Faarao ja superjulkkis

Minna Silver: Tutankhamonin salaisuudet : arkeologinen matka muinaiseen Egyptiin. Gaudeamus 2022.

Egyptin tunnetuimman faaraon Tutankhamonin haudan löytymisestä tuli kuluneeksi sata vuotta Minna Silverin kirjan ilmestymisvuonna 2022. Kaikki tuntevat Tutankhamonin hahmon, hänen kuolinnaamionsa: voi sanoa että Tut on faaraoiden superjulkkis. Hän hallitsi kymmenisen vuotta 1330-luvulta 1320-luvulle ennen ajanlaskumme alkua ja kuoli alle 20-vuotiaana.

Englantilainen arkeologi ja egyptologi Howard Carter löysi mesenaattinsa lordi Carnarvonin kanssa ihmeen runsaan hautakammion marraskuussa 1922 Keski-Egyptistä  Kuninkaiden laaksosta Niilin rannalta. Vaikka varkaat olivat jollakin vuosisadalla ehtineet kähveltää tästäkin haudasta jotakin, niin jäljelle jääneet esineet muodostivat runsaan aarteiston: rasioita, lippaita, tuoleja, jopa kukkaköynnöksiä ja valtaistuin. On esitetty arveluja Tutankhamonin yllättävästä kuolemasta ja nopeista hautajaisjärjestelyistä, mikä selittäisi tavaroiden pinoamisen limittäin aivan kuin varastossa.

Kammioita oli useita, ja Carter päätti, että joka ainoa esine pitää dokumentoida ja kirjata. Aluksi hän ei ollut varma, oliko kyseessä juuri Tutankhamonin hauta, mutta varmistui nopeasti asiasta.

Luksorin hotellista Winter Palacesta tuli hermokeskus. Kun tieto löydöstä levisi, Kuninkaiden laaksoon virtasi matkailijoita. Egypti-kuume oli riehunut länsimaissa jo 1800-luvulla, ja Tutankhamonin hautalöytö nostatti uuden trendin.

Suomessakin Fazer möi Tutankhamen-makeisia, WSOY julkaisi vuona 1934 ensimmäisen osan tietokirjasarjasta Muinaisajan ihmeet, ja siellä hautalöytö esiteltiin suomalaisille suurin värikuvin. Kirjailija Mika Waltari kuului teoksen toimituskuntaan. Waltarilta ilmestyi vuonna 1937 näytelmä Akhnaton, auringosta syntynyt. Muinainen Egypti tuli suomalaiselle suurelle yleisölle tutuksi viimeistään Waltarin romaanista Sinuhe egyptiläinen (1945).

Tutankhamon oli nuoresta iästään huolimatta voimakas hallitsija, joka osallistui itse sotiinkin. Hän halusi ilmeisesti palauttaa Egyptin loiston ja suuruuden. Hän korjautti ja rakennutti Thebassa temppeleitä ja restauroi monia muitakin kohteita, kuten Luksorin temppeliä. Hän sanoutui irti Amarnan hallintokaupungista ja faarao Ekhnatonin suosimasta jumala-aurinko Atoniin kohdistuvasta yksijumalisuudesta ja siirsi kulttimenot Thebaan. Hänen nimensäkin muuttui Tutankhatonista, ”Atonin elävästä kuvasta” Tutankhamoniksi, ”Amonin eläväksi kuvaksi”.

Tutankhamonin hautakaivaukset mahdollistanut mesenaatti lordi Carnarvon menehtyi Egyptissä haudan tutkimusten aikana, mikä vaikutti laajalle levinneeseen ajatukseen Tutankhamonin kostosta ja muumioiden kirouksesta. Elokuvateollisuus ja muu populaarikulttuuri on hyödyntänyt ajatusta. Muumiofilmejä on tehty kymmenittäin.

Jymy-yllätys koettiin vuonna 1988, kun lordi Carnarvonin linnasta Englannista löytyi yli 300 muinaisegyptiläistä esinettä. Niistä osa oli peräisin Tutankhamonin haudasta. Egyptin esineitä oli Egyptin kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti siirretty Britanniaan. Löytö oli pysynyt piilossa kaiketi siksi, että kaivajalordin poika, jolle linna oli periytynyt, vihasi Egyptiä. Olihan hänen isänsä kuollut aiheen äärellä. Kirjassa jää hieman epäselväksi, palautettiinko aarteet sinne, mistä ne vietiin.

Dosentti Minna Silver on toiminut Lähi-idän ja Välimeren arkeologian sekä historian ja maailman kulttuuriperinnön asiantuntijana Helsingin ja Oulun yliopistoissa. Hän on tehnyt vuosikymmeniä kenttätöitä Lähi-idässä, johtanut Suomen Akatemian ja Helsingin yliopiston arkeologista Syyria-hanketta ja toiminut Turkissa arkeologian professorina. Hän on vieraillut ja tehnyt tutkimusta Egyptissä vuodesta 1987.

