Perttu Pölönen : Saisinko huomiosi? : kirja, joka jokaisen somenkäyttäjän pitäisi lukea (Otava, 2024)
”Aluksi ruutuajasta tuli kulttuurissamme kuin uusi rock-musiikki tai Elviksen lanteet: monet kauhistuivat ja tuomitsivat. Seurasi klassinen moraalipaniikki, ja vanhempi väki väitti ruudun tuijottamisen olevan lapsille turmioksi. Jääräpäät saattoivat olla oikeassa, vaikka kohde ei osunutkaan oikeaan. Ruutuaika sinänsä ei näytä lisäävän masennusta ja ahdistusta, vaan sen tekee sosiaalinen media.”
Miksi Steve Jobs hehkutti iPadia koko maailmalle, mutta ei antanut lapsilleen sellaista?
Miksi Bill Gates antoi lapsilleen kännykän, vasta kun he olivat 14?
Miksi TikTokin alkuperäisen sovelluksen Douyinin käyttö Kiinassa on rajoitettu vain 40 minuuttiin alle 14-vuotiailla?
Tietotekniikan eri osa-alueilla toimivat keskeiset toimijat näyttävät asettavan huomattavia rajoitteita tuotteidensa vaikutuksen alaiselle lähipiirille. Tekijä Perttu Pölönen lähtee selvittämään kirjassaan kysymystä:
”Mitä sellaista he tietävät, mitä me emme tiedä?”
Kirjan alanimekkeessä kehotetaan, että jokaisen somenkäyttäjän olisi syytä lukea se. En ole enää somekanavissa mukana, mutta sanoisin, että myös kaikkien nuorten mielenterveydestä ja yhteiskunnan tulevasta kehityksestä huolta kantavien olisi aiheellista tutustua kirjaan.
Nuori futuristi ja tietokirjailija Perttu Pölönen opiskeli tulevaisuuden megatrendejä Yhdysvalloissa Piilaaksossa. Hän pääsi näkemään sisältä päin, miten valtava älyllinen kapasiteetti on valjastettu houkuttamaan ja koukuttamaan yritysten laitteiden ja palvelujen käyttäjiä. Niin, käyttäjiä. Pölönen huomauttaa, että myös narkomaaneista puhutaan käyttäjinä. Vastaavanlaisista dopamiinikikseistä on kyse.
”Laitteiden käyttöä voi olla vaikea rajoittaa, koska ne on pyritty tekemään vastustamattomiksi. Monet sosiaalisen median palvelut ja mobiilipelit on kehitetty rikkomaan käyttäjän omaa itsesääntelyä.”
Perttu Pölönen ei toki tuomitse tietotekniikka täysin. Monella somen käyttö on hallussa, eikä se vie liikaa aikaa muulta elämältä. Vaikka sitä käytetään muutenkin hyvällä ja rakentavalla tavalla, niin Pölönen varoittaa, että silloinkin on tärkeää ymmärtää, että somen kautta meihin pyritään vaikuttamaan tavoilla, joita emme itse välttämättä edes huomaa.
Pölösen mukaan meillä on rajallisesti energiaa tehdä valintoja, antaa huomiota ja olla läsnä. Hän kirjoittaa, miten some yrittää varastaa huomiomme käyttämällä ns. mielen takaportteja. Oman nimen kuuleminen tai näkeminen, kova ääni, lapsen itku tai paloauton sireeni noteraataan herkästi.
”Samanlaisia primitiivisiä signaaleja, vaikka ei niin konkreettisia, ovat hylätyksi tuleminen, naurunalaiseksi joutuminen ja epäonnistuminen. Kun aistimme vaaran, kaikesta muusta tulee toissijaista. Mieli on valpas heti, kun se aistii mahdollisuuden tulla esimerkiksi nolatuksi.”
Perttu Pölönen kuuluttaa vastuullista ja tietoista somen käyttöä. Hän listaa kirjan lopussa 24 kysymystä, joita jokaisen somen käyttäjän kannattaisi esittää itselleen, kuten:
– Millaiseksi tämän teknologian käyttö tekee minut?
– Muuttaako tämän teknologian käyttö sitä, miten suhtaudun muihin ihmisiin ja miten olen vuorovaikutuksessa heidän kanssaan?
– Ohjaako tämän teknologian käyttö minua ajattelemaan enemmän tai vähemmän?
– Miten tämä teknologia muuttaa käsitystäni hyvästä elämästä ja onnellisuudesta?
