Sulle riippuvuus, mulle rahat

Patrick Radden Keefe: Kivun valtakunta : suku, joka rikastui lääkeriippuvuudella. Suomentanut Maija Heikinheimo. Gummerus 2023.

Tämä kirja kertoo ahneesta juutalaisesta perheestä, joka toi Yhdysvaltain markkinoille vahingollisia lääkkeitä, mainosti niitä kyseenalaisin keinoin, loi pohjan miljoonien ihmisten opioidiriippuvuudelle ja aiheutti vuosikymmenten mittaan yli puolen miljoonan amerikkalaisen ennenaikaisen kuoleman. Tämä tarina on totta.

Nimi Sackler on vuosikymmenien ajan yhdistetty hyväntekeväisyyskohteisiin. Nimi on ollut esillä taidegallerioissa, yliopistoissa ja kirkoissa. Sacklereiden raha on otettu kiitollisuudella vastaan, ja raha on painanut villaisella suvun rikoksia. Aivan viime vuosina heidän kiillotettu kilpensä on hieman himmennyt, kiitos Keefen ja muutaman muun journalistin.

Juutalaisen perheen kolme poikaa – Arthur, Raymond ja Mortimer Sackler – toteuttivat vanhempiensa amerikkalaista unelmaa ja olivat lääkäreitä, vaikka eivät paljon ehtineetkään lääkärin töitä tekemään.

Tiiliskivikirjan keskiössä on vahva opioidilääke OxyContin, joka tuli markkinoille vuonna 1996. Jo sitä ennen Sacklerit rikastuivat Libriumilla ja Valiumilla. Arthur Sacklerin työskentely isossa 1950-lukulaisessa mielisairaalassa tuotti ahaa-elämyksen: psykootikoille tarkoitettu Thorazine ei olisi pitkän päälle kovin tuottoisa bisnes, mutta jos suuret ihmismassat saadaan tarvitsemaan psyykenlääkkeitä, tilanne onkin jo toinen.

Rauhoittavien Libriumin ja Valiumin kohderyhmiksi oli määritelty muun muassa neuroottinen vanhapiika, uupunut kotirouva, iloton uranainen ja vaihdevuosien äkäpussi. Tuohon aikaan koettiin myös antibioottien voittokulku, ja lääketehtaat esittelivät ensin ”kapeakirjoisia” antibiootteja, sitten ”laajakirjoisia” ja jopa ”synergistisiä yhdisteitä”, jotka tappaisivat jokseenkin kaikki kuviteltavissa olevat pöpöt. Lääkkeitä mainostettiin mielikuvilla, markkinoilla vallitsi melkoinen villi länsi. Järjestettiin hulppeita antibioottikongresseja, joissa lääkäreitä voideltiin ja kestittiin.

Juuri antibiootteihin liittyen Arthur Sackler joutui 1950–60-lukujen vaihteessa kongressin kuultavaksi monista rooleistaan lääketehtailijana, lääkärinä, mainostajana ja myynninedistäjänä, mutta narsistien tapaan mies esiintyi arvovaltaisesti ja vaikuttavasti ja pääsi kuin koira veräjästä. Yksityisesti hän (jälleen narsistien tapaan) piti valvovia viranomaisia luusereina ja kiusankappaleina.

Sacklereilla oli oma lääkefirma, Purdue Pharma. Ennen sitä oli Purdue Frederick, hieman vanhanaikainen käsikaupparohtoja myyvä yritys. Kuitenkin Purdue Frederick loi pohjan opioidisaagalle, sillä juuri se toi vuonna 1984 markkinoille uudenlaisen morfiinipillerin nimeltä MS Contin. Sen jujuna oli uudenlainen Contin-kalvo, josta aine imeytyi elimistöön vähitellen. Oikeastaan lääkkeeltä olisi edellytetty kattavia kokeita ja prosesseja ennen markkinoille päästämistä, mutta liittovaltion lääkelainsäädäntö oli juuri muuttumassa, ja Sacklerit löysivät porsaanreiän, josta lääke pujahti markkinoille. Sitten kun vahinko oli tapahtunut, he saivat jälkikäteen toimittaa hakemuksen, joka olisi pitänyt jättää ennen myynnin aloittamista. Sacklerit olivat tunnettuja hyvistä suhteistaan valtakunnan huippueliittiin ja valtaapitäviin, ja heidän hyvä veli -verkostonsa tasoitti tietä aina tarvittaessa. He leuhkivat voivansa soittaa puhelimella kenelle tahansa maan mahtavista.

MS Continia myytiin pian vuosittain 170 miljoonalla dollarilla. Riippuvuusongelmia vähäteltiin kuten aikanaan Valiumin vaaroja. Sacklereita huoletti addiktioita enemmän lääkkeen vanhenemassa oleva patentti. Kun se vanhenisi, markkinoille tulisi rinnakkaisvalmisteita eli muita valmistajia samoille apajille.