Tutankhamonin salaisuudet on hieno kulttuuriteko Gaudeamus-kustantamolta. Kirjan asiaosuudet on jaettu näppäriksi tietoiskuiksi perustekstin lomaan. Tosin välillä lukeminen tuntuu siksi hieman pirstaleiselta. Kuvia on kymmenittäin, ja jo niiden katseluun saa kulumaan muutamankin illan. Egyptin historiasta kiinnostuneelle 400-sivuinen kirja tarjoaa paljon sulateltavaa. Lukijaa ilahduttavat myös kertomukset suomalaisista ja muista pohjoismaisista tutkijoista egyptologian parissa niin 1900-luvun alkupuolella kuin 2000-luvullakin.

Kirjan seikkaperäiset selvitykset Tutankhamonin ajasta, tavoista ja kulttuurisesta loistosta saavat mielikuvituksen liikkeelle. Kuten Silver toteaa, historiallinen hauta on lähtökohta, josta arkeologi voi aloittaa yksilöä koskevan tutkimuksen aivan kuten salapoliisi ryhtyy ruumiin äärellä rikospaikan dokumentointiin ja todistusaineiston etsintään. Salaisuudet paljastuvat yksi kerrallaan.

Historiantutkimuskin muuttuu, ja ajantasainen ymmärrys aiemmasta historiankirjoituksesta tulee hyvin esiin. Siirtomaavalta yritti 1920-luvulla omia Tutankhamonin ja värittää hänet ”länsimaalaiseksi”, vaikka hän saattoi hyvin olla tummaihoinen. Nykyään myös aarteita pyritään palauttamaan alkuperäisiin paikkoihinsa.

Minna Silver toteaa, että vieläkään ei kaikkialla ole oikein käsitystä siitä, miten esimerkiksi hautalöytöjä pitäisi kohdella. ”Valitettavasti tv-kanavilta näkee arkeologisia ohjelmia, joissa ei vieläkään ole ymmärretty sitä, minkä Tutankhamonin hauta jo opetti, vaan esine vedetään muitta mutkitta haudasta paljain käsin katsojan nähtäväksi ilman dokumentaatiota. Ammattiarkeologia tällainen toiminta hämmästyttää. Paitsi että tieto esineen alkuperäisestä sijainnista ja asennosta sekä sen mukana myös arvokas informaatio saattaa kadota, paljain käsin koskettelu vaarantaa usein esineen säilyvyyden erilaisten ihon kautta tulevien eritteiden koskettaessa esinettä. Kovapintaiset kiviesineet ovat asia erikseen: niihin voi vapaasti tarttua paljain käsin, mutta orgaanisen eli eloperäisen aineksen ja esimerkiksi rautaesineen hajoamistoiminnot alkavat heti. Ihmiskäsin koskettelun jälkeen myöskään orgaanisten aineiden analysointi radiohiiliajoituksella ei enää ole kontaminaation vuoksi mahdollista.”

Tutankhamon ja minä

Tut ei ole minulle mikä tahansa muinaisuuden hahmo. Rapiat kymmenen vuotta sitten sain mieheltäni syntymäpäivälahjaksi Tutankhamonia esittävän ristipistosetin. Olin ihastunut Egypti-teemaan, ja mies hankki setin Espanjasta El Corte Inglés -tavaratalon hyvin varustellulta käsityöosastolta.  

Aloin tehdä käsityötä, mutta jostakin syystä jaksoin sillä erää vain poikafaaraon poskipäiden verran ja koko asia unohtui vuosiksi. Löysin keskeneräisen lahjani komeron perukoilta toissa vuonna. Innostuin kauniista egyptiläisestä uudelleen. Keksin, että jos pistelisin ahkerasti, saisin kuvan valmiiksi 2022, Tutankhamonin löytymisen satavuotisjuhlavuonna, jolloin itsekin täyttäisin pyöreitä vuosia. Ja näin tapahtui.

Juhlavuonna muun muassa BBC esitti erinomaisia dokumentteja aiheesta. Tietysti katsoin niitä. Julkkistoimittajat esittelivät Tutin meikkityylejä (ei eyeliner vaan guyliner), vaatteita ja juhlatapoja sekä jopa lihapihvin avulla egyptiläistä palsamointitekniikkaa.  Haudan runsas esineistö käytiin perusteellisesti läpi. Nämä elämykset ikään kuin lomittuivat hiljalleen etenevään käsityöhöni.

Tunsin suurta iloa projektini saamisesta valmiiksi. Oma Tutankhamonini pitää vartiota huoneeni seinällä ja on minulle sangen rakas.

Taina