Kjell Westö: Molly & Henry : romaani sotavuosilta. Suomentanut Laura Beck. Otava 2023.
Kjell Westö teki sen taas, loi laajan, värikkään ja koskettavan romaanin, aiheena tällä kertaa talvisodan sekä jatkosodan alun ajan Helsinki ja helsinkiläiset. Päähenkilöt ovat kolmikymppinen Molly, näyttelijätär, ja nelikymppinen lehtimies Henry. Romaanin alkaessa Molly on Ruotsissa teatterikiertueella, Henry armeijan mukana rintamalla kirjoittamassa sotakuvauksia sanomalehteen.
Molly & Henryn suuri teema on, mitä sota tekee ihmisille. Westö tutkii sitä kiehtovasti. Esimerkiksi, sitä saattaa kaivata rakastettuaan kovasti, mutta kun hänet vihdoin saa kohdata, tapaamiseen sekoittuu kaikki se, mitä erossa ollessa on tapahtunut. Kumpikin on muuttunut ja hämillään. Tarvittaisiin aikaa, mutta kun aikaa ei ehkä ole.
Keskiössä on siis Mollyn ja Henryn suhde, ja päähenkilöiden kautta avautuu näkymiä kunnianhimoisten ammatinharjoittajien maailmaan. Molly toteaa itsekseen, että heidän suhteelleen ei riitä pelkkä rakkaus toisiaan kohtaan; on oltava tekemistä, tavoitteellista sisältöä eli työtä. Romaani kuvaa hykerryttävän kipeästi esiintyvän taiteilijan kateutta toista taiteilijaa kohtaan, journalistin kateutta muita kirjoittajia kohtaan. Kirjoituskilpailulla etsitään ja nostetaan parrasvaloihin uusi sotaromaani, jota lukeva yleisö palvoo. Sellaisen kirjoittajaksi Henrystä ei ole. Hän ahkeroi rintamareportterina, joka on saanut propagandakoulutuksen ja jonka odotetaan kirjoittavan sodasta ”oikein”.
” – – hän oli raportoinut sotaviikkojen aikana yhtä kiivaasti kuin kaikki muutkin, Suomen ja Karjalan asia oli hänenkin asiansa. Ja hän oli melko varma siitä että hänen rakkautensa luontoon oli syvempää kuin Saavalaisen, kosmopoliitin ja dandyn, tai Juseliuksen, akateemikon neljännessä polvessa. Henry ei tarvinnut mystiikkaa voidakseen ilmaista mitä tunsi ylhäällä harjuilla tai alhaalla Laatokan rannoilla. Hän tiesi miten sumu syntyi ja miksi se hälveni. Hän tiesi mitä eläimiä liikkui aarniometsissä ja mitä ei. Ja hän tunnisti melkein jokaisen kuulemansa linnunliverryksen. Mutta hän oli päättänyt: tässä uudessa sodassa, jota monet olivat alkaneet kutsua Kesäsodaksi, hän antaisi maltillisimman puolensa määrätä.”
Mollyn näyttelijäntyö valottaa jo kadonneen ajan ihanteita, teatterin ja elokuvan keskinäistä jännitettä, tähtikulttia. Se, että Henry pyrkii totuudellisuuteen ja Mollyn ammatti taas on pelkkää muuntumista ja tekeytymistä, tuo omat mutkansa matkaan.
Muita teemoja ovat muun muassa arjen pyörittäminen sodan tuomissa poikkeusoloissa, sodassa hermonsa menettäneiden hoitokeinot ja ajan ihanteet, kansalaissodan varjo, miehinen ystävyys, naisten jännitteiset suhteet sekä lasten hankkimisen ihanne / epäihanne.
Westön kertojanote on aiemmista romaaneista tuttu: herkkä, ymmärtävä ja kaunistelematon. Kaikkitietävän kertojan äänellä kuljetaan vuorotellen Mollyn ja Henryn vaiheita. Repliikit soljuvat tekstissä ilman että ne merkittäisiin. Westö läpivalaisee Mollyn oikut, turhamaisuuden ja imagotietoisuuden samoin kuin Henryn jääräpäisyyden ja epätoivoiset yritykset peittää aiempina vuosikymmeninä kertynyt painolasti. Päähenkilöiden ympärillä liikkuu runsas joukko työtovereita, sukulaisia ja ystäviä; välillä minun oli jopa hivenen hankala pysyä kärryillä: Gunnars, Guido, Guss… On tätejä, setiä, vanhempia ja isovanhempia. Heistä kaikista lukee mielellään. Westö noteeraa tarkasti luokkaerot ja niiden vaikutukset ihmisiin.