Oksikodoni oli opioidi, joka oli syntetisoitu Saksassa vuonna 1917, ja Sacklerit keksivät alkaa kehitellä siitä uutta lääkettä, joka saisi uuden patentin ja joka toisi varmasti rahaa taas vähintään 20 vuotta. Oksikodoni on morfiinin ja heroiinin kemiallinen sukulainen, mutta paljon morfiinia vahvempi. Kivunhoidolla oli laajat markkinat. Aluksi puhuttiin syöpäkivun hoidosta, mutta bisnesvainuinen perhe oivalsi, että yleisemmän kivunhoidon markkinoilla he yltäisivät megaluokan myyntituloihin.

He pestasivat nuoren lääkärin Russell Portenoyn markkinointijohtajaksi edistämään OxyContinin ilosanomaa. Purdue Frederickin rinnalle luotiin Purdue Pharma, joka tuotti uuden lääkkeen. Portenoyn slogan oli, että opioidit ovat ”lahja luonnolta”. Hän pilkkasi ”opiofobiaa” ja ”pseudoaddiktiota”. Seitsemänsataa myyntiedustajaa levittäytyi ympäri maata viemään OxyContinia lääkäreille. Heidän mantransa kuului: ”Imeytymismekanismin uskotaan vähentävän todennäköisyyttä lääkkeen väärinkäytöksiin.” Ilmaisnäytteitä jaeltiin. Monet lääkärit eivät tunteneet asiaa ja pitivät oksikodonia miedompana kuin morfiini, vaikka se oikeasti on tuplasti vahvempaa. Purdue ei halunnut korjata virheellistä käsitystä.

Sacklerit siis kehittivät lääkkeen, tekivät sille kliiniset testit, varmistivat tutuilta lääkäreiltä suotuisat tutkimusraportit, suunnittelivat omassa mainostoimistossaan mainoskampanjan, julkaisivat omissa lääketieteellisissä julkaisuissaan tutkimusartikkeleita ja muuta propagandaa mainosten lomassa sekä käyttivät viestintäosaamistaan saadakseen näkyvyyttä sanoma- ja aikakauslehdissä.

Purdue Pharma alkoi tahkota holtittomasti rahaa OxyContinin ansiosta. Ensimmäisenä vuonna yritys myi uutta lääkettä 44 miljoonalla dollarilla. Seuraavana vuonna myynti yli tuplaantui, samoin sitä seuraavana vuonna. 2000-luvun vaihteessa, neljän vuoden kuluttua lanseerauksestaan OxyContinia myytiin yli miljardilla dollarilla ohittaen myyntitilastoissa silloisen hittilääkkeen Viagran.

Lääke tehosi. Mutta sen teho ei ollut sitä mitä luvattiin – että lääkettä tarvitsisi ottaa vain 12 tunnin välein − ja monet käyttäjät joutuivat nostamaan annosta. Sehän sopi Sacklereille, koska mitä vahvempi lääke, sen paremmat tulot. Lääkkeeseen kehittyi monilla niin voimakas riippuvaisuus, että se mursi kaikki esteet. Vanhan morfiinin tavoin uusi lääke toi ensin suuren euforian ja lievityksen, sitten vei ihmisen pahaan oloon ja tuskaan. Vieroitusoireita on kuvattu helvetillisiksi.

Pian alkoi ilmetä rikollisuutta. Lääkettä myytiin katukaupassa. Sitä murskattiin, impattiin ja liuotettiin suonensisäisesti käytettäväksi. Oli apteekkiryöstöjä, jengiväkivaltaa ja yliannostuksia. Myös ensimmäiset yliannostuskuolemat kirjattiin tilastoihin. Kuolema saattoi johtua siitä, että lääke vaivutti ihmisen niin syvään uneen, että hengitys pysähtyi.

Sacklerit olivat sitä mieltä, että väärinkäyttö on yksilön oma ongelma; ne joilla ei ongelmaa ole, pystyivät käyttämään OxyContinia oikein. Vaikeudet kuitenkin yleistyivät ja pahenivat. Siellä, missä OxyContinia myytiin eniten, myös ongelmat olivat pahimmat.