– Onko tämän teknologian käytön lopettaminen tarvittaessa helppoa?
Jokaisen olisi siis syytä miettiä itselle sopivat käytön turvarajat. Pölösen mukaan jos somea käyttää enintään kaksi tuntia päivässä, niin vaikutus mielenterveyteen on hyvin pieni. Viisi tuntia somea päivässä luo merkittävän eron. Tutkimuksen perusteella 15-24-vuotiaat viettivät koronapandemian aikana päivittäin ruudun äärellä noin kuusi tuntia. Tämän vaikutukset sitten nähtiinkin seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Suomalaisnuorista 9 % luokitellaan sosiaalisen median ongelmakäyttäjiksi ja 34 % nuorista kuuluu riskiryhmään tai heillä on kohonnut riski ongelmalliseen somen käyttöön. Kun tuo suhteutetaan oppilasmääriin vuonna 2021, niin maassamme on 50 000 ongelmakäyttäjää ja 190 000 riskiryhmäläistä.
”Addiktoiva teknologia on jo nyt valtavirtaa tavalla, jota riippuvuutta aiheuttavat aineet eivät koskaan tule olemaan.”
Ruutuajasta tulee haitallista silloin, kun elämän muut osa-alueet alkavat kärsiä sen vuoksi. Ei ole enää pelkästään heikko signaali siitä, että näin on jo tapahtunut. Kolmasosa internetin käyttäjistä on lapsia, mutta internetiä ei tietenkään kehitetty lapsia varten eikä heidän etuaan ajatellen. ”Jos ollaan rehellisiä, sitä ei kehitetty aikuistenkaan hyvinvointi mielessä pitäen. Ruutuajan rajoittamisesta voi olla hyötyä, mutta me olemme jo koukussa. Olemme myöhässä ja takerrumme väärään asiaan.”
Perttu Pölönen on syntynyt 1995. Hän kirjoittaa, että hän kuuluu kenties viimeisiin ikäluokkiin, jotka saivat viettää lapsuuden, jossa vanhemmat eivät olleet koko ajan älypuhelimien äärellä. He eivät vetäytyneet omiin oloihinsa, eivätkä reagoineet jatkuvasti viesteihin, heidän ei oletettu olevan koko ajan tavoitettavissa. Pölösen mielestä me vähän vanhemmat voimme reflektoida, miten jatkuvien keskeytysten maailma on muuttanut käyttäytymistämme. Nuoret eivät välttämättä tunnista mitään muutosta, sillä heillä ei mitään vertailukohtaa ole. Nykynuoret oppivat, että maailma on sellainen kuin miltä se näyttää ruutujen välityksellä. Siinä maailmassa on poseerattava, käytettävä filttereitä ja kerätä tykkäyksiä. Silloin on hyväksytty, silloin saa kuulua porukkaan.
Perttu Pölösen mukaan ongelmaa ei ratkaista vain yksilön teoilla, koska juurisyyt ovat muualla. Hän vertaa tilannetta tupakointikulttuurin muutokseen. Ensin kesti pitkään, ennen kuin tupakan ymmärrettiin olevan haitallista. Sitten yhtiöt väistivät vastuuta vetoamalla siihen, että tupakointi on jokaisen omassa päätösvallassa. Pölösen mukaan myös some luo riippuvuutta, sinne on annettu rajaton pääsy pienestä pitäen. Olisi kiire alkaa kehittää inhimillisiä teknologioita, jotka auttavat, tuovat hyvinvointia ja pitävät kaikki mukana.
Perttu Pölönen kirjoittaa, että tuotteet ja palvelut on suunniteltu nuoren valkoisen miehen näkökulmasta. Sellaisia koodarit ovat. Niiden suunnitteluun tarvittaisiin ehdottomasti lisää moniammatillisuutta sekä eri ikäisten mielipiteitä.
Pölönen pohtii kirjassaan, miten tehokkaasti älypuhelin ja teknologiat muuttavat niitä käyttävien käyttäytymistä, arvoja ja ajatuksia. Sovellukset ja eri teknologiat ovat vain muutaman yrityksen omistuksessa, joten kourallinen jättejä pystyy vaikuttamaan miljardien ihmisten elämään. Hän korostaa, että sovellus pyrkii aina johonkin yhtiölle kannattavaan. Me muutamme arvojamme yhtiön mieleisiksi, emme suinkaan omien toiveidemme mukaan. Hän antaa valaisevia esimerkkejä algoritmien toiminnasta eri kanavissa ja miten niitä on muutettu koko ajan tehokkaammaksi.
