Camus, Albert: Rutto. Suom. Juha Mannerkorpi. Otava 1963.
Nyt jos koskaan se kannattaa lukea. Camus’n Rutto kokee koronapandemian aikana uuden tulemisen, tästä on faktaa esimerkiksi Iso-Britanniasta.
Täysin eri maailma, ja silti ihmettelen, miten paljon tuttua löytyy kuvitteellisesta 1940-luvun Algerian Oranista, johon iskee jo unohtunut kulkutauti, rutto.
Vuoden 2020 koronaviruspandemian keskellä elävät ihmiset voivat tunnistaa ainakin nämä asiat:
- Moderni, itsekäs ja mukavuuteen tottunut ihminen ei tahdo ensin uskoa vaaraa todelliseksi.
- Pakollisen karanteenin ja vapaaehtoisen eristäytymisen tuottama turtuneisuus.
- ”Vapautumisen” päivämäärän odottaminen (jopa vailla mitään perusteita) ja sitten pettymys, kun tilanne vain jatkuu.
- Vaikka eristyksissä ei tunnu tapahtuvan mitään, ihminen muuttuu, jopa yllättävälläkin tavalla.
- Jotkut näkevät tapahtumissa Jumalan sormen.
- Kelmit hyötyvät poikkeusoloista.
- Tepsivää lääkettä kehitellään kuumeisesti, ja uudelta lääkkeeltä toivotaan paljon.
Jännityskertomus, kauhukuvasto, lääketieteellinen kuvaus, erilaisten ihmisluonteiden antoisa törmäys… Rutto on nobelistin monipuolista ja huippulaadukasta käsialaa.
On myös koskettavasti kuvailtua ystävyyttä ja Camus’n muistakin teoksista tuttua välimerellistä kaupunkimaisemaa. Ankarasta teemasta huolimatta jopa huumoria irtoaa eriskummaisten kaupunkilaisten edesottamuksista.
Kirjan viileä, tyylikäs kertoja, joka itsekin liikkuu tapahtumien keskiössä, päättää kronikkansa kauniisti ja toivoa antavasti. Rakkaus ja myötätunto vievät sittenkin voiton, vaikka jotkut antoivat ruton kurimuksessa periksi huonoille ominaisuuksilleen.
(Taina)
Tainan ja Tommin aarrearkku 