Lääkkeet pyörivät katukaupassa, diilerit joutuivat tuomiolle, apteekkiryöstäjät ja apteekkarit samoin. Yliannostusongelmat lisääntyivät. Paljastui hämäriä klinikoita, joissa ei paljon muuta tehtykään kuin kirjoitettiin OxyContin-reseptejä. Viranomaiset halusivat tehdä asialle jotakin. Viiden vuoden systemaattisen todisteiden keräämisen ja luetteloinnin jälkeen nostettiin oikeusjuttu. Sacklereiden apuna toimi muun muassa Rudy Giuliani, tuo entinen mainio New Yorkin pormestari ja sittemmin korruptoituneiden ökyrikkaiden puolustaja. Kulisseissa Sacklereita suojeltiinkin korkeimmalla tasolla, puheluita soitettiin ja kymmenien miljoonien lahjuksia jaeltiin. Sacklerit pysyivät henkilöinä taustalla, ja alemmat johtajat ottivat syytteet vastaan.

Salissa kuultiin opioideihin kuolleiden henkilöiden läheisien kertomuksia. Uhrit eivät olleetkaan narkkareita, jotka ”ansaitsivat kohtalonsa”, vaan työssäkäyviä tavallisia ihmisiä, joille oli määrätty OxyContinia esimerkiksi työtapaturman jälkeen tai nivelrikkoon.

Purdue maksoi 600 miljoonan dollarin sakot ja maksoi myös iskun vastaanottaneille alemmille johtajille useiden miljoonien dollareiden korvaukset. Purdue jatkoi tuottoisaa OxyContin-toimintaansa. Vuosittain lääkettä myytiin jopa useilla miljardeilla dollareilla. Sacklerit nettosivat satoja miljoonia dollareita joka vuosi, jopa 700 miljoonaa. Perhe varjeli mafiatyyliin oman suvun mainetta ja etuja.

Vuosi 2008. ”Yhdysvalloissa riehui täysimittainen opioidien aiheuttama hätätila, josta oli alettu puhua kansanterveyskriisinä. Addiktion vitsaus oli nyt levinnyt maaseutupaikkakunnilta muuallekin.” Tammikuussa 2008 nuori karismaattinen filmitähti Heath Ledger kuoli useiden kipulääkkeiden yliannostukseen, muun muassa oksikodonin. Ongelma lävähti viimeistään silloin kansakunnan silmille. Ja hitaasti, vuosien kuluessa, alkoi jopa Purduen sisällä nousta kapinahenkeä ja vastustavia puheenvuoroja pääsi esiin lehdistössä.

Vuonna 2019 alkoi pitkään valmisteltu oikeudenkäynti, jossa haastettuina oli kahdeksan Sacklerin suvun jäsentä. Sen kuvaus on kuin jännitysnäytelmää. Loppuun saakka Sacklerit kielsivät tehneensä mitään väärää. Monien mielestä heidän syyttämisensä oli skandaalimaista, olivathan he ”yhteiskunnan tukipilareita”, ulkomaillakin aateloituja merkkihenkilöitä. Lisäksi heillä oli usko omaan ylivertaisuuteensa; mikään ei koskenut heitä.

”… yksi Sacklerien ongelmista oli se, että toisin kuin monet muut, he eivät tuntuneet ottavan opikseen siitä mitä maailmassa heidän ympärillään tapahtui. He pystyivät esittämään inhimillistä empatiaa, jota oli harjoiteltu etukäteen, mutta he eivät ilmeisesti kyenneet ymmärtämään omaa rooliaan tarinassa tai saamaan aitoja moraalisia oivalluksia. Heitä inhotti se, että heille oli tarinassa annettu pahan rooli, mutta koska he olivat uppiniskaisesti jumittuneet sokeutensa valtaan, he sopivat rooliin erinomaisen hyvin. He eivät osanneet muuttua.”

Patrick Radden Keefen kirjassa yhdistyy kattava pohjatyö, raa’at faktat ja loistava tarinaniskentä. Keefe on huippujournalisti, jonka teokset ja artikkelit ovat hätkähdyttäneet ennenkin. Kirjaa lukee kuin jännäriä. Suku ja perhe on täynnä värikkäitä henkilöitä, olihan esimerkiksi Arthur Sackler kolme kertaa naimisissa eikä olisi halunnut luopua yhdestäkään vaimosta. Eikä oikeastaan luopunutkaan. Kuulemme salaisista paratiisisaarista, yksityislentokoneista ja kiinalaisen taiteen kokoelmista. Muun muassa.

P.S. Varo opioideja! Suomessa opioidien ongelmakäyttäjiä arvellaan olevan noin 30 000. Ongelmakäyttö on lisääntynyt viime vuosina. Yleisimmin käytetään buprernorfiiniä, jota saa kauppanimellä Subutex tai Subuxone. (Lähteet: Yle & MTV.)

On ihmisryhmiä, joiden kannattaa erityisesti varoa, etteivät vahingossakaan pistä suuhunsa opioideja. Jos olet raitistunut alkoholisti tai addikti, älä anna lääkärin kirjoittaa sinulle Panacodia tai Tramadolia, ellet sitten ole jo niin vakavasti sairas, että teet kuolemaa.

Taina