Kjell Westö & Mårten Westö: Vuodet. Suomentanut Laura Beck. Otava 2022.
Sisarussuhteet ovat usein elämämme pisimpiä ihmissuhteita. Parhaimmilllaan sisarus voi kannustaa, myönteisesti haastaa ja auttaa meitä kasvamaan omaksi itseksemme. Pahimmillaan – no, se ei kuulu tähän kirjoitukseen, sillä Westön kuuluisat kirjalliset veljekset Kjell ja Mårten ovat toistensa hyviä ystäviä, sparraajia ja uskollisia auttajia. Heillä on kuusi vuotta ikäeroa; se haittasi lapsuudessa, mutta aikuistumisen kynnyksellä ikäero oli kurottu umpeen.
Tämä ainutlaatuinen kirja Vuodet sisältää viisikymmentä tekstiä, pientä esseetä, pakinaa, kuinka vain. Veljekset puhuttelevat toisiaan pitkin matkaa. Lyhyt teksti seuraa toistaan, kirjoittajana vuorotellen Kjell ja Mårten. Aiheina ovat lapsuuden muistot Munkkiniemessä, hetket, vaikutelmat; matkat, ihmissuhteet, koulut ja työpaikat; pelot, ihmetyksen aiheet, ilot ja haaveet.
Westön veljekset ovat nyt 61- ja 55-vuotiaita, 1960-luvun lapsia, ja muistellessaan menneitä he nostavat esiin monia ikäpolvikokemuksia: popmusiikkia, keskiluokan elämäntapaa, muotia. Ja myös sen että 1960-luvulla suomalaiset perheet vasta toipuivat sodasta.
”… Ruovedellä kuvatussa filminpätkässä me olemme mustavalkoinen sodanjälkeinen perhe, jonka aikuiset yrittävät peitellä särkyvyyttään ja huoliaan parhaansa mukaan. Äiti oli sairastunut masennukseen ensimmäistä kertaa kun minä synnyin, eikä hän koskaan täysin parantunut. Sen syksyn, jolloin sinä olit vauva, hän vietti Veikkolan hoitokodissa, mutta sitten meni melkein kolmekymmentä vuotta ennen kuin hän joutui uudestaan hoitoon, mistä on paljolti kiittäminen mummua, joka tuli junalla Helsinkiin aina kun äidillä oli kriisi. Mutta ei kukaan – ei äiti itse, ei isä, ei mummu eikä kukaan muukaan – jaksanut puhua avoimesti tuosta synkästä häiveestä perheemme yhä paremmin toimeentulevan pinnan alla: aikuisina me veljekset olemme joutuneet kyselemään sitkeästi saadaksemme tietää millaista elämä silloin oli.”
Veljesten isänisä Erling oli kuollut sodassa, Summassa, kranaatti-iskuun viedessään viestiä naapurikorsuun radioyhteyksien katkettua. Sodan varjot tuntuivat perheessä muutenkin, ja niihin kietoutui kylmän sodan ahdistava ilmapiiri ja ydinsodan pelko. Vaikka me 1960-luvun lapset pelkäsimme, emme silti osanneet aavistaa, että Venäjä pilaisi taas kaiken. Minunkin isäni perhe maksoi evakkoina raskaan hinnan. Emme tahtoneet uskoa, että Venäjä pilaisi taas asioita.
Mårtenin ydinsota-angsti aktivoitui 1990-luvun puolivälissä, Kosovon kriisin aikana, kun länsi pommitti Belgradia ja Boris Jeltsin puhui kolmannesta maailmansodasta. Oma angstini, jota en edes ollut oikein tiedostanut, vaikka osallistuinkin peräti rauhanmarssiin Helsingissä vuonna 1982, aktivoitui kuluvan vuoden kevättalvella. Ihmettelen, mahtaako se väistyä enää koskaan.
Vuodet ilmestyi, kun Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan oli alkanut.
”Pitkään toivoin sydämestäni että tämä olisi pojilleni ja sinun pojillesi pelkkää historiaa; yksinäisyyttä, surua ja tukahdutettua raivoa ei saisi millään ehdolla siirtää heille. Mutta yhtäkkiä onkin vuosi 2022 ja tajuan ettei maailma edelleenkään tarjoa mitään takuita. Niin kauan kuin on diktaattoreita, on olemassa riski että jonkun Vladimir Putinin vainoharhaisuus ja sairaat kuvitelmat ovat voimakkaampia kuin ihmiskunnan kollektiivinen halua sekä jäädä henkiin että myös elää rauhassa.”
Yllättävä on Kjellin tunnustus kodittomuuden tunteestaan kirjallisessa maailmassa. Hän, joka on voittanut liudan tärkeitä tunnustuksia, jonka tekstit elävät näytelminä, elokuvina, monina sovituksina, jonka kirjoja on käännetty yli 20 kielelle, hän kertoo kokemastaan kaunasta ja ulkopuolisuuden fiiliksistä suomalaisissa ja etenkin suomenruotsalaisissa pienissä kirjapiireissä.
Mutta ei Vuodet todellakaan ole pelkkää synkistelyä. Westön veljekset muistelevat nuoruuden toilailujaan nyt kypsässä iässä päätään pudistellen. Elämästä toki nautitaan. Molemmilla on taipumusta hienosteluun ja nautiskeluun, ylellisiin lomiin, vuosikertajuomiin ja valikoituihin harrastuksiin. Kuulemme kalastuksesta, ruuanlaitosta ja puutarhanhoidosta, Helsinki-nostalgiaa unohtamatta. Mårten, joka hänkin on ansioitunut runoilija, prosaisti ja kääntäjä, pohtii humoristisesti elämäänsä tähti-isoveljen varjossa. Mikään ei ole katkaissut veljien yhteyttä. Kuten Kjell toteaa, tärkeää ei ole missä ja miten keskustelua käydään, kunhan käydään.
Tässä kirjassa ihastuttaa sen vaivaton ja avoin vaikutelma. Toki median koulimat kehäketut tarkoin harkitsevat, mitä jakavat lukijalle. Elegantti kerronta ja fiksu huumori vievät mukanaan.
Minua säväyttää myös se yhteenkuuluvuus, voi rohkeasti varmaan sanoa jopa rakkaus, joka toistuvasti välittyy. Veljesten ystävyys on kestänyt kateuden, nuoruuden ajattelemattomat kommentit ja kirjoitukset, ihmissuhdekiemurat. Yhteisessä kirjallisessa pohdinnassaan he myös pääsevät lapsuusperheensä kipupisteiden äärelle. Olen varma, että se on tehnyt molemmille hyvää ja vain lisännyt yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Taina
Tainan ja Tommin aarrearkku 