Se, että Helsinki on Westön romaaneissa yksi päähenkilöistä, on jo klisee, mutta niin se vain on. Jälleen kerran Helsingin valot ja varjot, tuoksut ja tunnelmat vievät mukanaan.
”Oli tullut keskikesä. Kaupunki miellytti Mollyä silloinkin, sen pölyinen uneliaisuus, tyhjät kadut joilla oli vain vähän kulkijoita eikä juuri ollenkaan autoja. Hän oli pitänyt kesän hiljaisuudesta jo silloin kuin oli lapsi ja asui Vladimirinkadulla, vain jokusen kivenheiton päässä Bulevardista ja Erottajasta ja muista kaduista joilla hieno väki asui. Jo silloin hän oli kyllä tiennyt että rauha oli paikallista, että se rajoittui niihin kortteleihin, joissa ihmisillä oli isot asunnot ja niiden lisäksi huvilat, joissa äidit ja lapset ja palvelusväki asuivat koko kesän ja joihin isät matkustivat busseilla tai höyrylaivoilla myöhään iltaisin tai ainakin sunnuntaiksi. Länsisatamassa, Ruoholahdessa tai Sörnäisissä ei ollut mitään sellaista, siellä elämä jatkui kesällä samanlaisena kuin syksyllä ja talvellakin. Siellä tehtiin vuorotyötä ja saatiin niukasti lomaa, siellä miehet etsivät lohtua saunomisesta ja viinasta kun lauantai vihdoin saapui, ja sunnuntaisin heillä oli kurkku kuivana ja kylmä hiki otsalla samoilla kaduilla ja samojen korkeiden tehtaanpiippujen alla kuin arkisinkin.”
Enkä voi vastustaa tapaa, jolla kerrotaan ihmisten arkielämästä, heidän jokapäiväisestä elämänmenostaan, ruuista, juomista, säännöstelyn ajan kotiaterioista ja ravintolan antimista sekä väen liikkumisesta paikasta toiseen. He kävelevät kaduilla, ajavat raitiovaunulla, bussilla ja heinäkärryillä, soutavat jos jonkinlaisilla veneillä ja melovat kajakilla. He himoitsevat tupakkaa ja tanssivat ajan muotitansseja tanssikieltoa uhmaten.
Vain parissa kohdassa tapahtumien kuvailu menee jaaritteluksi, vähän heikomman tyyliseksi osoittelevaksi selittelyksi. Mutta näin ei tapahdu monta kertaa.
Kjell Westö kertoo loppusanoissa etsineensä pitkään tapaa kirjoittaa talvisodasta ja jatkosodan alusta kuvaamatta oman sukunsa historiaa. Hän aloitti työn syksyllä 2020 ja oli puolivälissä urakkaa, kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan. Tämä antoi Westön mukaan työlle uuden synkän korostuksen. Sodan mielettömyyden pohdintaa on kirjassa paljon, samoin toki aikakauden sotaintoilijoiden paatosta, aihe nousee teemana aina uudestaan esiin.
Juuri tässä tilanteessa, vuonna 2023, Molly & Henry saakin erityisen painoarvon. Kirjan henkilöiden sukupolvihan tahtoi uskoa, että heidän sotansa oli ehdottomasti kaikkien aikojen viimeinen. Voimmeko me 1960-luvulla hyvinvointiin, jatkuvaan kasvuun, tasa-arvoajatuksiin ja optimismiin syntyneiden sukupolvien edustajat reagoida maailmassa nyt vallitsevaan tilanteeseen muuten kuin tyrmistyksellä? Ja itsemme nolon naiiveiksi tuntien: hetken halusimme uskoa, että Venäjästä on ulkopolitiikassaan muuhunkin kuin naapureidensa terrorisointiin ja totalitaarisen kauhun luomiseen.
Yritin olla paljastamatta Molly & Henrystä liikaa, sillä juoniromaaninakin kirja toimii. Teoksessa on muuten joitakin tuttuja juonteita kirjasta Kangastus 38 (joka palkittiin Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolla). Veikkaan, että Molly & Henry saa jatkoa. Malttaisiko Westö olla tutkimatta, ja kertomatta meillekin, miten Mollyn ja hänen läheistensä elämä jatkuu?
Taina
Tainan ja Tommin aarrearkku 