmin syntyy jopa jatkojuttu siten, että Saarikoski antaa suunvuoron alkuperäiselle epäsiistille pärskijälle.

Kauhea korona tuottaa kuin tuottaakin myös asioita, joille voi ainakin hymyillä, joskus jopa nauraa. Myös komiikan tekemistä, koomikoiden roolia käsitellään kirjassa.

Kevään kääntyessä kesäksi toiveikkuus viriää. Jospa syksyllä kaikki olisi toisin. Kuten tunnettua, näin ei ikävä kyllä käynyt, vaan korona riehuu yhä ympäri maailmaa. Mutta juuri siinä on Poikkeustilassa-kirjan tekstien voima: kyseisen hetken aikalaistodistuksessa.

”Ne kertovat siitä, mitä me milloinkin tiesimme – tai tunsimme. Myös päivän tunnetila – pelko, ahdistus, vihaisuus, helpotus, kevätilo – näkyy teksteissä. Juuri näitä asioita Yhdysvaltain presidentti Thomas Jefferson varmaan tarkoitti, kun hän puhui journalismista ’historiankirjoituksen ensimmäisenä versiona’.” (s. 254)

Ehkä hyytävintä on verrata keväisiä tilastotietoja tämänhetkisiin lukuihin. Huhtikuun puolivälissä Suomessa oli reilut 3.000 vahvistettua koronatartuntaa ja 59 koronaan kuollutta. Nyt seitsemän kuukautta myöhemmin (15.11.20) Suomessa on kirjattu 19.315 tapausta ja 369 kuollutta. Näin siis Suomessa, jossa tilanne kuitenkin on hoidettu hyvin. Kun keväällä huomioitiin globaalisti miljoonan tartunnan rajakohta, nyt maailman kokonaistartuntojen määrä hipoo 54 miljoonaa, ja koronaan kuolleita on yli 1.310.000.

Yksi kolumni hyllytetään. Lauri-toimituspäällikön mielestä on täysin vastuutonta kertoa lukijoille, että Helsingin Sanomien toimittaja on käynyt pääsiäisenä Hangossa. ”Jos lehteen pannaan sellaista, seuraavaksi kaikki alkavat matkustella holtittomasti ympäriinsä, eikä mistään tule mitään. — tällaisen asian kertominen olisi yhtä vaarallista kuin paljastaa sota-aikana ilmatorjuntatykkien sijainnit. ’Nyt me emme tee normaalia journalismia vaan sotapropagandaa’, Lauri julisti.” (s. 125)

Joten Saarikoski kirjoittaa kolumnin uusiksi poistaen Hangon kokonaan ja lisäten ”vähän pelottelua ja varoittelua, Laurin mieliksi”. Kirjan kiinnostavaa antia ovatkin journalististen prosessien kuvaukset, aiheiden pallottelu, ideoiden puntarointi, tykkäys- ja klikkauspohdinnat.

Kahtiajakoja syntyy, vaikkei kukaan sitä toivokaan: seniori-riskiryhmäläiset vastaan nuorempi väestö, Uusimaa vastaan muu Suomi, kaupunkilaiset ja maalaiset, hyväosaiset ja syrjäytyneet.

Saarikoski havaitsee, miten hyvin asiat ovat hänellä ja hänen perheellään, kun hän perehtyy leukemiaa sairastavan miehen kokemuksiin. Mies on jo viisi vuotta ollut karanteenissa lääkityksensä tuottaman immuniteettikadon takia. Saarikoski kirjoittaa kolumnissaan 16.päivä:

”Korona on mullistanut meidän niin kutsuttua normaalielämää eläneiden ihmisten elämän. Äkkiä me emme lähdekään aamulla työpaikalle. Jos menee ulos, pitää muistaa, että ihmisten kohtaamisesta on tullut vaarallista. Jotkut ovat kuitenkin eläneet tällaista elämää aikaisemminkin. Työttömillä ei ole työpaikkaa, minne mennä. Vammaisille liikkuminen ei ole itsestään selvää. Alentuneesta vastustuskyvystä kärsineiden on aina varottava ihmiskontakteja. Nyt me vierailemme heidän elämässään.” (s. 79)

Muistelen jonkun kirkonmiehen sanoneen, että vertailu on lyhin tie helvettiin; silti  joskus lienee hyväkin vertailla.

Saarikosken ajankohtainen kirja on värikäs, inspiroiva ja yllättävä kuin eteläeurooppalainen tori. Nyt kun torit ovat joko kiinni tai kartettavien listalla, niin kuitenkin niitä voi etänä katsella ja mielikseen muistella.

Taina