Algoritmit rapauttavat keskustelukulttuurin nostamalla esille kärjekkäitä kantoja ja ajamalla osapuolia syvemmälle asemiinsa. Erityisen karmea esimerkki kirjassa on Pölösen kuvaus TikTokista. Ylen Areenassa oleva puhutteleva dokumentti kertoo myös asiasta. Ohjelmassa haastatellut TikTokin moderaattoreina toimineet henkilöt eivät muuten hekään antaisi lastensa käyttää sitä. Eikä sitä käytä Pölönenkään. Hän kirjoittaa kiinalaisesta Wang Huningista, ”guoshista” eli ”kansakunnan opettajasta”. Huning vieraili USA:ssa vuonna 1988 ja tarkkaili amerikkalaista yhteiskuntaa.
Huningin havainnot vuonna 1991 ilmestyneessä kirjassa America Against America eivät jenkkejä imartele. Maassa ei ole arvoja ylläpitävää kokonaisvaltaista kulttuuria. Se on niin individualistinen, ettei se kykene päättämään mihin kansakuntana uskoo. Edistystä ohjaavat pääasiassa sokeat markkinavoimat. Amerikkalaiset täyttävät laajenevan hengellisen aukon hetkellisillä nautinnoilla, esimerkiksi huumeilla, pikaruoalla ja huvituksilla. Kiinalaisesta näkökulmasta sosiaalinen media ja sen tuoma nautinto rikkovat koheesion ja saavat kansakunnan rappeutumaan.
Amerikkalaiset hallitsivat pitkään sosiaalisen median kehitystyötä. Perttu Pölönen kirjoittaa, että TikTokin myötä Kiina heitti vettä myllyyn. Jotkut peräti spekuloivat, että TikTokista tehtiin ”rapauttaja”, geopoliittinen ase, jonka tarkoitus oli vähitellen typerryttää kansa.
”TikTokissa halun ja tyydytyksen välillä ei käytännössä ole viivettä eikä palkinnon saamiseksi tarvita enää kärsivällisyyttä tai vaivannäköä. Se voisi kääntää lännen nuorison häiriintyneiksi dopamiiniaddikteiksi, jotka eivät kykene ylläpitämään esi-isiensä rakentamaa sivilisaatiota.”
Enpä enää yhtään ihmettele tekoälyn keräämää hypetystä. Jonkinhan se aivotyö on tehtävä – vaikka sitten kiinalaisilla lähtöarvoilla.
Tommi
Kirjan lähdeluettelo on kunnioitettava, lähes 230 viitettä. Sen kanssa en lähde kilpailemaan. Laitan vain pari linkkiä samasta aiheesta
Ylen Areena 8.4.2024, ohjelma poistuu 30.3.2025
TikTokin koukuttava algoritmi
Yle 31.10.2023
Pelottavan taidokas TikTok : TikTok havittelee otetta kaikesta mitä teemme
Ylen A-studio 31.10.2023
Asiantuntijat rajoittaisivat TikTokin käyttöä: ”Koukuttumisen tyyli on hyvin samanlainen kuin uhkapelaamisessa”
Seura-lehti 28.5.2024
Sometutkija kieltäisi hittisovelluksen: ”TikTok on massoille suunnattu psykologinen operaatio”
Seura-lehti 29.2.2024
Älylaitteet ovat kuin käenpoika, joka työntää pois leikin ja luonnollisen vuorovaikutuksen. Vakava haitta näyttää osuvan etenkin tyttöihin.
Seura-lehti 9.1.2023
Psykiatri Jari Sinkkonen nuorten oirehtimisesta
Apu-lehti 19.8.2023
Äypuhelinten epäiltiin jopa tuhoavan kokonaisen sukupolven
Helsingin sanomien tilaajille 25.9.2023
Nuori katsoo TikTokista videoita Touretten oireyhtymästä, ja pian hän saa itsekin oireita
Helsingin sanomat 2.5.2024
Laitaoikeisto on jo voittanut TikTokissa
Helsingin sanomien tilaajille 8.3.2023
Masennuskone: Vielä muutama vuosi sitten monet tutkijat olivat sitä mieltä, että sosiaalisella medialla ei ole yhteyttä nuorten mielenterveysongelmiin. Nyt alkaa näyttää selvältä, että yhteys on ja että ongelmat ovat erityisen suuria nuorille naisille.
Tainan ja Tommin aarrearkku 